Jyväskylän ja Tampereen Norssien opettajat yritysvierailuilla
Yliopistojen opettajankoulutuslaitosten olennaisena osana normaalikoulujen opettajien arki on kiirettä. ”Opettajamme opettavat sekä oppilaita että tulevia opettajia, ja olemme osa yliopistoyhteisöä.”, toteaa Pekka Ruuskanen, Jyväskylän Normaalikoulun rehtori.
”Kuitenkin näen yhteistyön yritysten kanssa olennaisena osana tehtäväämme. Opettajakunnan yritysvierailujen tulisi olla osa koulujen toimintaa”, jatkaa Ruuskanen.
Jyväskylän Norssista lähdettiin 4.11. vierailulle Moventas Oy:n uudelle tehtaalle Ikolaan Keljonkankaalle. Moewentas Wind valmistaa erittäin modernissa tuotantolaitoksessaan tuuliturbiinien vaihteistoja. Yrityksen historiassa on koeteltua osaamista jo ex-Valmetin tykkitehtaalta Rautpohjasta, ja ennnen Moventasta vaihteistotuotanto tunnettiin nimella Metso Drives.
Yritysesittelyn kautta ryhmätöihin
Moventaksen puolelta lehtoreita isännöivät HR Specialist Kaisa Åhman ja koko Moventaksen henkilöstöjohtaja Maarit Herranen. Yhteensattumista johtuen vierailu järjestettiin vain viikon varoitusajalla, mikä kertoo Moventaksen joustavuudesta.
Aluksi Herranen kertoi yrityksen tunnusluvut ja strategian. Moventas on segmentissään iso pelaaja, joka toimittaa komponetteja tuulivoimabisneksen globaaleille pelureille, mm. General Electricille.
Kahvien merkeissä siirryttiin ryhmätyöhön. Koska vieraat olivat opettajankouluttajina ryhmätyön eksperttejä, oli tehtävänanto yksinkertainen: mitä ideoita, toivomuksia ja odotuksia vierailla oli koulu-yritysyhteistyön suhteen? Tuotokset tehtiin fläppipapereille ja ne jäivät isännille jatkopohdintaa varten.
Klassinen ryhmätyön asetelma: ohjeita antamassa Moventaksen Åhman. Pöydän ”emäntänä” Norssin vararehtori ja lukion rehtori Kirsti Koski. Taustalla pedagogisessa dialogissa henkilöstöjohtaja Herranen ja lehtori Sipilä.
Tehdaskierros- voiko tehdas olla näin siisti?
Lopuksi tehdas kierrettiin hyväsuisen oppaan, Timo Yrjösen, johdolla. Vilkasta keskustelua ja kysymyksiä syntyi tuon tuostakin. Esiin nousi heti ope-TET tyyliin: ”pääsiskö tänne pariksi päiväksi takomaan tällainen viiskymppinen fyysikko, jolla johtajakokemusta?”
Palaute opettajilta oli erittäin positiivista, ja myös emännät olivat tyytyväisiä ideoihin ja vilkkaaseen keskusteluun. Opettajilta tuli heti kyselyjä jatkovierailuista oppilaiden kanssa, mutta näistä sovittaneen erikseen tapauskohtaisesti.
Kuvassa osa tuuliturbiinin vaihteistoa, tarkoilla toleransseilla tuotettu hammaspyörä. Timo Yrjönen kertomassa, miksi osaan ei saa koskea – sormenjäljet voivat rikkoa öljykalvon, ja se taas edesauttaa pintaruostetta.
Tampereen Normaalikoulu tutustui kemiaan
Tampereen Norssin opettajat ehättivät yritysvierailulle 27.10. Osallistujia oli vajaat parikymmentä, eli saman verran kuin Jyväskylänkin vierailulla. Kohteena oli mm. liimoja valmistava Kiilto Oy.
Kiilto on tehnyt menestyksekästä koulu-yritysyhteistyötä jo pitkään, ja tämä seikka houkutteli monia ensikertalaisia lähtemään mukaan. Isäntänä toimi yrityksen teknologiajohtaja ja johtoryhmän jäsen Mikko Viljanmaa.
Yrityksen tunnuslukujen esittelyn ja sangen vilkkaan keskustelun jälkeen päästiin tehdaskierrokselle, jossa keskityttiin tutkimuslaboratorioiden esittelyyn.
Kierroksen yhteydessä isäntä nauratti yleisöä mainitsemalla, että kielemme sanastoon Kiilto on tuottanut ainakin yhden sanan: puliukko. ”Pulituuri” oli vanha tuotenimi vahvalle liuottimelle, jota yritys valmisti. Liuottimena oli raaka denaturoitu etanoli, mutta ns. katukemistit oppivat nopeasti saostamaan denaturointiaineen tuotteesta pois. Pulituurin nauttijoita alettiin kutsua puliukoiksi.

Lehtorit laboratoriossa: teknologiajohtaja Viljanmaa avaa analysointilaboratorion käyntänteitä Tampereen norssilaisille. Oikealla Norssin lukion vs. rehtori Jukka Vuorinen.
Lopuksi yritys yllätti vieraansa lahjoittamalla jokaiselle kävijälle oman tuotepaketin.
Kokonaisuutena palaute vierailusta oli kiitettävää. Vierailulle osallistunut rehtori Anja Aalto-Laaksonen korostikin, että oppilasvierailujen lisäksi opettajien yritysvierailuita pitäisi olla enemmän. Konkreettisesti voitaisiin muokata Tampereella aikaisemmin kokeiltua, vain oppilaille suunnattua Tiedesuunnistusta siten, että opettajille tulisi oma ns. VIP–tapahtuma.









