Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Arvostan-julistekilpailun voitto Valkealan lukiolle
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Arvostan ja NRJ tuovat Fintelligensin Valkealaan

 Arvostan-konsepti ja Radio NRJ lanseerasivat kouluille julistekilpailun lokakuussa 2010. Tehtävänä oli suunnitella yksin tai ryhmässä juliste, joka kertoo, että sosiaali- ja terveysala on nuorelle hyvä kouluttautumis- ja uravaihtoehto.

Voittajakoululle oli luvassa Suomen tunnetuimman hiphop-yhtyeen Fintelligensin yksityiskeikka. Palkinnon voitti Taavi Tihkan Valkealan lukiosta.

Kilpailukutsu toimitettiin postitse kaikkiin Suomen yläkouluihin ja lukioihin opinto-ohjaajien, terveystiedonopettajien ja kuvataideopettajien kautta. Kampanja sai huomiota myös useilla eri verkkosivuilla sekä radiomainoksella NRJ:n taajuudella 21.10.–17.11.2010.

Koulut lähtivät innokkaasti mukaan kilpailuun – kymmenien värikkäiden julisteiden joukosta löytyi useita oivaltavia ideoita. Voittajaksi valikoitui kouvolalaisen Valkealan lukiossa opiskelevan Taavi Tihkanin suunnittelema juliste, joka tuo esille sekä sosiaali- että terveysalaa ja sen monipuolisia opiskelu- ja työskentelyvaihtoehtoja. Raati piti lisäksi tärkeänä visuaalista erottuvuutta ja yllätyksellistä toteutusta. Voittajatyö on myös pienin muutoksin muunnettavissa painokelpoiseksi julisteeksi.

Kaikki loppusuoralle päässeet julisteet sisälsivät vähintään yhden raatia erityisesti miellyttävän yksityiskohdan. Nämä kunniamaininnan saaneet viisi työtä tullaan julkistamaan Arvostan.fi-sivustolla ja tekijät tullaan palkitsemaan Arvostan-tuotepaketeilla. Julisteraadin muodostivat Radio NRJ:n asiakkuusjohtaja Petri Tervala, Terveyspalvelualan Liiton elinkeinopoliittinen asiantuntija Jarno Talvitie, Taloudellisen tiedotustoimiston tiedottaja Katja Laurén sekä sosiaali- ja terveysalan koulu-coach Kati Leinonen.

Sosiaali- ja terveysala on nuorelle hyvä valinta

Sosiaali- ja terveysalan eri ammatit tarjoavat mahdollisuuden työskennellä ihmisten kanssa, tilaisuuden oman osaamisen hyödyntämiseen ja ammattitaidon mukaista työtä myös omalla paikkakunnalla. Alalle valmistuvan nuoren ei tarvitse pelätä valmistuvansa työttömäksi. Kehittyvän alan tulevaisuuden osaamistarpeissa korostuvat vuorovaikutusosaaminen, tietotekninen osaaminen ja liiketoimintaosaaminen.
Sosiaali- ja terveysalan työnantajaliitot sekä kaikki alan keskeiset työntekijäliitot (Tehy, Super, JHL) tekevät jatkuvaa yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi ja imagon kohentamiseksi. Haasteet on tunnistettu kautta linjan ja alan kulttuurin ja julkisuuskuvan kehittämistä pidetään välttämättömänä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Palkintokonsertti oppilaille

Julistekilpailun palkinto, Fintelligensin yksityiskonsertti, järjestetään Valkealan lukion ja Valkealan yläkoulun oppilaille sekä Kirkonkylän koulun 6. luokkalaisille Valkeala-talolla keskiviikkona 1.12. klo 12.00. Kyseessä on yksityistilaisuus, jonne ei myydä pääsylippuja. Median edustajat voivat ilmoittautua Valkealan yläkoulun rehtorille Pauli Pölöselle, p. 020 61 56 553 (pauli.polonen(a)kouvola.fi).

Voittajajuliste on nähtävissä sivustolla www.arvostan.fi.

Lisätietoja:

Aino Närkki
Elinkeinopoliittinen asiantuntija
Sosiaalialan Työnantaja- ja toimialaliitto ry
aino.narkki(a)ek.fi
m. 040 043 6438

Jarno Talvitie
Elinkeinopoliittinen asiantuntija
Terveyspalvelualan Liitto ry  
jarno.talvitie(a)terveyspalvelut.fi
m. 050 569 5755   

Työnantajaliittojen ja palkansaajajärjestöjen yhteinen Arvostan-konsepti tekee sosiaali- ja terveysalaa tunnetuksi Arvostan.fi-sivuston ja erilaisten tapahtumien avulla.

Viimeksi päivitetty 01.12.2010  
Tekstiversio sivusta