Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Hoiva-TET käyntiin myös Vaasassa
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Hoiva-TETHoiva-TET on yksi uusimmista Teho-TET muodoista, joka toteutettiin tänä syksynä ensi kertaa myös Vaasassa. TET-jakso kesti maanantaista perjantaihin, minkä aikana me Hoiva-TETtiläiset tutustuimme laajasti sosiaali- ja terveysalan töihin.

Maanantaina aloitimme tutustumisen Vaasan ammattiopistossa, jossa näimme laajasti ja melko tarkasti mitä lähihoitajan koulutukseen kuuluu. Opistossa menimme tietyn luokan mukana ja opiskelimme tunneilla.

Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina meidät oli jaettu kolmeen pienempään 2-3 henkilön ryhmään. Tiistaina kävimme vierailulla Validiassa, joka on osa Invalidiliiton asumispalveluita. Talossa tutustuimme Validian toimintaan ja asukkaisiin. Validian palveluihin kuuluvat vammaispalvelulain mukaiset vamman vuoksi tarvittavat palvelut päivittäisissä toiminnoissa ympäri vuorokauden.

Keskiviikkona suuntasimme Hoivakoti Hopearantaan, jossa dementoituneille annetaan ammattitaitoista hoivaa ja palveluja erityisesti heitä varten suunnitellussa ympäristössä. Meidän tehtävämme oli viihdyttää ja pitää seuraa talon asukkaille. Saimme myös viedä heitä ulos.

Torstaina aloitimme päivän Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan puolella opinto-ohjaajan Riitta Aikkolan opastamana. Myöhemmin yliopettaja, osastonjohtaja Hans Frantz tuli kertomaan yleisesti mitä ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan koulutukseen kuuluu. Saimme myös vierailla Riitta Koskimäen opastamana opetusleikkaussalissa. Sen jälkeen tutustuimme terveydenhoitajan työhön. Myöhemmin päivällä saimme mennä tutustumaan Vaasan pelastuslaitokselle, jossa meidät otti vastaan palomestari Krister Fogelberg. Tutustuimme mm. ensihoitoon ja pelastustoimintaan. Meille oli järjestetty myös ns. rata, jossa saimme itse kokea miltä tuntuisi olla "palomies".

Perjantai oli viimeinen Hoiva-TET päivä, jolloin menimme Palosaaren päiväkotiin. Siellä tutustuimme päiväkodin toimintaan, joka oli suurimmaksi osaksi lasten kanssa olemista.

Suosittelemme Hoiva-TETiä kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita sosiaali- ja terveysalasta, sillä viikon aikana näkee laajasti mitä ala oikeasti on. Kauttaaltaan viikko oli uusia kokemuksia täynnä ja sen aikana oppi paljon uusia hyödyllisiä asioita.

Teksti: Minttu Hasunen ja Jutta Jokinen, Variskan koulu, Vaasa

Viimeksi päivitetty 11.06.2010  
Tekstiversio sivusta