Koulu-yritysyhteistyön IPN2012-konferenssi Etelä-Afrikassa
Etelä-Afrikan Durbanissa järjestetään syyskuussa 2012 kansainvälinen The International education business Partership (The IPN) –verkoston konferenssi. IPN on kansainvälinen verkosto, joka on kehittänyt koulu-yritysyhteistyötä vuodesta 1992. Taloudellinen tiedotustoimisto on Suomen edustajana IPN-verkostossa. Suomessa järjestettiin IPN-konferenssi vuonna 2008 Taloudellisen tiedotustoimiston organisoimana. Konferenssissa on palkittu Global Best Awards –palkinnolla vuosien mittaan myös suomalaisia toimijoita, esimerkiksi valtakunnallinen LUMA-keskus ja Bovallius-säätiö.
IPN2012-konferenssissa tuodaan maailmanlaajuisesti esille, kuinka koulu-yritysyhteistyön hyvillä käytännöillä on voitu vaikuttaa positiivisesti nuorten elämään. Konferenssin yhteisinä teemoina nostetaan esille mm. yksilön vaikutusmahdollisuudet hyvinvointiin, tiede- ja teknologiakasvatuksen merkitys ja tulevaisuuden osaamistarpeet erityisesti yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta. Konferenssissa etsitään myös vastausta sille, kuinka kehittää ympäristöjä, jotka edistävät nuorten rauhanomaista yhdessäoloa.
Ilmoittautuminen konferenssiin, Global Best Awards -kilpailuun ja workshopeihin on alkanut. Tarkemmat ohjeet löytyvät alla olevasta linkistä ja liitetiedostoista.
IPN2012 Conference Announcement
Global Best Awards 2012 Announcement
Katso konferenssin esittelyvideo:
Lisätietoja:
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, johtaja
Taloudellinen tiedotustoimisto
liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi
m. 040 545 2198









