Fysiikkaa, matematiikkaa, englantia ja tiimityötä
Kirkkonummelaisessa Kirkkoharjun koulussa fysiikkaa, matematiikkaa ja englantia opittiin eilen toisin kuin normitunnilla. 8. ja 9. luokkien LUMA-luokat suunnittelivat ja rakensivat päivän aikana tuulivoimaloita.
Oppilaat tekivät tiimityötä: kukin neljän hengen ryhmä jakoi roolit ja vastuut, suunnitteli ja rakensi voimalan annettujen ohjeiden ja ehtojen mukaisesti, testasi ja esitteli oman voimalansa. Ohjeet annettiin englanniksi, valmiit voimalat esiteltiin englanniksi.
Tuulivoimala on yksi englantilaisen Smallpeice Trustin kehittämistä matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja teknologiaa havainnollistavista opetusmenetelmistä.
Ideoita opetukseen ja kerhoihin
Tuulivoimalan rakentaminen liittyy teknologiaopetuksen täydennyskoulutukseen, jota järjestetään tänään perjantaina LUMA-keskuksessa Helsingissä. Silloin on opettajien vuoro virittää tiimityötaitojaan ja luovuuttaan ja rakentaa tuulivoimalasta omat versionsa. Sen jälkeen pohditaan, miten voimalaprojektia ja muita vastaavia voitaisiin soveltaa opetuksessa.
Tavoitteena on antaa ideoita matemaattis-luonnontieteellisten oppiaineiden ja käsityön teknologian opetukseen tai kerhotoimintaan.
Muitakin kouluja mukaan?
Kirkkoharjun koulu on tehnyt yhteistyötä Smallpeice Trustin kanssa jo vuosina 2000-2004. Nyt yhteistyötä haluttaisiin jälleen tiivistää ja saada mahdollisesti mukaan myös kouluja. Toimintaa esitellään myös Opetushallitukselle.
Smallpeice Trust on säätiö, jonka kehittää yhdessä yritysten kanssa LUMA-aineiden opetuksessa käytettäviä projekteja sekä tarjoaa koululaisille tekniikkaan liittyviä kursseja.
Säätiön kouluttajat kiertävät brittiläisissä kouluissa sekä yhä enemmän myös muualla Euroopassa. Tarjolla on projekteja nanotekniikasta elektroniikkaan, kaivostekniikasta meritekniikkaan, biolääketieteestä ydintekniikkaan.
Voimala valmiiksi kolmessa tunnissa
Kolmisenkymmentä LUMA-luokkalaista kuunteli koulun juhlasalissa Kevin O´Neillin englanninkielisen ohjeistuksen ja aloitti suunnittelun. Käytettävissä oli rajoitettu määrä rakennustarpeita. Voimalan
- suunnittelussa oli painotettava kestävyyttä
- oli tuotettava sähköä,
- rakennuskustannusten oli pysyttävä kurissa (kullekin tarveaineelle on määritelty hinta)
- piti olla rakenteiltaan mahdollisimman vähän ympäristöään häiritsevä
Näiden lisäksi rakentajien tiimityön oli sujuttava. Ja markkinointiakin oli pohdittava, sillä voimala tarvitsee nimen ja logon. Kaikki tämä tehtiin runsaassa kolmessa tunnissa.
Oppikirjakeskeisyydestä kokeilevampaan oppimiseen
Kokeellista opettamista on Suomessa vielä melko vähän. Meillä ollaan edelleen kovin sidoksissa oppikirjoihin, sanoo Kirkkoharjun koulun rehtori Maarit Rossi.
- Toivotaan, että kokeilevampi oppiminen lähtisi leviämään vaikka kerhotoiminnan kautta. Oppilaille tämä on todella motivoivaa ja innostavaa. Aikaa tosin tarvitaan enemmän kuin kaksoistunti. Ja rahoitusta tarvitaan. Toivotaan, että sitä löytyy.
Linkki:
http://www.smallpeicetrust.org.uk/








