
Kone- ja metallitekniikan opiskelu kannattaa!
Ylioppilas-asentaja työharjoittelussa ja kesätöissä Insta Automationilla
Tamperelainen Sonja Keskinen on 20-vuotias automaatioasentaja ja ylioppilas. Nyt hän on myös insinööriopiskelija Satakunnan ammattikorkeakoulussa.
Sonja oli työssäoppimassa ja kesätöissä Insta Automationilla asentamassa sähkökeskuksia.
Hän valmistui automaatioasentajaksi ammattilukiosta keväällä 2009. Parhaillaan hän jatkaa opintoja Satakunnan ammattikorkeakoulussa. ”Kesätöissä oli hienoa päästä tekemään käsillään. Mahtava työyhteisö otti minut hienosti vastaan ja viihdyin Insta Automationilla hyvin."
"Suoritin ammattilukion eli sain viime keväänä sekä automaatioasentajan pätevyyden että ylioppilaslakin. Neljän vuoden jälkeen olen siis saanut ammatin, mutta myös hyvän pohjan tulevaisuudelle, niin töihin kuin ammattikorkeakoulun insinööriopintoihin. Ammattitutkinnon ansiosta minun on mahdollista saada töitä teollisuudesta ja myös ammattilaisen palkkaa. Kesätyössäni Installa kokosin sähkökeskuksia: tyhjään runkoon asennettiin virtalähteitä, riviliittimiä, erilaisia komponentteja ja korttipohjia.”
Opettajalle lisämateriaalia
Merkittävä tekijä Pirkanmaa








