Mihin tarvitsemme sisäisen yrittäjyyden käsitettä?

Yrittäjyyskasvatuksesta on puhuttu vuosia, vuosikymmeniä. Yrittäjyyskasvatus näyttää aluksi, jossain 1990-luvun alkupuolella painottaneen yrityksen käynnistämiseen liittyviä toimia, kuten liiketoimintasuunnitelman laatimista. Samaan aikaan käytiin kovasti keskustelua siitä, onko yrittäjyys synnynnäistä vai voiko yrittäjyyteen kasvattaa.

Aikaa kului ja 1990–2000 lukujen taitteessa alkoi esiintyä keskustelua ja onneksi myös uusia käytännön toimia yrittäjyyteen oppimisesta ja yrittäjämäisestä oppimisesta. Näkyville alkoi pulpahdella mm. erilaisia harjoitusyritysmalleja ja Nuori Yrittäjyys ry:n nykyisen Vuosi yrittäjänä -ohjelman alkuversioita.

Viimeisimpänä vaiheena näyttäytyvät yrittäjämäisen oppimisympäristön rakentaminen ja yrittäjämäinen opettajuus. Näitä vaiheita muistan itsekin eläneeni markkinoinnin kouluttamisen aikoinani, vuosien takaa.

Polttavan makuista käsitepuuroa

Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut tehdä pientä kevyttä käsiteanalyysiä. Minua on alkanut hämmentää käsite sisäinen yrittäjyys. Mihin me sitä vielä tarvitsemme? Ymmärrän, että aikanaan sitä tarvittiin, kun nähtiin, että yrittäjän maailma jotenkin poikkeaa koulumaailman oppimismaailmasta. Jonkinlaista siltaa rakennettiin, jotta voitiin löytää keskusteluyhteys. Se yhteys löytyi koulun perustehtävästä ja opetussuunnitelmista.

Koulun missio on valmistaa oppilastaan kohti tämän omaa tulevaisuutta. Opetussuunnitelmissa kuvataan oma-aloitteista ja aktiivista toimijaa, millaisen tietenkin jokaisen meistä soisi omassa elämässään olevan. Tämä tuntuu monessa kohtaa olevan sisäisen yrittäjän määritelmä, ytimeltään.  Näyttää siltä, että tässä yrittäjyyskasvatus erilaisine toimintavaihtoehtoineen löysi kytköksen koulujen maailmaan. Ja hyvä niin. Mutta toisaalta, eikö minkä tahansa koulun missioon, oppilaan valmistamiseen tulevaisuutta kohti, kuulu joka tapauksessa tuo oma-aloitteiseksi ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvattaminen? Miksi se tarvitsee oman yläkäsitteensä, sisäisen yrittäjyyden?

Meitä kaikkia ympäröivä todellisuus on muuttunut, osin rauhallisesti, osin erittäin nopeasti. Suomalaista yhteiskuntaa on hiljalleen viety kohti länsimaista markkinataloutta. Joiltakin osin muutokset ovat olleet rajuja, kuten viimeisen 2 vuoden taantuman/laman aikana. Muuttuneet ovat myös nuoremme. Ovat kansainvälisiä, avoimia ja rohkeitakin. Uskaltavat myös perustaa oikeita yrityksiä, yksin tai kimpassa. Jopa ilman vankkaa työkokemusta ja toisen palveluksessa ensin taitojaan kartuttaen! Ja saavat luvan niin tehdäkin, mikäli haaveilevat opinnoista aloilla, joilla työllistyminen on todennäköisesti keskimääräistä haastavampaa.

Ja samaan aikaan yrittäjyyskasvatuksen käsite tuntuu laajenevan pidemmälle ja pidemmälle. Kohtapuoliin mitä vaan voidaan perustella yrittäjyyskasvatuksella. Minua huolettaa se, että yrittäjyyskasvatuksen käsitteen alaa laajennetaan koskemaan lähes mitä tahansa aktiivista ja oma-aloitteista tekemistä. Ja samalla katoaa yrittäjyyskasvatuksen kovin ydin: yrittäjänä elantonsa hankkimisen mahdollisuus ja siihen valmistaminen.

Voiko yrittäjyyskasvatus olla muuta kuin kasvamista yrittäjäksi?

Lähdetään liikkeelle vaihe vaiheelta ensin luovuuden, yhteistyötaitojen, itsensä ylittämisen riemun oppimisesta, vaikkapa yhteiseksi hyväksi luokan iloksi ja kassaan rahaksi, esimerkiksi myyjäisiä tmv. rakentamalla, jo ala-asteella. Siitä saadaan tekemisestä jonkinlainen oivallus kaupallisista lainalaisuuksista. Yläasteikäinen voi oikeustoimikelpoisena solmia kauppoja, tehdä työsopimuksen. Miksei siis opetella yksinkertaista bisnestä? Toisella asteella voisi pyörittää oikeita yrityksiä, saati korkea-asteella. Jo opintojen alkuvaiheilta alkaen. Mikäpä parempi tapa oppia ammattia?

Kirjoittaja: Jarmo Matala-Aho

Kirjoittaja on Taloudellisen tiedotustoimiston elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman koulu-coach Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Lue lisää nuoriso-ohjelmasta.