Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Virtuaaliset peliympäristöt vahvistavat yhteisöllistä oppimista
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Virtuaaliset peliympäristöt vahvistavat yhteisöllistä oppimista

Kuva: Taloudellinen tiedotustoimistoLaajassa kolmiosaisessa väitöstutkimuksessa on analysoitu ihmisten välistä sosiaalista vuorovaikutusta sekä luokkahuonekeskusteluissa että peliympäristöissä. Näin kertoo Johanna Bluemink, joka väitteli sosiaalisesta vuorovaikutuksesta luokkahuonekeskusteluissa ja peliympäristöissä 27.5.2011 Oulun yliopistossa.

Ensimmäisessä osatutkimuksessa analysoitiin korkeakouluopiskelijoiden pienryhmäkeskustelua luokkahuonetilanteessa. Lähitapaamiset toimivat kurssilla hajautetun kansainvälisen verkkotyöskentelyn tukena. Toisessa osatutkimuksessa tarkasteltiin, voiko hajautettua yhteisöllistä oppimista rikastaa puhevälitteisen monen pelaajan peliympäristön avulla. Pelin tehtävät suunniteltiin ja vaiheistettiin yhteisöllistä toimintaa vaativiksi sekä jaetun ymmärryksen rakentamista tukeviksi.  Analyysissa keskityttiin korkeakouluopiskelijoiden pelinaikaisen keskustelun ja ongelmanratkaisutilanteiden tarkasteluun. Kolmannessa osatutkimuksessa selvitettiin, mitä osatekijöitä työelämäkontekstista tulleet osallistujat joutuivat hallitsemaan puhevälitteisessä monen pelaajan pelissä. Video- ja haastatteluaineistojen analysoinnissa käytössä oli laadullisen sisällönanalyysin menetelmät.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että tiimitoiminnan onnistumisessa keskeistä on yhteisen tiedon rakentaminen ja jaetun ymmärryksen luominen. Työtiimit ovat usein hajautettuja, eivätkä tapaa toisiaan päivittäin. Tämä tuo haasteita arkeen. Peliympäristö muodostaa tiimille vahvan yhteisen tilan, joka vahvistaa keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteisöllistä oppimista. Tutkimuksessa on hyödynnetty kahta virtuaalista peliympäristöä: eScape ja GATE for Collaboration. Molemmat pelit olivat Suomen Akatemian ja Työsuojelurahaston laajempien tutkimushankkeiden osana räätälöityjä koejärjestelmiä. Tutkimuksessa käytetyt peliympäristöt muodostivat hajautetuille ryhmille vahvan jaetun tilan ja avatarien kautta osallistuminen vahvisti yksilöiden toimijuutta pienryhmän osana.

Väitöstutkimus osoittaa, ettei vieläkään osata hyödyntää riittävästi teknologisia mahdollisuuksia, jotta saataisiin ihmiset laadukkaaseen vuorovaikutukseen keskenään. Peli on tähän erinomainen ratkaisu. Se motivoi ja helpottaa vaikeidenkin asioiden käsittelyä. Pelin avulla voidaan luoda oppimisen kannalta keskeisiä ja houkuttavia tilanteita, jolloin oppimisesta tulee seikkailu.

Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan käyttää tukena tulevaisuuden virtuaalisten ympäristöjen suunnittelussa.

Linkki Johanna Blueminkin väitöskirjaan

Lähde: Oulun yliopisto

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta