Nuoret saavat opintoihinsa ohjausta myös kesällä
Ammatinvalintaikäiset nuoret saavat halutessaan maksutonta ohjausta myös kesäkuukausien aikana. Ohjauspalveluita netissä tarjoavat Virtuaaliopo- ja Kysy opolta -palvelut. Opot tavoittavat netissä tasapuolisesti nekin ammatinvalintaiässä olevat nuoret, jotka ovat julkisten ohjauspalveluiden ulottumattomissa.
Virtuaaliopo antaa vastauksia korkea-asteen koulutusvalintaan, ammatinvalintaan ja koulutuksen vaihtoon liittyviin kysymyksiin. Kysy opolta neuvoo sekä peruskoulun että 2. asteen jälkeisissä ammatinvalintakysymyksissä.
Opiskelupaikka.fi:n virtuaaliopo on vuodesta 2008 alkaen hoitanut yli 3500 neuvontatapausta. Yli 8000 nuorta on ilmoittanut neuvonnasta olleen heille hyötyä.
– Virtuaaliopo-palvelusta neuvoa hakevista suurin osa kuuluu nivelvaiheissa oleviin nuoriin, mutta kasvavan osan palvelun asiakkaista muodostavat myös oppilaitosten ohjaus- ja neuvontapalveluiden ulkopuolella olevat henkilöt. Valintatilanne koetaan stressaavana, sanoo Lasse Leponiemi Mediatalo Opiskelupaikka Oy:stä.
Opinto-ohjaajien valtakunnallisesti tuntemalla Kunkoululoppuu.fi-sivustolla avattiin tänä keväänä Kysy opolta -palvelu, jossa koulutetut opinto-ohjaajat etsivät vastauksia nuoria askarruttaviin kysymyksiin.
– Kysyopolta.fi on kehitetty yhteistyössä eri kouluasteiden opinto-ohjaajien kanssa, kertoo Liisa Tenhunen-Ruotsalainen Taloudellisesta tiedotustoimistosta. Juuri julkaistu Nuoret ja ammatinvalinta 2011 -tutkimus osoittaa, että nuoret haluaisivat saada työelämästä enemmän tietoa jo yläkoulussa ja lukiossa.
– Opinto-ohjaajilla ja opettajilla on iso rooli, mutta myös netistä saadut ohjeet sekä vanhempien tuki ovat arvossaan. Meidän palveluumme voivat vanhemmatkin lähettää kysymyksiä, Tenhunen-Ruotsalainen rohkaisee.
Neuvontapaikka auttaa opiskelupaikatta jääneitä
Mediatalo Opiskelupaikka järjestää 1.-7. elokuuta Neuvontapaikan Helsingin Lasipalatsissa, jossa ohjausta saa myös kasvokkain. Viikon aikana autetaan nuoria, jotka ovat yhteisvalinnassa jääneet vaille opiskelupaikkaa. Neuvontapaikkaan voi tulla yksin, yhdessä kaverien tai vanhempien kanssa. Heinäkuun alusta alkaen voi varata itselleen henkilökohtaisen neuvonta-ajan osoitteesta opiskelupaikka.fi.
Lisätietoja:
Mediatalo Opiskelupaikka Oy, toimitusjohtaja Lasse Leponiemi, 040 7711 123, lasse.leponiemi(a)opiskelupaikka.fi, www.opiskelupaikka.fi
Taloudellinen tiedotustoimisto ry, johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, 040 545 2198, liisa.tenhunen-ruosalainen(a)tat.fi, www.tat.fi, www.kunkoululoppuu.fi, www.kysyopolta.fi
Mediatalo Opiskelupaikka Oy on koulutus- ja ammatinvalintaan erikoistunut viestintätoimisto, joka tavoittaa yli 500 000 koulutus- ja ammatinvalinnasta kiinnostunutta henkilöä vuodessa.
Taloudellinen tiedotustoimisto ry vastaa elinkeinoelämän koulutus- ja uravalintoja tukevasta viestinnästä. Olemme osa TAT-ryhmää, johon kuuluvat myös Finnfacts, Infor ja T-Media.








