"Pitäisi olla viisautta hypätä välillä toisenlaiseen koskeen"- miksi johtaja-TET kannattaa?
Oriveden kaupungin sivistystoimen johtaja Simo Sinervo ja Oriveden yhteiskoulun vs. rehtori Ulla Eronen olivat päivän ns. johtaja-TETissä 30.9. Tampereella Hotelli Scandicissa. Isäntänä toimi hotellin johtaja Vesa Saloranta. Orivesi kuuluu Tampereen kaupunkiseutuun, ja sijaitsee Tampereelta noin puolen tunnin ajomatkan päässä koiliseen.
"Ennakolta ajatus siitä, että lähtee vain lyhyeksi aikaa muihin töihin, on lopulta jopa melko pelottava", lausuu Sinervo. "Sitä voi vaikka munata koko homman ja kaikki uusi sinänsä on epävarmaa", täydentää Eronen. Sinervo vielä naurahtaa, että "oli pakko lähteä kun tuli lounaspöydässä julkisesti luvattua".
Parivaljakon lisäksi samaan aikaan hotellin toimintaan oli tutustumassa AMK-opiskelija, joten tet-parivaljakko sai infoa myös alan opiskelijoiden työmarkkinatilanteesta.
Päivän sisältönä oli tiivis, mutta ilmapiiriltään "leppoisa" dialogi johtamisesta ja majoitus- ja ravitsemisalan nykyhetken tilanteesta. Sekä Simo että Ulla korostivat, että päivä oli hyvin informatiivinen ja mielenkiintoinen. Ullan mukaan moniulotteinen pohdinta liittyi tuloksentekoon.
"Vesan suoraviivainen esitys siitä, kuka maksaa hotellityöntekijöiden palkan, antoi ajattelemisen aihetta myös koulun rehtorina. Viime kädessä opetustoiminta on myös palvelua, ja voi ajatella oppilaita ikään kuin asiakkaina". Koululla on täten myös vastuu kokonaishyvinvoinnin tuottajana yhteisössä.
Sivistystoimenjohtajalle oli silmin piristävää nähdä organisaation selkeä strateginen tavoitteellisuus: "toiminnan tavoite on se viivan alle jäävä osa". Vaikka demokraattiseen päätöksentekoprosessiin ja koulumaailmaan sinänsä ei tulostavoitteellisuus sovi, niin kuntien talouden joutuessa ahtaalle on Orivedenkin koulutoimessa jouduttu pohtimaan asioiden preferenssejä.
Kaksikkomme pohti myös syitä , miksi sangen harva rehtori tai sivistystoimenjohtaja on lähtenyt TET-jaksolle: "Kiire on paljolti tekosyy, sillä kiire on aina eikä reksin työt tekemällä lopu", toteaa Ulla. Simo näki epävarmuuuden ja asian uutuuden olevan suurin este rehtorin TET-jaksolle". "Pelko on helppo naamioida kiireeksi", korostavat molemmat.
Lopuksi Ulla ja Simo totesivat , että esim. rehtorien täydennyskoulutukseen parin päivän TET-jakso sopii erinomaisesti. Yksi päivä jää liian lyhyeksi, siinä vasta prosessi saadaan alkuun.
Molemmat johtajat yhtyivät lauseeseen "pitää välillä hypätä toisenlaiseen koskeen", millä he viittäsivat ympäristön totaalisen vaihdoksen siunauksellisuuteen. Tämä on varmasti totta, sillä lyhytkin TET-jakso voi saada aikaan paljon enemmän pedagogisia prosesseja kuin luennointityyppinen johtajuuskoulutus.








