Nuorten asiat agendalle
170411 lähestyy. Puoluetoimistoilla ja kentällä alkaa näkyä liikettä Perussuomalaisten julkistettua vihdoinkin vaaliohjelmansa. Nyt päästään hiomaan lopullista taktiikkaa.
Se, mitä naapuripuolueen puolella näkyy, on vielä osin usvan peitossa. Kestävyysvaje, finanssikriisi, tasavero, varallisuusvero, taitettu indeksi jne. Täytyy olla hyvä ”yhteiskuntaosaaja”, että ymmärtää mistä puhutaan. Alle 120 opintopistettä ei riitä.
On ennustettu, että kevään vaaleista tulee arvovaalit. Jotkut ovat pitäneet tätä keinona peittää todelliset haasteet, joita Suomella on. Arvot eivät ole unelma-höpönlöppöä. Puolueiden vaaliohjelmat sisältävät arvovalintoja. Se, mistä puhutaan, se mitä halutaan muutettavan tai säilytettävän entisellään, kertoo toimijan arvoista.
Nuorten miesten työttömyys huolestuttaa
Nostan keskusteluun asian tai paremmin ilmiön, joka ei ole riittävästi noussut julkiseen keskusteluun – nuortemme tilanne ja erityisesti nuorten miesten tilanne.
Tässä faktoja Tilastokeskuksen viimeisimmistä työvoima- ja tulonjakotilastoista. Tällä hetkellä alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyysaste on 20 prosentin kieppeillä. Tästä on puhuttu. Sen sijaan tästä ei: lähes neljännes alle 25-vuotiaista nuorista miehistä on viimeisten tietojen mukaan työttömänä!
Missään muussa väestöryhmässä ei työttömyys ole tämän taantuman aikana kasvanut yhtä voimakkaasti kuin nuorilla. Käytännössä nuorten työttömyys on kolminkertainen vanhempiin ikäluokkiin verrattuna, ja nuorilla miehillä lähes nelinkertainen! Lisäksi nuorten työttömyys näyttää jumiutuneen pysyvämmin korkealle tasolle.

Työuran alkuvaihe ratkaisee
Lisää faktaa: Töiden puute johtaa tulojen vähentymiseen ja sitä kautta toimeentulovaikeuksiin. Valtiovarainministeriön viime vuonna tekemän selvityksen mukaan työuran alkuvaiheen työttömyys heikentää myöhempää työmarkkinamenestystä. Opintojen jälkeinen työttömyys vaikuttaa kielteisesti sekä työttömänä oloon että tuloihin vielä viisi vuotta.
Tämän voi helposti havaita viimeisimmistä tulonjakotilastoista: alle 30-kymppisten tulot notkahtivat vuonna 2009 selvästi. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana vastaavaa yhtä nopeaa notkahdusta ei ole löydettävissä.

Muutos on dramaattisen nopea tapahtuakseen yhden vuoden aikana! Seuraavien vuosien tilastot tulevat aikanaan kertomaan sen, jääkö muutos pysyvämmäksi. Pelko on, että tässä on jo kylvetty yhteiskunnan eriarvoistumisen siemen.
Me aikuiset voimme vaikuttaa nuorten hyvinvointiin. Yrityksillä on oma vastuunsa nuorten työllistämisessä ja varsinkin vasta valmistuneiden nuorten kohdalla. Poliittiset päättäjät vaikuttavat ratkaisuillaan yritysten intoon ottaa nuoria töihin ja nuorten tilanteeseen yleensä.
Vetoomuksia nuorten työllistämiseksi on jo liikkeellä
Ilahduttavan moni yritys on huomannut nuorten työllistymisen tärkeyden – lisää kuitenkin tarvitaan. Vetoomuksia on liikkeellä. Suomen lasten ja nuorten säätiö ja Alma Media ovat vedonneet yrityksiin, jotta ne palkkaisivat nuoria kesätöihin. Staffpointin Uralinko kiertää Suomea yhdessä yhteistyökumppaninsa Idolsin kanssa. Uralingon tavoite on saada tänä vuonna työpaikka tuhannelle nuorelle. Viisi kuntaa (Huittinen, Kotka, Kuopio, Uusikaupunki ja Vantaa) ja alueiden yritykset ovat asettaneet tavoitteeksi tarjota työtä jokaiselle työtä vailla olevalle nuorelle vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Nämä kokemukset kootaan tarinoiksi, jotka esitetään myöhemmin televisiossa.
Helmikuun alussa SOL-konserni tempaisi nuorten työllistymisen puolesta esittelemällä nuorille työllistymismahdollisuuksia eri kaupungeissa, valisti nuoria työnhaussa ja auttoi nuoria työllistävien kohdeyritysten etsinnässä.
Vaalien alla ehdokkaat voivat erottautua nostamalla nuorten asiat agendalle. Samalla tulee ajetuksi myös meidän vanhempienkin edut - siis se kestävyysvajeongelma. Kuka ehdokkaista rohkenisi ensimmäisenä ilmoittautua halukkaaksi nuorisoministeriksi? Töitä nuorisoministeriltä ei tule puuttumaan. Tarjolla on kiinnostava työ Venlojen jakamisesta ym. patsastelusta rakkaan isänmaamme pelastamiseen hyvinvointierojen kasvamiselta. Tehdään näistä vaaleista nuorten kannalta muutosvaalit!
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
Kirjoittaja on Taloudellisen tiedotustoimiston johtaja








