Kohti käytännöllistä lukiokulttuuria - pienin tavoitteellisin askelin
Lukiokoulutus on viime aikoina saanut paljon kritiikkiä teoreettisuudestaan ja samalla ammatillinen koulutus on kasvattanut vetovoimaisuuttaan. Opiskelijat ja eri tahot peräänkuuluttavat koulun yhteyksiä "oikeaan maailmaan". He kokevat koulun olevan muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke. Yrittäjyyskasvatuspainotus tekee vierailut yrityksissä luontevaksi osaksi opiskelua. Samalla saa päivitettyä tietoa siitä, millaisia taitoja ja valmiuksia nykypäivän työelämässä pärjääminen edellyttää.Yrittäjyysopintojen kautta opiskelijat alkavat jo lukioaikanaan rakentaa verkostoja paikalliseen yrityselämään ja jopa kansainvälisesti. Myös opettajat hyötyvät päästessään tutustumaan eri alojen ammattilaisiin ja saadessaan näkymiä siihen, mihin omaa oppiainetta työelämässä tarvitaan.
Työelämävierailut ja kiinteästi yrityselämän kanssa sidoksissa järjestettävät kurssit tuovat opiskelijoille myös kaivattua vaihtelua teoriaopinnoille.Vierailujen kautta on saatu oikeita yrittäjäesikuvia. Opiskelija nähdään oman merkitysperspektiivinsä rakentajana erilaisissa verkostoissa, jotka ulottuvat oppilaitoksen seinien ulkopuolelle. Vastaavasti yritykset hyötyvät kun saavat kosketuksen nykynuorten ajatusmaailmaan. Ideaalitilanteessa yritykset saavat nuorten osaamista (esim TVT -taidot) omaan käyttöönsä.
Yri -toiminnan myötä opettajat ovat enemmänkin valmentajia, jotka uskaltavat ottaa riskin astumalla oppimisprosessissa taka-alalle. Välillä vastuun siirtäminen opiskelijalle on opettajalle haastavaa, koska nuoreen täytyy pystyä luottamaan sataprosenttisesti. Homma hoituu paremmin kuin ennalta voi uskoakaan! Onnistumiskokemusten kautta nuoren itseluottamus ja -tuntemus kehittyvät. Erilaisissa verkoistoissa toimiminen lisää opiskelijan vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja. Yritysjohtajan puheille ei mennä lökäpöksyissä tai lippiksessä sekä opitaan hyviä käytöstapoja. Palautetta annetaan ja opitaan vastaanottamaan. "Oli HELMEE!": on opiskelijan yleinen suora palaute ohjaajalle esim. työelämäprojektin päättymisen jälkeen. Yrittäjyysopiskelijat ovat hyvänä esimerkkinä myös muille nuorille energisellä ja reippaalla esiintymisellään.
Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukiossa olemme olleet etuoikeutettuja päästessämme kehittämään yri-opintoja. Tämän päivään on päästy sitkeällä työllä ja tavoitteellisella kehittämisellä. Pyrkimyksenämme on ollut saada yrittäjyyskasvatus osaksi lukio-opiskelijan arkipäivää. Luovalla yrittäjyydellä on selkeä paikkansa eri oppiaineiden välimaastossa, aihekokonaisuuksissa sekä opinto-ohjauksen näkökulmasta. Luovuuden kehittymistä voidaan edistää opetuksella ja ohjauksella. Turvallisessa ympäristössä on lupa irrotella ja epäonnistuakin.
Kouluhautomomme, Omituisten Otusten kerho, syntyi kiinnostuksesta luovuuteen ja ongelmanratkaisuun. Luova ilmapiiri leviää osaksi lukiotamme myös Paras Idea -kilpailun kautta sekä erilaisin tempauksin. Opettajat tekevät tiiviisti yhteistyötä ja kehittävät jatkuvasti omia opetusmetodejaan. Viimein mielenkiintomme kohde on eri oppiaineiden rajoja rikkova ongelmaperustainen oppiminen, jota on sovellettu useilla kursseillamme. Ajoittain hervotonkin ideointi on meillä sallittua.:)
Pieta Tukkimäki-Hildén
Rehtori, Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukio
Anne Ahvenharju
Opinto-ohjaaja, Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukio








