Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Askartelua ja ennustamista ammattiopistossa
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Askartelua ja ennustamista ammattiopistossa

Opettajat koostivat ajatuksiaan tulevaisuuden työelämästä kuvien ja otsikoiden voiminTaloudellinen tiedotustoimisto ja ABB osallistuivat Vaasan ammattiopiston opettajien Veso-koulutuspäivään. Veso-koulutus on virkaehtosopimukseen kuuluva koulutus, joiden tarkoitus on kouluttaa opettajia lukuvuoden aikana erilaisten teemojen avulla.

Vaasan ammattiopiston Veso-koulutus rakennettiin yrittäjyyskasvatusteeman ympärille. Päivän aikana luokkahuoneet oli valjastettu toimipisteiksi, joista opettajat hakivat tietoa esimerkiksi yrittäjänä toimimisesta. Taloudellisen tiedotustoimiston alueyhteyshenkilö Jukka Mäntymaan ja ABB:n henkilöstöasiantuntija Heidi Saarisen toimesta luokkahuone muuttui ennustusareenaksi, jossa opettajia haastettiin miettimään tulevaa – tarkemmin sanottuna vuotta 2015.

Opettajat jaettiin ryhmiin ja jokaisen ryhmän tehtävänä oli leikata ja liimata kartonkiin kuvia ja otsikoita siitä, miltä työelämä näyttää vuonna 2015 ja minkälaisilla ominaisuuksilla varustettu työntekijä on kysytty työntekijä vuonna 2015. Paikalle tuodut sanoma- ja aikakausilehdet olivat pian täynnä reikiä, kun ryhmän koostivat ajatuksiaan julisteeseen.

Koulumaailman ja työelämän ajatukset tulevasta olivat samansuuntaisia. Opettajat listasivat työntekijän eduiksi mm. oikean asenteen ja vuorovaikutustaidot. Asenne, usko omiin kykyihin, luovuus ja uskallus ovat niitä aineksia, joista moni suomalainen menestystarina on rakennettu.

Ennustaminen on tunnetusti haasteellista, mutta ajatustyö ennakointiin liittyen ei ole turhaa. Tarkoitus on tuoda opettajille työelämälähtöistä näkökulmaa, sillä juuri opettajat toimivat viime kädessä muutoksen moottoreina. Tulevaisuuden kilpailukyky kasvatetaan jatkossakin suomalaisessa koulujärjestelmässä.

Teksti ja kuva: Jukka Mäntymaa

 

Viimeksi päivitetty 11.01.2012  
Tekstiversio sivusta