Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Uutta Metsä puhuu -hankkeessa!
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Uutta Metsä puhuu -hankkeessa!

Hyvissä hommissa. Ei paha. Tämä on Metsä puhuu -tulevaisuushankkeen osahanke, joka kannustaa mahdollisimman monen metsäalan työnantajan hankkimaan yläkouluikäisiä nuoria työelämään tutustumis- eli TET-jaksolle.

Me tiedämme, että TET-jakso on oiva tapa juurruttaa nuorelle mielikuva työpaikasta  - joko hyvässä tai pahassa. Siksi me emme vain kannusta metsäalaa hankkimaan TET-jaksolaisia, vaan myös hoitamaan homma kotiin.

Metsä puhuu -hankkeen verkkosivulla on käytännönläheiset ohjeet siitä, mitä työnantajan tulee tehdä TET-jaksolaisia hankkiakseen ja miten suunnitella TET-jakso joko yksin tai yhdessä toisten työnantajien kanssa. Lisäksi kannustamme mukaan lähteneitä työnantajia viemään haastetta eteenpäin yhteistyökumppaneille.

Toivomme myös, että työnantajat kertoisivat Metsä puhuu -hankkeelle, kuinka paljon TET-jaksolaisia he ovat päättäneet hankkia. Seuraamme jaksolaisten kokonaismäärää ja toivon mukaan pääsemme loppuvuodesta kertomaan maailmalle, kuinka vakavasti metsäala ottaa nuorisoyhteistyön ja TET-toiminnan. Luonnollisesti jatkamme TET-toimintaa myös ensi vuonna.

Osallistu sinäkin Hyvissä hommissa -kampanjaan. Tarkempaa tietoa löytyy Metsä puhuu -hankkeen verkkosivuilta. Sivuilla on myös paljon uusia nuorten kirjoittamia blogikirjoituksia ja Twitterissä uusia metsäalan menestystarinoita - siellä kerrotaan muun muassa Nuorgamiin tekeillä olevasta suuresta, massiivipuisesta liikekeskuksesta.

Metsä puhuu -tulevaisuushankeen verkkosivu löytyy täältä:

www.metsapuhuu.fi

Sivun kautta pääsee myös Hyvissä hommissa -TET-kampanjan sivulle, mutta sinne pääsee myös suoraan täältä:

www.metsapuhuu.fi/tet

Viimeksi päivitetty 30.08.2011  
Tekstiversio sivusta