Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Suomeen mitaleita kansainvälisistä fysiikkaolympialaisista
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Suomeen mitaleita kansainvälisistä fysiikkaolympialaisista

 Suomen joukkue menestyi erinomaisesti 25. heinäkuuta päättyneissä 41. kansainvälisissä fysiikkaolympialaisissa Zagrebissa. Suomen mitalistit olivat hopeaa voittanut Hannu Siikonen Tapiolan lukiosta sekä pronssille yltäneet Emil Gustafsson Luostarivuoren lukiosta Turusta ja Eemeli Tomberg Hervannan lukiosta Tampereelta.

Suomen menestys oli kaikkien aikojen toiseksi paras Heikki Tuurin vuoden 1982 kultamitalin jälkeen. Joukkueen menestyksen täydensivät Kauniaisten lukion Aku Mustosen ja Järvenpään lukion Juho Kahalan saamat kunniamaininnat.

Kilpailuun osallistui 370 opiskelijaa 79 maasta. Kokonaiskilpailun voitti Yichao Yu Kiinasta. Joukkueiden välisessä kokonaiskolpailussa Suomi oli ylivoimaisesti paras Pohjoismaista. Suomen joukkuetta valmennettiin pääasiassa Jyväskylän yliopiston Fysiikan laitoksen ja Opettajankoulutuslaitoksen yhteistyönä. Zagrebissa valmentajista mukana olivat Anssi Lindell Jyväskylän yliopistosta ja Lasse Franti Helsingin yliopistosta.

Lisätietoja:
Anssi Lindell
Lecturer, Ph.D. (Physics)
Department of Teacher Education
University of Jyväskylä
+ 358 50 377 2705

Viimeksi päivitetty 11.08.2010  
Tekstiversio sivusta