Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelmasta hyvää palautetta S-ryhmässä
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelmasta hyvää palautetta S-ryhmässä

Alueosuuskaupat työllistivät viime kesänä noin 5000 nuorta Tutustu työelämään ja tienaa –ohjelman puitteissa. Ohjelman mukaisesti yritys voi ottaa peruskoulun tai lukion oppilaan kesäaikana kahden viikon mittaiseen työsuhteeseen, josta maksetaan 320 euron suuruista palkkaa. Ohjelma antaa mahdollisuuden saada ensikosketus työelämään, kun ikää ja kokemusta ei ole vielä riittävästi ”oikeisiin” kesälomituksiin.

Nuorilta pyydettiin palautetta työskentelystään ja palaute oli pääosin hyvin myönteistä. Nuorten mielestä toimipaikoissa oli hyvä työilmapiiri sekä ystävällinen ja mukava henkilökunta. Nuoret kertoivat oppineensa harjoittelun aikana mm. oma-aloitteisuutta, sosiaalisuutta, rohkeutta kanssakäymiseen sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Kaikki edellä mainitut osaamisen alueet ovat niitä, jotka ovat arvostettuja ja toivottuja myös tulevaisuuden työelämässä.

Erityisesti nuoret pitivät asiakaspalvelutyöstä ja se antaakin erinomaisen mahdollisuuden kehittää edellä mainittuja työelämän taitoja. Kaupassa tehtävän työn raskaus oli monille yllätys. Toisaalta aina löytyy myös niitä, joille fyysiset haasteet sopivat. Risuja tuli työn yksitoikkoisuudesta. Kun harjoittelujakson pituus on vain kaksi viikkoa, joudutaan toimipaikoissa rajaamaan työtehtävät sellaisiin, jotka ehtii oppia näin lyhyessä ajassa. Pääasia on saada jalka työelämän oven rakoon ja näin helpottaa tulevien työhaasteiden hakemista.

Lähde: Kaupan liitto

 
Tekstiversio sivusta