Opetin.fi

Opetin.fi

- opetusta elämää varten

Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Sanomalehti Keskisuomalainen ja Jyväskylän opettajankoulutuslaitos yhteistyössä

Oppivan organisaation kurssi tarkastelee lehteä työyhteisönä

 Huhtikuun puolivälissä Keskisuomalaisen toimituksen aamupalaverissa esiteltiin joukko odotettuja vieraita: 13 Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen (OKL) tulevaa ala-asteen opettajaa ja OKL:n varajohtaja Matti Rautiainen

Keskisuomalaisen toimitusVierailijoiden tarkoitus oli havainnoida toimituksen käytänteitä ja tapahtumia, ja laatia niistä yhteenvedot, jotka lopulta muokattaisiin toukokuussa Keskisuomalaiselle.

Yliopiston puolelta kyse on virallisesta, opetussuunnitelmassa olevasta Oppiva organisaatio -valinnaiskurssista, jossa yrityskumppanina toimii yritys.  Lehden näkökulmana taas oli kehittää toimintaansa uusilla ideoilla nuorten pedagogien silmin.

Kurssin syntymisessä kätilöinä toimivat Taloudellinen tiedotustoimisto ja Kauppakamarin osaamispäällikkö Katja Sorri. Työskentely alkoi aamulla heti Peräkammari-kokoushuoneessa, jonne varapäätoimittaja Inkeri Pasanen ohjasi vieraat alkupalaveriin.
 

Opettajankoulutus avautuu uusiin oppimisympäristöihin

Matti RautiainenOpintojaksosta vastaava Rautiainen pitää pilottikurssia hyvänä mahdollisuutena levittää vastaavia käytänteitä myös muualle. ”Malli on hyvin yksinkertainen. Tavoitteenamme on koetella omaa osaamistamme vieraassa oppimisympäristössä, tässä tapauksessa yrityksessä, ja saada samalla kuva vieraan oppimisympäristön kulttuurista”.

Rautiainen korostaa vielä win-win –periaatetta, sillä hyöty tämänkaltaisesta yhteistyöstä on aina molemminpuolinen.


Omaa osaamista voi hyödyntää laaja-alaisesti

Tuomo Leponiemi on 23-vuotias, neljännen vuosikurssin OKL:n opiskelija. ”Kurssista tuli mailiin mainos ja kiinnostuin heti! Itselle tärkeintä on kokea, että omaa osaamistani voisi hyödyntää myös muualla kuin opettajana. Opiskeluaikana on virinnyt ajatus, että monipuolista koulutusta voisi varmaan käyttää muullakin alalla. Ja toki opintopisteetkin ovat tärkeitä”,  kertoo Leponiemi.

Tuomo Leponiemi”Kokoonnuimme ekan kerran yliopistolla, sitten 8.4. Inkerin luona, ja nyt olis tarkoitus iltaan asti tehdä hommia, ja koostaa sitten raportti  myöhemmin kasaan.” Leponiemi pitää yritystä yhteistyökumppanina tosi mielenkiintoisena, ja hienona ideana yleensäkin ajatusta suorittaa kurssi yliopiston ulkopuolella.


Tuoreet ideat kiinnostavat

Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen vastaa toimituksen henkilöstöhallinnosta. ”Olemme asiantuntijaorganisaatio, ja toimittajien työ on itsenäistä, ja usein vuorotyötä. Odotamme tältä yhteistyöltä konkreettisia ideoita ja havaintoja rutiiniemme kehittämiseen, jatkaa Pasanen.

Iltapäiväksi oli jo sovittu palaveri, jossa opiskelijat selostivat jo tehtyjä huomioita ja eroja eri toimitusten välillä, sillä esim. urheilu ja taloustoimitusten käytänteet eroavat toisistaan paljon. Loppuraportti luovutetaan Pasaselle toukokuussa.


Kiire on toimittajan alituinen kaveri

Taloustoimituksen veteraani Lauri Martinmäki osallistui kurssiin siten, että opiskelijat haastattelivat häntä havainnoidessaan taloustoimitusta.

Martinmäki on ”Keskarin” taloustoimituksen kantavia voimia. Kiire on ollut aina toimittajalla, mutta uusi tietotekniikka on suorastaan lisännyt toimittajien työtakkaa, sillä esim. kuvankäsittelyt kuuluvat nykyään toimittajien tehtäviin. ”Ja tietysti joskus tehdään juttu jo suoraan sille varattuun tilaan lehden virtuaalisivulle, eli ollaan jo oikeastaan sähköisen median puolella!”, pohtii talouden veteraani.

Tiedon sähköistyminen on lisännyt myös työn vaativuutta, sillä oleellisen tiedon suodattaminen esiin kaaoksesta on yhä vaikeampaa. ”Ennen yritysten nokkamiehet löysi helposti puhelinluettelosta, nyt isoissa organisaatioissa on vaikeaa löytää joku taho, joka vastaa tietystä osa-alueesta.”

Teksti: Pentti Koivisto

Viimeksi päivitetty 11.06.2010 09:35  
Tulosta
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.

Menestystarinat

Lue haastatteluja mielenkiintoisista yrityksistä ja yrittäjistä, jotka ovat omilla innovaatioillaan ja työllään luoneet menestystarinoita omalla alallaan.