Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Metsä puhuu -kesäkisa yläkoululaisille
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Metsä puhuu -kesäkisa yläkoululaisille

Metsä puhuuMetsä puhuu –hanke jatkaa porskuttamistaan ja loistavan kevään jatkoksi olemme päättäneet järjestää myös kesäksi nuorille metsäistä puuhaa. Erittäin luottavaisina yläkoululaisten taiteellisiin ja multimediallisiin kykyihin, olemme päätyneet haastavaan, mutta hauskaan videokilpailuun.

Kilpailun aiheena on ”päivä ilman metsää” ja aihetta kuvataan n. 5 minuutin mittaisilla videoilla. Nuoret voivat muodostaa max. viiden hengen ryhmän, joka yhdessä lähestyy aihetta. Tavoitteenamme on havainnollistaa nuorille oman tekemisen ja muiden aikaansaannosten kautta kuinka tärkeässä roolissa metsä ja sieltä saatavat tuotteet ovat arjessamme, oli kyse sitten maalaisesta tai kaupunkilaisesta nuoresta.

Tuotokset tullaan lataamaan YouTube –kanavallemme, josta ne ovat kaikkien katsottavissa. Voittaja valitaan viiden eniten tykkäyksiä keränneen joukosta.

Tarkemmat ohjeet osallistumisesta löytyvät osoitteesta: http://www.metsapuhuu.fi/videokilpailu Etusivultamme löytyy myös linkki ohjeisiin.

Toivosinkin nyt että löytäisitte hetken aikaa mainita oppilaillenne kilpailusta. Toivomme paljon osanottajia sekä hyviä tuotoksia, joista on iloa meille kaikille. Kannattaa myös mainita että videoita tykkäämällä pääsee vaikuttamaan finalisteihin, joiden joukosta voittaja valitaan. Voittajaryhmän jokaiselle jäsenelle on tiedossa 100 euron lahjakortit presentcard.fi:hin.

Kesäisin metsäterveisin,
Axel Röhr
Metsä puhuu –tulevaisuushanke

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta