Yrityskylällä lämmin vastaanotto Turussa
Yrityskylän avajaisia vietettiin Turussa 9.2.2012. Kirpakasta pakkassäästä Logomon lämpöön saapui satakunta kutsuvierasta. Yhteistyökumppaneiden tervehdykset loivat intoa ja uskoa yrittäjämäiseen oppimiseen.
Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell kertoi avajaispuheessaan yrittäjyyskasvatuksen olevan yksi Turun kaupungin strategisista kärkiasioista. Hän korosti erityisesti osallistavan kansalaisuuden ja yrittäjyyden merkitystä perusopetuksessa. Yrityskylä on osaltaan antamassa lapsille realistista kuvaa työelämän ja yrittäjyyden mahdollisuuksista.
Uutena yhteistyökumppanina aloittaneen Hartelan toimitusjohtaja Kari Mäkelä kuvasi Yrityskylää loistavaksi simulaatioksi siitä, miten lapset pääsevät yhteiskunnan perusjuurille. Yritysten kannattaa panostaa jo ala- ja yläkouluikäisiin tulevaisuuden työntekijöinä. Esimerkiksi TET-harjoittelut ovat näköalapaikka esitellä nuorille laaja-alaisesti yritysten toimintaa ja tarjota heille mielekkäitä tehtäviä.
Yhteistyö Atria Suomi Oy:n kanssa käynnistyi jo Seinäjoen Yrityskylässä 2011. Johtaja Merja Leino tietää, että nuoret arvostavat vastuullisuutta, ja haluavat viihtyä työpaikalla. Myös Yrityskylässä käyneiltä lapsilta saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Atria tarjoaa vuosittain satoja kesätyöpaikkoja nuorille.
OP-Privaten pankinjohtaja Veikko Karhulahti kertoi Turun seudun Osuuspankin tekevän runsaasti oppilaitosyhteistyötä. Yrityskylää he pitävät loistavana ideana soveltaa pedagogiikkaa käytännön työelämään. Yrityskylä auttaa lasten taloustaitojen kehittymisessä ja tuo yrittäjyyttä esiin positiivisella tavalla. Lapsilta kysyttäessä ovatkin juuri yritystoiminnan pyörittäminen ja työssä onnistuminen mukavinta Yrityskylässä.
Myös Turku Energian koulutuspäällikkö Markku Sormunen näkee Yrityskylässä tärkeitä, työelämään yhdistäviä linkkejä. Yritykset ovat etuoikeutettuja saadessaan olla luomassa kipinää uusille osaajille sekä tuomassa lasten tietoisuuteen mahdollisuuksia TET-, työssäoppimis- ja kesätyöpaikoista. Työelämän on oltava mukana nuorten matkalla työelämään.
Yrityskylän tähtivieraat, lapset itse, olivat hekin mukana avajaisissa. Lasten aidot kokemukset Yrityskylä-päivästä pitivät hymyn yllä kutsuvieraiden kasvoilla. Kysyttäessä mikä päivässä oli haastavinta, kertoi eräs Jäkärlän koulun 5. luokan oppilas olleensa välillä hiukan stressaantunut. Silloin ei kuitenkaan pidä menettää hermojaan, vaan ottaa rauhallisesti. Siinäpä aikuisillekin erinomainen vinkki.
Yrityskylä pyörii Logomossa aina toukokuun 25. päivään asti. Kevään aikana siellä vierailee 3800 alakoulun 5.–6.-luokkalaista Turusta ja sen lähiseuduilta. Turun jälkeen Yrityskylä muuttaa syksyksi Tampereelle.
Lisätietoja:
Tomi Alakoski toiminnanjohtaja, Yrityskylä
040 501 5307
tomi.alakoski(a)tat.fi








