Metsä Puhuu, kuuleeko oppilas?
Tiedätkö sinä mikä on Suomen kansainvälisin teollisuudenala? Entä kuinka paljon puita vuodessa istutetaan? Tiesitkö että aamuisessa jogurtissasikin on puusta valmistettu ainesosa? Älä hätäile vaikka olisitkin vastannut yhteen tai useampaan kysymykseen ”ei”, niin vastaa moni muukin.
Metsä Puhuu –tulevaisuushanke on Suomen Metsäyhdistyksen vuonna 2010 käynnistämä projekti, jonka tavoitteena on kertoa monipuolisesta ja kiinnostavasta metsäalasta. Vuoden 2011 aikana projektissa on edetty nuorisoviestintään, jota suoritamme usean eri kanavan kautta mahdollisimman helposti lähestyttävällä tavalla. Toivomme, että tuottamastamme materiaalista on hyötyä niin nuorille, vanhemmille, opettajille kuin päättäjillekin.
Ketkä ovat hankkeessa mukana?
Vuoden 2010 aikana sitoutimme hankkeeseen laajasti alan toimijoita. Olemmekin onnistuneet rakentamaan laajan verkoston innokkaita ammattilaisia, jotka kertovat asiasta. Virallisesti hankkeessa on mukana 20 ”puhuvaa tukipuuta. jotka ovat sitoutuneet esiintymään hankkeen nimissä muutaman kerran vuodessa. Heidän tarkemmat yhteystiedot löytyvät sivuiltamme.
Hankkeen päärahoittajina toimivat Metsämiesten Säätiö sekä Suomen Metsäsäätiö. Lisäksi hanketta rahoittamassa on ollut joukko muita alan toimijoita.
Mitä Metsä Puhuu – tulevaisuushanke tarjoaa teille?
Metsä Puhuu sivusto on hankkeen sielu ja sydän. Sivusto yhdistää eri sosiaalisen median kanavilla tapahtuvaa toimintaamme. Lisäksi sivustolta löytyy tukimateriaalia josta osa on ladattavissa, osa lainattavissa ja osa tilattavissa. Materiaaliin kuuluu mm. nuorten tekemiä videohaastatteluja sekä opiskelun esittelyä. Lisäksi tilattavissa ja lainattavissa on erilaista kampanjatuotteistoa. Sosiaalisen median kautta olemme yhteydessä nuoriin, ja miksei myös vanhempiin, metsäalaan liittyvissä asioissa. Oli kyse sitten tunnilla heränneestä kysymyksestä tai yleisestä kiinnostuksesta alaa kohtaan, pyrimme toimimaan vuorovaikutuksessa kiinnostuneiden kanssa. Esimerkiksi Facebook-sivustolla keskusteluun osallistuu laajasti alalla työskenteleviä henkilöitä.
Lisäksi osana hanketta järjestämme erityisesti nuorille suunnattuja kilpailuja, koulukäyntejä sekä tulevana syksynä TET-jaksoja metsäalalla. Näistä lisätietoa saat ottamalla meihin yhteyttä.
Mistä meidät löytää?
Parhaiten lisätietoa meistä saat hankkeen kotisivuilta osoitteesta www.metsapuhuu.fi/. Tätä kautta löydät myös mm. Twitter- ja Facebook-sivumme, joita seuraamalla pysyt ajan tasalla tulevista tapahtumista ja alasta yleensä. Sivustoltamme löytyy myös blogi, jonne mm. metsäalalla kesätöissä olevat nuoret tuttavat sisältöä.
Tulevia tapahtumia
Kesäkuun alussa sivustollamme julkaistaan kesäkilpailu. Kilpailun aiheena on ”Päivä ilman metsää” ja siihen osallistutaan muutaman hengen ryhmissä. Tehtävänä on kuvata aihetta pienellä videolla. Tulkinta on vapaa ja odotammekin innolla jo mitä ryhmät saavat aikaan. Tarkemmat ohjeet kilpailusta ilmestyvät sivuille kesäkuussa. Olisi erittäin hienoa, jos voisitte mainita oppilaillenne hankkeesta ja kilpailusta, jotta saamme mahdollisimman hyvän kisan aikaan! Palkinnot tulevat olemaan varmasti innostavia!
Syksyllä jatkamme mm. koulukäyntejä, koulutusalan ammattilaisten teemapäiviä sekä TET-jaksoihin liittyvää tiedotusta. Metsä Puhuu tulee myös olemaan esillä vuoden 2011 Metsämessuilla.
Mistä on kyse?
Metsä Puhuu – tulevaisuushankkeen tavoitteena on taata myös tulevaisuudessa riittävä hakeutuminen metsäalalle, niin opiskelemaan alaa, kuin alalle töihin. Metsäala tarvitsee laajaa kirjoa eri alan osaajia, jotta myös tulevaisuudessa pystymme toimittamaan ainutlaatuisia tuotteita ja kokemuksia. Metsä on Suomen keskeisimpiä luonnonvaroja ja sen innovatiivinen ja kestävä hyödyntäminen vaatii osaajia. Tässä te voitte auttaa meitä!
Odotamme innolla luovaa yhteistyötä kanssanne, älkää epäröikö ottaa yhteyttä Metsä Puhuu -tulevaisuushankkeen tiimoilta!
Metsäisin terveisin,
Axel Röhr
Metsä Puhuu - tulevaisuushanke
axel.rohr(a)smy.fi
ps. Vastauksena vielä alussa esittämiini kysymyksiin; Metsäteollisuus on Suomen kansainvälisin teollisuudenala. Suomessa istutetaan n. 150 miljoonaa puuta vuodessa. Jogurttisi sisältää CMC-selluloosaa, joka antaa sille sen ihanan rakenteen.








