Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Suomen kiinan opettajat ry on perustettu Suomeen
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Suomen kiinan opettajat ry on perustettu Suomeen

Kiinnostus kiinan kielen opetusta kohtaan on kasvanut Suomessa viime vuosina. Kiinankielen taidon katsotaan lisäävän mahdollisuuksia työmarkkinoilla ja edistävän Suomen kilpailukykyä.

Valtaosa kiinankielen opetuksesta tapahtuu edelleen aikuiskoulutuksessa, mutta myös kiinnostus lasten kiinan kielen opetukseen on kasvanut. Kiinan opetus on edelleen hyvin pirstaloitunutta eikä Suomessa tunnu olevan strategiaa opetuksen kehittämiseksi.

Noin parinkymmenen opettajan joukko kiinan kielen opettajia on kokoontunut epävirallisesti vuodesta 2008 keskustelemaan kiinan kielen opetuksen kehittämisestä ja haasteista. Keväällä 2011 opettajat järjestäytyivät ja rekisteröivät Suomen kiinan kielen opettajat ry:n. Jäsenistö toimii opettajina eri kouluasteilla ympäri Suomea.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää kiinan kielen asemaa ja opetusta Suomessa ja tarjota Suomessa toimiville kiinan opettajille jatkokoulutusta, yhteyksiä kollegoihin sekä virkistystoimintaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
• järjestää seminaareja sekä koulutustilaisuuksia kiinan opettajille
• harjoittaa tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa
• tekee kiinankielen opetukseen liittyviä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja
• on yhteistoiminnassa muiden alan järjestöjen kanssa
• seuraa alan kansainvälistä kehitystä

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi:
• ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja

Lisätietoja:

Suomen kiinanopettajat ry
Pia Näsman-Hao
puheenjohtaja 050 3345845, pia.nasman-hao(a)edu.hel.fi (Meilahden ala- ja yläaste)

Hai Guo (Haaga-Helian ammattirkorkeakoulu)
varapuheenjohtaja

Yhdistys internetissä: www.suomenkiinanopettajat.wordpress.com

Kuva: Mikko Kuivalainen

Viimeksi päivitetty 04.09.2011  
Tekstiversio sivusta