Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Nuorten syrjäytyminen on poistettava: koulutus kunniaan
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Nuorten syrjäytyminen on poistettava: koulutus kunniaan

Uuden hallituksen on pakko sitoutua nuorten syrjäytymisen estämiseen ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseen. Myös yrityksillä on tehtävänsä nuorten saamisessa työelämään.

Valtion ja kuntien talousvaikeudet näkyvät peruskouluissa, niiltä on helppo leikata ja lomauttaa opettajia. Päättäjillä on tietysti täysi oikeus vähentää peruskoulun menoja. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa: säästä nyt, maksa myöhemmin.

Suomi on Pisa-selvitysten huumassa, vaikka viimeisimmät Pisat kertovat muiden maiden tulevan lujaa perässä ja osa ajaa jo ohi. Uuslukutaidottomuuteen on iskettävä ja kovaa. Peruskoulun opetussisältöihin on paneuduttava huolella, ja pitää tarkoin miettiä, mitä peruskoulun käyneiden on osattava ja vasta tämän jälkeen päästään jakamaan tunteja eri oppiaineiden kesken.
 
Peruskoulujärjestelmän suurimmat uhat liittyvät oppilaiden syrjäytymiseen. Koulunkäyntihäiriöihin on puututtava heti, niihin kannattaa panostaa. Oppimisvaikeudet lisäävät syrjäytymisriskiä. Kasvatusvastuuta ei voida sysätä pelkästään kouluille ja yhteiskunnalle. Koulujen ja perheiden yhteistyötä on lisättävä.

Suomen koulujärjestelmän kriittinen kohta on peruskoulusta toiselle asteelle siirtymiseen. Juuri ilmestyneen Pekka Myrskylän selvityksen mukaan pelkkä peruskoulun suorittaminen johtaa helposti syrjäytymiseen ja työttömyyteen.

Jokainen peruskoulun päättänyt on lainausmerkeissä otettava kiinni ja ohjattava johonkin koulutukseen, jonka tuloksena on ammatti. Jos toisen asteen koulutus ei kiinnosta, on oltava muita mahdollisuuksia: työpajat tai kymppiluokat tarjoavat jo olemassa olevan väylän.

Vähitellen on pakko tunnustaa, etteivät kaikki halua tai eivät kykene suorittamaan kolmen vuoden ammattiopintoja. Tarvitaan nykyistä lyhempiä ammattiin johtavia tutkintoja, joita voidaan täydentää myöhemmin, jos halua on. Monimuotoisuus ja joustavuus ovat tulevaisuutta.

Olennaista on turvata ammattinsa osaavan työvoiman tarjonta. Tämä edellyttää läheistä yhteistyötä työelämän kanssa. Koulutuksen suunnittelussa ja ohjauksessa on hyvä tiettyyn rajaan saakka kuunnella loppukäyttäjien, työelämän toiveita.

Jos yritykset vaativat ammattitaitoista työvoimaa, on heidän tunnettava myös vastuunsa. Nuorille on tarjottava harjoittelupaikkoja, kesätöitä ja lopulta vakinaisia työsuhteita. Nuorille ja heidän opettajilleen on tehtävä yritysmaailma tutuksi.

Koulutus turvaa tulevaisuuden nuorille ja työvoiman yrityksille.

Sampsa Saralehto
Valtiot.tri.
Dosentti

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta