T-Media tutki: Valtio suosituin työnantaja - Nokia ei enää kiinnosta insinöörejä
Aiemmin kovassa suosiossa työnantajana olleen Nokian vetovoima on romahtanut. Nokia ei enää mahdu Suomen kymmenen suosituimman työnantajan joukkoon, vaan on vajonnut sijalle 11. Valtio on sitä vastoin säilyttänyt suosionsa työnantajana ja komeilee Suosituimmat työnantajat 2011 -listauksen kärjessä. Tulokset käyvät ilmi tutkimus- ja viestintäyhtiö T-Median toteuttamasta tutkimuksesta, johon vastasi helmi-maaliskuun aikana yhteensä 24 642 suomalaista.
Nokian kiinnostavuus on laskenut tutkimuksen kaikissa vastaajaryhmissä, mutta erityisen paljon se on pudonnut ammattikorkeakouluista valmistuneiden insinöörien keskuudessa: Nyt vain 20 prosenttia heistä on kiinnostunut työskentelemään Nokialla, kun viime vuonna vastaava luku oli vielä 41 prosenttia.
- Tutkimustulostemme mukaan varmuus työsuhteen jatkuvuudesta on työilmapiirin ja kiinnostavien työtehtävien lisäksi tärkeä työpaikan valintakriteeri. Työsuhteen jatkuvuuden merkitys korostuu erityisesti korkeasti koulutetuilla, joiden keskuudessa Nokian vetovoima on pudonnut kaikkein eniten, kertoo T-Median liiketoimintajohtaja Päivi Salminen-Kultanen.
Nokian työnantajavetovoiman jyrkän laskun taustalta löytyy etenkin huoli Microsoft-yhteistyön onnistumisesta ja pelko laajoista irtisanomisista. Vastaajat moittivat Nokiaa myös liiallisesta byrokraattisuudesta ja huonosta johtamisesta.
- Korkeasti koulutettujen työntekijöiden turvallisuushakuisuus nousee esille myös heidän halustaan työskennellä saman työnantajan palveluksessa pitkään. Kun opiskelijoista suurin osa katsoo, että viidestä kuuteen vuotta on sopiva aika yhden työnantajan palveluksessa, vanhemmista korkeakoulutetuista iso osa työskentelisi saman työnantajan palveluksessa yli yhdeksän vuotta, toteaa T-Median johtava tutkija Mikael Thuneberg.
Valtion lisäksi suosittuja työnantajia olivat tänä vuonna Fazer, Finnair, Google ja Yleisradio.
Työnantajakuvatutkimuksen kohderyhmänä olivat ammattiin opiskelevat, korkeakouluopiskelijat sekä korkeasti koulutetut työelämässä olevat suomalaiset. Vastaajia oli yhteensä 24 642. Tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 9.2.-13.3.2011. Tutkimuksessa mitattiin 106 työnantajan ja 25 toimialan kiinnostavuutta. Tutkimuksen virhemarginaali on ± 1 %-yksikköä.
Lisätietoja antaa:
Päivi Salminen-Kultanen
Liiketoimintajohtaja/tutkimustoiminta
paivi(a)t-media.fi
m. 040 727 9717
T-Media on osa Reputation Institute -verkostoa ja TAT-ryhmää, johon kuuluvat myös Taloudellinen tiedotustoimisto, Finnfacts ja Infor Oy.








