Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Vähittäiskaupan kannattavuus -oppimateriaali
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Vähittäiskaupan kannattavuus -oppimateriaali

Konkreettisia esimerkkejä kannattavuuden seuraamiseen vähittäiskaupassa

Kaupan alan eri toimijoiden yhteistyön tuloksena on, ensisijaisesti kaupan alan ammatillisen koulutuksen tarpeisiin, julkaistu kannattavuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä avaava oppimateriaali, Vähittäiskaupan kannattavuus, Peltola, Heikki (2011).

- Liiketalouden perustutkinnon, merkonomi -tutkinnon OPS:n uudistuttua, tuli selkeä tarve saada oppimateriaali, joka avaisi opiskelijoille vähittäiskaupan kannattavuutta laajemmin, ei vain numeroina, vaan myös oman työn näkökulmasta, kertoo oppimateriaaliprojektissa alusta asti mukana ollut Kaupan Liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen.

Idea uuden oppimateriaalin luomisesta syntyi alan toimijoiden yhteisissä keskusteluissa, joissa Hannu Vuorinen toimi opettajakentän äänitorvena. Kaupan liiton koulutusvaliokunta sekä sen sihteerinä toimiva asiantuntija Mervi Angerma-Niittylä ovat olleet omalta osaltaan mukana työryhmässä sekä muutoinkin vaikuttamassa tämän oppimateriaalin syntyyn. Projekti eteni, kun Helsingin kauppiasyhdistys teki tilauksen. Taloushallinnon lehtori Elisa Metsä, Helmi liiketalousopistosta, ryhtyi keräämään ajantasaista pohjamateriaalia kaupan alan yrityksiltä. Varsinaisen oppimateriaalin työstäjäksi valikoitui Heikki Peltola, Nostetuotanto Oy, jolla oli alan oppikirjojen tekemisestä aiempaa kokemusta sekä tietenkin myös laaja kontaktiverkosto kaupan alan toimijoihin.

Vähittäiskaupan kannattavuus -oppimateriaalia avulla voidaan opettaa ja oppia erityyppisten vähittäiskauppojen kannattavuudesta yleensä, kannattavuuden seuraamisesta, opitaan laskemaan tunnuslukuja, laatimaan budjetteja ja nähdään erilaisten raportointijärjestelmien merkitys päätöksentekoprosesseissa.  Case-esimerkkeinä oppimateriaalissa toimivat nappikauppa, muotia myyvä erikoiskauppa, ketjuun kuuluvaa ruokaa myyvä lähikauppa, kodintavaroita myyvä myymälä sekä nettikauppaa.

Käytännönläheinen oppimateriaali

Yrittäjä, kauppias Tuomo Tuomikosken mielestä hyvää tässä julkaistussa oppimateriaalissa on nimenomaan sen käytännönläheisyys, konkreettisuus sekä ajankohtaisuus. Hän uskoo, että tällaisella työelämälähtöisellä oppimateriaalilla liiketalouden pt -merkonomien oppimisprosessia voidaan parhaiten tukea ja taata siirtovaikutus varsinaisiin työtehtäviin. Toisena nuorten ammatillista kasvua tukevana keinona hän näkee opettajien säännölliset työelämäjaksot. Työelämätietous ja ajankohtaiset trendit siirtyvät tuoreeltaan opetukseen tuoden siihen työelämän draivia.

Opettajien olisi hyvä pitää muutenkin aktiivisesti yhteyttä työelämään. Tuomikoski muistuttaa, että vaikka matemaattisen osaamisen rooli kaupan alalla on erityisesti tärkeä, ei kannata myöskään unohtaa muuta osaamista, esimerkkinä hän mainitsee kielitaidon merkityksen tulevaisuuden ammattilaisille. Ilokseen hän on viime vuosina pannut merkille, että nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat kehittyneet positiivisempaan suuntaan. Tämä asennemuutos nuorissa takaa, että myös tulevaisuudessa ammattiopistotaustaisia uusia yrittäjiä saadaan joko perustamaan uusia yrityksiä tai jatkamaan eläkkeelle siirtyvien yrittäjien liiketoimintaa. Tuomikoski on toiminut jo vuodesta 2006 EK:n yrittäjävaltuuskunnan jäsenenä sekä myös sen edeltäjässä TT:n PK-valtuuskunnassa. Tämän EK:n sadasta yritysjohtajasta koostuvan neuvoa-antavan elimen tavoitteena on tuoda yritystoiminnan tuntemusta EK:n pk-yritysten etuja turvaavaan edunvalvontaan ja palvelutoimintaan.

Kaupan Liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen on erittäin ilahtunut valmistuneesta oppimateriaalista: ”Jatkotyöstämistä silmälläpitäen on hyvä odottaa kentältä tulevia palautteita sekä opettajilta että oppijoilta.” Ropponen näkee tulevaisuudessa mahdolliseksi siirtää nyt valmistuneen oppimateriaalin myös muihin oppimisympäristöihin, esimerkiksi verkkoon.  Nyt julkaistu oppimateriaali on tarkoitus liittää myös Retail- kaupan työt ja toiminta -oppikirjaan (Edita Prima Oy, 2008), kun seuraava painos siitä otetaan.

Vähittäiskaupan kannattavuus -oppimateriaali löytyy tällä hetkellä Kaupan koulutuksen kehittämiskeskuksen sivustolta, josta sekä lukion että liiketalouden opettajat voivat sen hakea ja hyödyntää omassa opetuksessaan, joko sellaisenaan tai esimerkkejä jatkotyöstäen.

Vähittäiskaupan kannattavuus -oppimateriaali

Teksti: Tuulikki Kirjavainen

Viimeksi päivitetty 13.10.2011  
Tekstiversio sivusta