Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Satatonninen generaattori, sadan metrin korkeuteen
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Satatonninen generaattori, sadan metrin korkeuteen, satametristen lapojen aisapariksiRyhmä hiljentyi ihmettelemään testipenkissä ollutta valtavaa, halkaisijaltaan 6,5 metristä generaattoria.

Vuonna 2006 perustettu The Switch tekee Vaasaan tehtaalla tehonmuokkaimia tuuliturbiineihin, joilla energia muutetaan sähköverkkoon sopivaksi. Mallitehtaassa myös testataan maailmalle lähtevät generaattorit. Yritys on kasvanut vauhdilla perustamisvuodestaan lähtien. Päämarkkinat ovat monen muun tavoin Aasiassa ja tuotteista yli 95 prosenttia menee vientiin. The Switch palkittiin tasavallan presidentin myöntämällä kansainvälistymispalkinnolla. MAOL-Vaasa ry:n jäsenet ottivat selvää tehtaan toiminnasta ja uusituvan energian tulevaisuudesta.

 

MyötätuulessaMatikistien kysymykset haastoivat Janne Pohtolaa (vas.).

Illan isäntänä toimi tehdaspäällikkö Janne Pohtola. Pohtola on koulutukseltaan sähkövoimateknikko. Sähkövoimatekniikkaa pääaineenaan lukenut Pohtola siirtyi The Switchin palvelukseen taajuusmuuttajistaan tunnetusta Vaconista, jossa työuraa ehti kertyä kymmenen vuotta. Yrityksen kasvuvauhti on ollut huimaa. Nykyään Vaasan tehtaassa työskentelee n.150 henkilöä, joista kolmekymmentä tuotannon puolella. Liikevaihto on kasvanut viimevuosina huimasti ja vuonna 2010 se oli 134 miljoonaa.
- Voidaan sanoa, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja vielä oikealla teknologialla, Pohtola taustoittaa kasvua.
The Switchin valmistamia tuuliturbiineja ei silti löydy Suomesta. Markkinat täällä ovat toistaiseksi pienet, vaikka selvityksiä isommista tuulivoimapuistoista onkin menossa. Lähimmät turbiinit löytyvät Pohtolan mukaan Virosta ja Norjasta.
 

”Jokainen työvaihe kestää 2,5 tuntia”Satasen sääntö ja tarvittavat nostovälineet.

Vaasan tehdas toimii mallina yrityksen muille tehtaille. Tehtaassa kehitetään ohjeita ja dokumentteja esimerkiksi tehonmuokkaimien kokoamiseen, ratkotaan ongelmia ja kehitetään eri työvaiheita mahdollisimman sujuvaksi. Mallia tehdaslinjalle on haettu muun muassa Suolahdesta Valtran tehtailta sekä Wärtsilän moottoritehtaalta Vaasasta.
- Käytämme saman tyyppistä Andon-järjestelmää kuin Wärtsiläkin. Sen juuret ovat Japanissa, autonvalmistaja Toyotalla, Pohtola kertoo.
Järjestelmä on ollut pitkällä aikavälillä hyvä valinta, vaikka aluksi linja oli jatkuvasti seisahduksissa.
- Ensimmäiset tehonmuokkaimet eli kaapit koottiin alihankintana. Niiden tekoaika oli 160 tuntia ja nyt teemme vastaavat kaapit 27,5 tunnissa.
Jokainen työvaihe kestää 2,5 tuntia ja se suoritetaan aina loppuun asti. Näin seuraavat asentajat tietävät, mistä jatkaa.
- Jos hommat saadaan tehtyä aiemmin, voi vapaan ajan käyttää siivoamiseen, muiden auttamiseen tai kahvitteluun.
Pohtolan mukaan jokaisessa työpisteessä on vain tarvittavat työkalut ja osat. Ohjeet luetaan tietokoneelta sähköisesti. Tekstiä on vähän, kuvia paljon. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Värikoodeilla merkatut osat, työkalut ja niiden paikat tekevät kokoamisesta helppoa.
Ensimmäisiä asentajia palkatessa yritys teki poikkeuksen – suurimmalla osalla ei ollut sähköalan koulutusta tai työkokemusta. Kaksitoista ensimmäistä asentajaa koulutettiin oppisopimuksella.
- Tämä oli täysin tietoinen valinta. Halusimme uusia ajatuksia ja halua kehittää uutta, joten se oli ainoa kriteeri, Pohtola muistelee.

Hyödyllistä tietoa kollegoille ja oppilaille

Merenkurkun koulun opettajakaksikko Essi Asunmaa ja Hannele Hautasaari kertoivat mietteitään vierailusta seuraavana päivänä.
- Emme tienneet The Switchistä oikeastaan mitään. Nimi oli tuttu ja että se yritys tekee jotain tuulivoiman kanssa.
Kokemus oli molempien mielestä positiivinen.
- Oli hyvä tietää, mitä The Switch tekee, mistä se on tullut ja miltä sen tulevaisuus näyttää, Asunmaa listaa.
Yritysvierailun eväitä on jaettu jo eteenpäin työyhteisössä. Asunmaa ja Hautasaari ovat kertoneet muun muassa yhtiön värikoodeista, joita käytetään kokoonpanossa oikeiden osien ja työkalujen löytämiseksi.
Molemmat hämmästelivät testipenkissä olleita satatonnisia generaattoreita. Halkaisijaltaan kuusi ja puolimetrinen generaattori sijoitetaan testin jälkeen tuuliturbiinin nokkaan eli naselliin. Se kerää lapojen tuottaman liike-energian talteen, jonka tehonmuokkain syöttää sopivan muotoisena sähköverkkoon. Tehoa generaattorilla on 4,5 Megawattia. The Switchillä puhutaankin usein ”satasen säännöstä”. Sadan tonnin painoinen generaattori nostetaan sata metriä korkean tuuliturbiinin nokkaan, jossa pyörii kolme satametristä lapaa.

 
Teksti ja kuvat: Jukka Mäntymaa 

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta