Säteilyfysiikan opetusta Second Life -virtuaalimaailmassa
Sotungin lukio perusti etälukion eli aikuislinjan jo vuonna 1999. Lukio on ollut mukana lukuisissa Opetushallituksen kehittämishankkeissa ja uusimpana on käynnissä Kokemuksellisen oppimisen uudet tavat virtuaalisissa ympäristöissä -hanke vuodesta 2009 lähtien. Sotungin lukio on ollut virtuaalimaailman kehityksen kärjessä ja toteuttamassa verkkopedagogiikkaa ensimmäisten lukioiden joukossa.
Sotungin lukion verkostot ovat laajentuneet entisestään ja vuonna 2010 käynnistettiin yhteistyö Taloudellisen tiedotustoimiston kanssa säteilyfysiikan sisällöistä Second Lifessa. Taloudellisella tiedotustoimistolla on ollut pitkät perinteet verkko-oppimateriaalien tuottamisessa ja nyt käynnistyneellä yhteistyöllä haluttiin siirtyä uudenlaiseen oppimisympäristöajatteluun 3D-virtuaalimaailmassa. Säteilyfysiikan kokonaisuudessa on hyödynnetty Ydinasiaa-verkko-oppimateriaalin sisältöjä. Nyt toteutettavia säteilyfysiikan aihioita voi käyttää sekä yläkoulun että lukion fysiikan opetuksessa.
– Second Life on tuonut suuremman muutoksen opettajan toimintakulttuuriin kuin opiskelijan, kertoo Ari Immonen Sotungin etälukiosta. Sotungissa onkin kehitetty ja lisätty opettajien koulutusta. Merkityksellistä on myös rehtorin kannustava asenne uusien tuulien tuomiseksi opetukseen. Kahdessa vuodessa 90 % etälukion opettajista on käynyt Second Life -koulutuksen ja suurin osa tekee jo omia aihioita Second Lifeen. Oppiaineista heillä on jo mukana opinto-ohjaus, äidinkieli, biologia, englanti, ranska, fysiikka, historia ja ensi vuodesta alkaen myös kemia.
TOP 10 -vinkit Second Life -opettajalle
- Koulu tarvitsee Second Life -kelpoiset koneet riittävillä näytönohjaimilla ja palomuuriasetuksilla.
- Lyhyet kirjalliset ohjeet opiskelijoille.
- Mieti, mitä haluat sisällyttää oppituntiin. Haluatko toteuttaa ryhmätöitä vai yksilötyöskentelyä?
- Opiskelijat tekevät avattaret ennen oppituntia. Varaa muutama vara-avatar tunnille.
- Käytä yksi oppitunti ensin Second Lifen opetteluun ja siirry sitten opetettavaan aiheeseen.
- Ensimmäisellä kerralla on hyvä olla useampi opettaja mukana.
- Tarkista ohjelman päivitykset ennen tuntia samana päivänä.
- Second Life ei ole peli vaan toimintaympäristö. Sovi siksi säännöistä yhdessä, kuten saako tunnin aikana esimerkiksi lentää avattarella.
- Tunnin aikana opettaja on sekä aineenopettajan että Second Life -ohjaajan roolissa.
- Second Life -opiskelu on yksilöllistä ja opiskelijat tarvitsevat myös motivointia eri tavoin.
Metaverstas mukana valloittamassa virtuaalimaailmaa
– Sotungin Second Life -projekti alkoi yli vuosi sitten ja suurimmasta osasta toteutusta olen vastannut minä. Se on ollut monipuolisuudessaan unelmaprojekti, jossa on saanut käyttää luovuutta mielin määrin. Sotungin opettajat ovat innostuneita, täynnä ideoita ja arvostavat kokemustani ja työpanostani, joten yhteistyö on sujunut loistavasti, iloitsee Annika Keskinen (avatar Yolanda Hirvi) Metaverstas Oy:stä.
– Se, että oppimisympäristön pitäisi olla selkeä ja helppokäyttöinen ja samanaikaisesti elämyksellinen, tekee työstä erittäin haastavan. Second Life -tyyppisiä virtuaalimaailmoja ei ole alun perin suunniteltu opetuskäyttöön, joten olemassa olevat resurssit on vaan yritettävä taivuttaa opetuskäyttöön. Teemme siis pioneerityötä, toteaa Annika Keskinen.
Uusi säteilyfysiikan virtuaalinen oppimisympäristö esiteltiin lauantaina 8.10.2011 MAOL-päivillä Keravan lukiossa.
Teksti: Mikko Kuivalainen
Kuva: Amanda Koivisto








