Opetin.fi

Opetin.fi

- opetusta elämää varten

Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet EU:n humanitaarinen apu tutuksi nuorille

EU:n humanitaarinen apu tutuksi nuorille
 Arska
Nuorten suomalaisten tietämystä humanitaarisesta avusta ja Euroopan komission työstä humanitaarisen avun antajana halutaan kasvattaa. Monelle asia on vieras. Suomalaisista vain kolmannes tietää EU:n rahoittavan humanitaarista apua maailmalla.

Maanantaina 26. lokakuuta käynnistyi kampanja, joka kannustaa nuoria hakemaan itsenäisesti tietoa humanitaarisesta avusta sekä Euroopan komission roolista avun antajana. Kampanja on suunnattu erityisesti 16−24-vuotiaille ja se toteutetaan tiedonhakukilpailuna verkossa.

Kilpailusivuilla on paljon tietoja ja linkkejä EU:n humanitaariseen työhön maailmalla, joita voi hyödyntää myös opetustyössä.

Kahdeksan viikkoa kestävän kilpailun aikana kampanjan verkkosivuille ilmestyy viikoittain yksi humanitaarista apua koskeva arvoitus sekä sen ratkaisua helpottavia vihjeitä. Arvoituksiin etsitään oikeita vastauksia muun muassa verkosta. Pääpalkintoina on kolme miniläppäriä.

Kilpailusivustolla ja muuallakin verkossa esiintyy antisankari Arska. Arskaa esittää näyttelijä ja stand up -koomikko Ilari Johansson. Arskan tarinoista vastaa käsikirjoittaja Paula Noronen.

Euroopan komission humanitaarisen avun pääosaston (ECHO) nuorille suuntaaman kilpailun toteutuksesta vastaa viestintätoimisto Infor Consulting Oy. Yhteistyö-kumppaneina kampanjassa ovat mukana muun muassa Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Kirkon Ulkomaanapu, ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus ja Euroopan komission Suomen-edustusto.

Lisätietoja:
Johtava viestintäkonsultti Ilari Hylkilä, p. 050 350 6918, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Toimitusjohtaja Paula Pauniaho, p. 050 62 345, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Lue lisää: http://www.apusi.eu/

Viimeksi päivitetty 11.06.2010 12:12  
Tulosta
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.

Menestystarinat

Lue haastatteluja mielenkiintoisista yrityksistä ja yrittäjistä, jotka ovat omilla innovaatioillaan ja työllään luoneet menestystarinoita omalla alallaan.