Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (16.7.2010) "Vielä ehtii hakea koulupaikkoja" otettiin kantaa siihen, että tuhansia nuoria joutuu Suomessa vuosittain syrjäytymisvaaraan, koska he eivät joko pääse opiskelemaan tai löydä kiinnostavaa alaa, jolle haluaisi pyrkiä.
 
Osalla nuorista ongelmana ovat esimerkiksi mielenterveysongelmat. Kuitenkin syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat jo niin iso ryhmä, että uskallan väittää monella syiden olevan täysin tai osin arkisemmat.

Yläastevaiheessa (myös lukiossa) koulu ei usein motivoi nuorta ja toisaalta kodit ja koulu ovat usein epäonnistuneet eri alojen esittelyssä, valtavasta tarjonnasta huolimatta. Eri alojen tuntemukseen voi vaikuttaa oppilaanohjaajien vähäisten resurssien ohella myös tämän hetken nuorisotyöttömyys ja talouden lama. Esimerkiksi metsäteollisuus ei vedä nuoria, ymmärrettävistä syistä, vaikka alan tulevaisuus ei näytä niin synkältä kuin voisi mediasta päätellä ja eläköityminen tulee olemaan suurta.
 
Eri alojen tuntemusta lisäisi se, että nuoret pääsisivät vielä enemmän tutustumaan eri aloihin ja työelämään   yleensä. Tutustuminen voi tapahtua myös koulun tiloissa. Tietysti kesätyöt ja harjoittelupaikat lisäävät tuntemusta osaltaan. Myös eri oppiaineiden opetus tulisi linkittää tehokkaasti työelämään.  
 
Taloudellisen tiedotustoimiston teettämissä lukuisissa nuorisotutkimuksissa käy muun muassa ilmi, että harva nuori osaa yhdistää oppiaineita työelämään. Vain itse oppiaineiden opettelu yleissivistyksen tähden ei motivoi kaikkia. Tämän seurauksena peruskoulun päästötodistuksesta voi tulla huono. Monelle tie nousee jo tässä vaiheessa pystyyn. Tämä on koko koulutusjärjestelmällemme valtava haaste.

Yläasteilla ja lukioissa opetus tulisi myös aineenopettajien toimesta linkittää työelämään, edes joskus. On upeata, jos nuorille näytetään esimerkiksi fysiikan käyttö työelämässä. Näin nuoret saavat lisämotivaatiota opintoihin ja lisätietoa eri aloista. Tässä tuettaisiin "heikompien" oppilaiden ohella myös niitä huippuja, joita tulevaisuuden Suomi tarvitsee erityisesti.
 
Itse opiskelin ruotsia peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa suoritin virkamiesruotsin. Missään vaiheessa opintoja ei painotettu ruotsin kielen merkitystä työelämässä. Olisi ollut motivoivaa, jos jossain yrityksessä tai esimerkiksi Helsingin kaupungilla oltaisiin esitetty ruotsin merkitys työkielenä. Tästä koulu ja työelämäkenttä olisivat voineet huolehtia, koska ruotsin osaajia tarvitaan. Yksi vierailu olisi kestänyt yhden iltapäivän ja sekoittanut opettajan kurssiaikataulun, mutta se olisi ollut sen arvoista. Kodissani vastustettiin "pakkoruotsia". Siis koulun varsin tylsä harjoittelu ilman motivointia, yhdistettynä kodin asenneilmapiiriin aiheutti sen, etten oppinut ruotsia vaikka puhuin ja kirjoitin sujuvaa saksaa, ruotsin sukulaiskieltä.
 
Valtion, kuntien ja yritysten luulisi kiinnittävän asiaan enemmän huomiota. Tällä hetkellä nuoret, jotka ovat jo opiskelemassa (esim. Aalto-yliopistossa tai ammattikoulussa) saavat esimerkiksi monilta yrityksiltä huomiota. Entä ne nuoret, jotka ovat tekemässä tulevaisuuden valintojaan yläasteilla tai lukioissa? Heidät pitäisi saada myös innostumaan työelämästä ja sen myötä opinnoistaan. On paradoksaalista, että perus- ja lukiokoulutukseen käytetään paljon rahaa, mutta osa nuorista ei oikein tiedä miksi ovat koulussa.
 
Nuorilla on oikeus tietää ja nähdä omin silmin, mihin oppiaineita käytetään. Tätä kaipaavat erityisesti sellaiset nuoret, joita ei tueta koulun ulkopuolella.

Yhteisvalinnan yhteydessä moni nuori tuskailee koulutusohjelmien nimikkeiden ja opintojen kuvausten kanssa, ja päätökset joudutaan usein tekemään epätietoisuudessa. Millainen olen, millainen haluaisin olla, millaisena muut minut näkevät, mitä osaan ja mitä haluaisin osata ovat tärkeitä pohdittavia kysymyksiä. Samanaikaisesti tulisi tietää, mitä eri toimialat ja koulutuskokonaisuudet sisältävät. Työelämään tutustumisjaksot auttavat ja konkretisoivat työtehtäviä nimikkeiden takana. Ne antavat todellista tietoa arjesta ja auttavat nuorta tunnistamaan omia osaamisalueitaan. Ne mahdollistavat kokeilun, erehdyksen ja siten myös alan hylkäämisen koulutusvaihtoehtona. Toisaalta ne myös mahdollistavat tunteen siitä, että tämä ala ja tämä juttu on ainakin nyt minulle tällä hetkellä se oikea.

Tein itse jokin aikaa sitten ammatinvalintatestin. Sen mukaan ”ammattejani” olisivat markkinointijohtaja, myymäläpäällikkö ja sosiaalijohtaja. Listassa on tosin myös sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, ei psykologia. Oma listanikin osoitti minulle, miten haasteellista on löytää oma koulutus- ja uravaihtoehto, sillä myös eri tehtävissä vaaditaan osin samaa osaamista ja samoja ominaisuuksia ja kuitenkin toimenkuvat vaihtelevat kovasti.

Olen nyt itse ollut valinnan edessä. Päätin lopulta pohdintojen jälkeen siirtyä oppilaiden hyvinvoinnin pariin Mäntsälän kuntaan. Viihdyin sosiaali- ja terveysalan koulu-coachina, joten valinnan tekeminen oli vaikeata. Kummassakin työtehtävässä on myönteisiä houkuttimia, esimerkkeinä Taloudellisen tiedotustoimiston kehittävä työote ja työkaverit, toisaalta Mäntsälän lyhyempi työmatka ja kehittämistyö lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Psykologi Pekka Kososen mukaan oman uran löytäminen vaatii herkkyyttä ja kykyä käyttää eteen tulleita tilanteita ja oivaltaa niiden mahdollisuudet. Kososen mukaan kuitenkin vain sydämellään näkee hyvin. 

Mitä minä tahdon elämältä kysymys on vaikea nuorelle ja omakohtaisesti taas todistettuna myös vanhemmallekin. Yhtä vaikea kysymys on se, kuvaako ajankäyttömme ja kalenterimme sitä, mitä elämältä todella haluamme.Oppilashuolto, hyvinvointi, tuen muodot tulivat tässä hetkessä itselleni tärkeiksi. 

Asiat  etenevät, vaikka ihmiset vaihtuvat. Onneksemme Taloudellinen tiedotustoimisto sai innostuneen Kati Leinosen jatkamaan sote-coachina 1.8.2010 alkaen.

Osaltani lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneilla ja mukavaa kesää!

Vuoden 2010 kevään yhteishaun tulokset saapuivat 16.6. Valtakunnallisesti hakijoita oli noin 100 000, joista peruskoulunsa päättäneitä hieman yli 60 000. Peruskoulunsa päättäneistä nuorista karkeasti puolet haki ammatilliseen koulutukseen ja puolet lukioon. Lisäksi 2,4% jätti kokonaan hakematta. Tästä joukosta moni kuitenkin siirtyy perusopetuksen lisäopetukseen tai ammattistarttiin.

Hakijamäärillä mitattuna kaikkein suosituin ala oli sosiaali- ja terveysala. Seuraavina listalta löytyvät mm. ajoneuvo- ja kuljetustekniikka, liiketalous ja kauppa sekä majoitus- ja ravitsemisala. Pelkästään hakijamäärällisesti mitattuna tulokset vaikuttavat halutunlaisilta. Tarvitsemmehan tulevaisuudessa runsaasti nimenomaan sosiaali- ja terveys sekä palvelualan ammattilaisia.

Vetovoimaluku kertoo totuuden

Pelkkiin hakijamääriin tuijottaminen on kuitenkin harhaanjohtavaa. Tärkeämpää olisikin tarkastella hakijamäärien suhdetta aloituspaikkoihin, ns. vetovoimalukua. Aloituspaikat kertovat siitä, kuinka paljon kunkin alan ammattilaisia katsotaan tarpeelliseksi kouluttaa. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta olemassa olevien tietojen pohjalta määrät pyritään suhteuttamaan tulevaan tarpeeseen.

Tämän kevään yhteishausta on tehtävissä joitakin selkeitä huomioita. Kone-, metalli- ja energiatekniikan hakijamäärät ovat romahtaneet erityisesti vuoteen 2008 verrattuna. Tilasto on samansuuntainen niin Pohjois-Savossa kuin koko Suomessakin. Arkkitehtuuri ja rakentaminen ovat kokeneet saman ongelman. Alan vetovoima väheni dramaattisesti viime kevääseen verrattuna.

Vetovoimaisimpien alojen joukosta löytyvät muun muassa kauneudenhoitoala sekä viestintä- ja informaatiotieteet. Esimerkiksi Pohjois-Savon alueella yhtä kauneudenhoitoalan opiskelupaikkaa haki kuusi henkilöä ja valtakunnallisestikin luku oli lähes neljä.

Koko maan koulutustarpeita ennakoiva valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille 2007-2012 linjaa mm. kauneudenhoitoalan sekä viestintä- ja informaatiotieteet aloiksi, joilla on aloittajia tarpeeseen nähden edelleen liikaa. Vastaavasti kone,- metalli- ja energiatekniikka löytyy listalta alana, jolla aloittajia on tarpeeseen nähden liian vähän. Todellinen tarve ja alojen vetovoima ovat siis pahasti ristiriidassa.

Opinnot keskeytyvät

Uskoakseni ongelmana ei ole se, etteikö maastamme löytyisi riittävästi esimerkiksi kone- ja metallialasta kiinnostuneita nuoria. Todistavathan sen jo vaikkapa vuoden 2008 tilastot, joissa alan hakijamäärä kevääseen 2010 verrattuna oli esimerkiksi Pohjois-Savossa yli kaksinkertainen. Ongelmana on enemmänkin se, minkälaisin pohjatiedoin ratkaisut tehdään.

Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) keväällä 2010 teettämä Nuoret ja ammatinvalinta 2010-tutkimus kertoo, että nuoria eniten huolestuttavia asioita työelämässä ovat työn saaminen ja työttömyys. Jos tätä tulosta tarkastellaan viime aikojen kone- ja metalliteollisuuden ongelmia käsitelleiden uutisointien valossa, auttaa se ehkä ymmärtämään nuorten ratkaisuja. Vaikka nuorelle kerrottaisiin, että 2-3 vuoden kuluttua työtilanne on aivan toinen, ei se välttämättä muuta omaa työllistymistään pohtivan nuoren näkemystä.

Samainen tutkimus kertoo, että myös kotoa saatavalla tuella on nuoren alanvalinnalle suuri merkitys. Jos kotona tai lähipiirissä on omakohtaisesti koettu työttömyyttä tai lomautuksia, voi sekin helposti ohjata nuorta pois tietyiltä aloilta.

Eri alojen epätasaiset hakijamäärät tuovat mukanaan ongelmia. Suuri joukko nuoria päätyy aloille, jotka eivät ole olleet heidän ensisijaisia hakutoiveitaan. Tällä on suora vaikutus nuoren opiskelumotivaatioon. Huono motivaatio johtaa valitettavan usein siihen, että opintoja ei saada päätökseen. Ongelma on tuntunut koettelevan erityisen voimakkaasti nuoria miehiä, joista merkittävä osa on jäänyt ilman minkäänlaista ammatillista tutkintoa.

Yrityskylästä oppia

Varhaisten ja omakohtaisten työelämäkontaktien merkitystä nuoren onnistuneen ammatinvalinnan kannalta on alettu aiheellisesti korostaa viime vuosina. Monen nuoren kokemus työelämästä jää peruskoulussa melko heikoksi, eikä se useinkaan palvele aidosti ammatinvalintaa.

Työelämän pelisääntöihin ja eri aloihin tutustuminen olisi hyvä aloittaa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa on perinteisesti lähdetty kertomaan työelämäviestejä vasta yläkoulussa, koska viestien laatiminen alakouluikäisten maailmaan sopivaksi on ollut vaikeaa.

TAT ja Nuori Yrittäjyys ry (NY) yhteistyössä avasivat huhtikuussa alakoulun 5.-6.-luokkalaisille suunnatun uuden oppimisympäristön, Yrityskylän. Se sijaitsee Tekniikan museossa Helsingissä. Käytännössä Yrityskylä on 400 neliömetrin pienoisyhteiskunta, jonka sisällä oppilailla on mahdollisuus harjoitella kansalaisina ja kuluttajina toimimista.

Ennen Yrityskylään saapumista oppilaat käyvät opettajan johdolla läpi 10 tunnin opintokokonaisuuden, jossa perehdytään keskeisiin aihepiireihin. Lisäksi valitaan jo etukäteen ammatit, joissa varsinaisena Yrityskylä-päivänä toimitaan. Työhakemukset tehdään opettajalle, joka tekee myös työhaastattelut.

Kokemukset Yrityskylästä kuluneen kevään osalta ovat hyvin rohkaisevia. Palaute on ollut erittäin positiivista niin oppilailta kuin opettajiltakin.

Yrityskylä ensi vuonna Kuopioon

Yrityskylän konsepti on suunniteltu siten, että se on helposti liikuteltavissa. Kevään aikana ilmoitettiin, että seuraavan lukuvuoden kuluessa Yrityskylä siirretään vähäksi aikaa Helsingin ulkopuolelle. Kiinnostusta oli useilla suurimmista kaupungeistamme, mutta tällä kertaa voiton nappasi Kuopio.

Joukko kuopiolaisten Kalevalan ja Puijonsarven koulun oppilaita kävi jo keväällä viettämässä Yrityskylä-päivän Helsingissä. Tammi-helmikuussa 2011 tämä mahdollisuus on tarkoitus tarjota reilulle tuhannelle Kuopion ja sen lähikuntien oppilaalle.

Projekti toteutetaan yhteistyössä Kuopion kaupungin ja alueen elinkeinoelämän kanssa. Yrityskylän saapuminen on Kuopiolle sekä imagollisesti että oppisisällöllisesti positiivinen asia, joka tulee varmasti herättämään valtakunnallista kiinnostusta. Yrityksille tarjoutuu mahdollisuus tavoittaa tulevaisuuden työntekijöitä, jotka tekevät omia koulutus- ja uravalintojaan lähivuosina.

Toivon mukaan Yrityskylästä saadaan tulevaisuudessa pysyvä ja valtakunnallinen oppimisympäristö, joka omalta osaltaan auttaa nuoriamme löytämään omat alansa.

Olli Paavola

Hesan coachit järjestivät yhdessä RexiTETin 11 rehtorille 20.5.2010. Palaan johtamisvalmennukseen myöhemmin kesällä. Yritysten (Oracle ja K-ryhmä) johtamisvalmennuksen jälkeen Raimo Sailas päätti päivän Valtiovarainministeriön kuuluisassa Markan salissa. Rehtorit kuuntelivat hiiren hiljaa niistä taloudellisista reunaehdoista, joissa koulujen pitää jatkossa toimia. Lisäksi Sailas sivusi työvoimakysymyksiä ja koulutusjärjestelmän resursseja.

SAILAKSEN OPETUKSIA:

FINANSSIKRIISI

Keiden syy?

V: Poliitikkojen, erityisesti amerikkalaisten

Varjopankkitoiminta eli investointipankkien toiminta on kasvanut varsinkin Yhdysvalloissa. Erityisesti rahoitusmarkkinat tarvitsevat poliitikoilta suunnan osoitusta ja ohjausta. Investointipankit eivät saaneet julkisen vallan säätelyä. Tämän seuraukset me kaikki tunnemme.

Sailaksen mukaan rahoitusmarkkinoilla tapahtuu tämän kaltaisia rahoituskriisejä 0,0000000000000000000000007 % todennäköisyydellä. Kyseessä on maailmanhistorian ensimmäinen globaali finannssikriisi. Sen seurauksista ei ole mitään historiallista kokemusta.

Finanssikriisin aallot iskivät Suomeen voimakkaasti. Tuotannon supistuminen oli vuosina 2008-2009 suunnilleen yhtä suuri kuin vuonna 1918, mikä on jo katasrofaalista. Tietysti yhteiskunnan rakenne oli erilainen vuonna 1918, mutta silti pudotus oli valtava.

KREIKAN KRIISI

Keiden syy?

V: EU-poliitikkojen

Euroopan unionissa on tiedetty jo noin 10-vuotta, että kreikkalaiset vääristelevät tietoja taloudestaan. Lisäksi euron vakaus- ja kasvusopimus on rakennettu alun perin liian löysäksi 3 % alijäämävaralla suhteessa BKT:een.

Sen lisäksi että itse sopimus on löysä, siitä alettiin joustaa hyvin nopeasti. Lisäksi sopimuksen mukaan ylivelkaantunutta valtiota ei saa tukea. Tätä sääntöä rikottiin heti, kun tuli ongelmia.

Poliitikot ovat suoraan sanoneet tiukan talouskurin olevan äänestäjille niin epämieluista kuultavaa, että kuri on jäänyt taka-alalle. Sailas kutsuu EU-päättäjäjien toimintaa lammasmaiseksi.

Kriisin koko kulkua ei ole vielä nähty. Kreikan ohella on myös muita ylivelkaantuneita alueita. Valtiot eivät siis voi elää loputtamasti velaksi.

VÄESTÖN IKÄÄNTYMINEN SUOMESSA

Väestön pyramidi takaa sen, että työtunnit supistuvat. Tuottavuuden kasvua on vaikempi ennustaa. Se kuitenkin hidastuu. Palveluissa on haastavampaa nostaa tuottavuutta ja koulutus ei enää merkittävästi nosta sitä. Eräänlainen lakipiste on saavutettu.

Suomen huoltosuhde romahtaa maailmanhistoriallisesti seuraavan 20-vuoden aikana. Kyseessä on siis erittäin poikkeuksellinen ilmiö. Suomessa on alueita, joissa ei ole kohta vakituisia asukkaita yhtään, kun eläkeläiset poistuvat.

Miksi?

V: 1. Vähän maahanmuuttoa 2. Sodan jälkeen syntyi paljon lapsia (vuonna 1947: 110 000 lasta), mutta Suomessa syntyvyys putosi nopeasti sodan jälkeen.

SUOMEN TARINA JATKOSSA

Seuraavan hallituksen pitää tehdä rankka kulukuuri.

Sailas kritisoi muun muassa nuorten hidasta valmistumista työelämään, vaikka hän ei "putkikoulutusta" suosisikaan.

Sailas on huomannut, ettei kaikkia nuoria työelämä erityisen paljoa edes kiinnosta. Paras lääke tähän on nimeltään euro. Tämä tarkoittaa muun muassa tuloveron laskemista, jos halutaan aktivoida ihmisiä laajalla rintamalla.

Laaja koulutusverkko saa kritiikkiä. Meillä ei ole millään varaa esimerkiksi näin laajaan ammattikorkeakouluverkostoon, kuten meillä on tällä hetkellä.

Sailaksen mukaan monia rakenteellisia uudistuksia on tulossa. Koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vaakalaudalla. Kauhuskenaarioissa Suomen tie on Argentiinan tie. Argentiina oli yksi maailman rikkaimpia maita 1900-luvun alussa.   

KIRJOITTAJAN OMA YHTEENVETO

Pitääkö tässä alkaa parkua!! Meillä on jo ilmastonmuutos ja vapaa kasvatus! Eivätkö ne jo riitä? Nyt saimme lisäksi ahneet amerikkalaiset pankkiirit ja hyvällä omatunnolla velaksi elävät Välimeren asukit niskoillemme.

Meillä Suomessa pitäisi saada enemmän tekemisen meininkiä, aasialaiseen malliin. Lisäksi voi olla, että ylimääräinen hyvinvointiyhteiskunnan paapominen jää pois. Suomessa nuoriso on totutettu hyvissä ajoin täyttämään Kelan lomakkeita ja vaatimaan yhteiskunnan panostusta oman hyvinvoinnin ylläpitoon. Tälle pohjoismaiselle turvalle ja ihanuudelle saattaa tulla loppu, hyvinkin pian.

Hui, kuinka julmaa, eikö totta?

Niin kauan kun meillä on rauha, ihmiset selviävät yleensä jollain tavalla. Kaikki talouden kiristyskuurit ja muu ahdistus kalpenee historiallisten katastrofien rinnalla.

Otetaan esille hieman perspektiiviä urheiden isoäitiemme ja isoisiemme kautta:

Isoisäni menetti karjalaisena eurooppalaisessa suursodassa kotinsa kaksi kertaa, isänsä, veljensä ja hänestä itsestä tuli parikymppisenä sotainvalidi. Hän oli kuolla nälkään maatessaan haavoittuneena maakuopassa Neuvostoliiton puolella. Rauhan myötä Helsingissä vallitsi osin nälänhätä ja tilanne oli muutenkin katastrofaalinen (NL:n miehitysuhka). Isoisäni alloitti opinnot täydellä teholla, pääsi työelämään, meni naimisiin (5 lasta) ja rakensi talon.

Osaamiskeskusohjelman (Oske) hyvinvoinnin klusteriohjelman lehdistötiedotteen (24.5.2010) mukaan Shanghain maailmannäyttelyssä käynnistetään merkittävä suomalais-kiinalaisen yhteistyön avaus ruokaturvallisuuden, ihmisten hyvinvoinnin ja terveydenhuollon alueilla. Käynnistettävän yhteistyön tarkoituksena on löytää uusia ruuan turvallisuuteen, hyvinvointiin ja terveydenhoitoon liittyviä innovaatioita, jotka edistävät merkittävällä tavalla kansalaisten hyvinvointia ja elinkeinoelämän vahvistumista. (Lähde: Lehdistötiedote 24.5.2010)

Näillä osaamisalueilla on jo nyt ja erityisesti jatkossa suuri kysyntä ympäri maailmaa. Suomessa, samoin kuin useassa muussa Euroopan maassa väestö ikääntyy ja työssäkäyvien ihmisten määrä vähenee. Samoin on yhä enenemissä määrin keskusteltu eri väestöryhmien terveyserojen kasvuista. Tosin samanaikaisesti tieto on lisääntynyt mm. eri sairauksien syntymekanismeista ja niiden hoidosta.

Lehdistötiedotteen mukaan nyt on ensimmäistä kertaa tästä hyvinvointiklusterin suomalaisesta huippuosaamisesta tehty vientituote. Perinteisesti Suomessa olemme sosiaali- ja terveydenhuollossa korostaneet mm. neuvolajärjestelmäämme ja rokotusohjelmaamme, mutta meillä on paljon muutakin annettavaa. Keskusteluissa on esiin noussut mm. päivähoitojärjestelmä, ikääntyvän väestön erilaiset palvelut ja teknologian alan kehittämistyö.

Luin innostuneena ja innolla Shanghain näyttelystä ja hyvinvointiklusterin roolista siellä. Odotettavissa on mahdollisesti jotain uutta, jotain joka parantaa usean henkilön elämänlaatua ja hyvinvointipalveluja laajalla alueella. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ei ole vain henkilöresurssia ja toimenpiteitä sekä ohjelmia vaan laajasti eri elintapojen arvottamista ja eri toimintatapojen innovointia.

Katse hyvinvointiklusterin vientityössä on hyvä kääntää myös kouluihin päin. Suomalaisten koulujen opetussuunnitelman hyvinvointitavoitteissa ja oppilashuollon suunnitelmissa on paljon annettavaa muille maille. Koulujen laatimat kriisisuunnitelmat, kiusaamisen vastainen työ ja ehkäisevän päihdetyön menetelmät ovat tärkeitä ja arvokkaita hyvinvoinnin edistämiseksi mutta ne ovat myös oivaa tietopääomaa. Koulujen ja sosiaali- ja terveysalan yritysten yhteistyö on mahdollista toteuttaa globaalilla tavalla myös oppilaiden hyvinvointitavoitteiden kehittämisessä.  

EVAn arvo- ja asennetutkimus ”Työelämän kulttuurivallankumous” (2010) kuvaa suomalaisten työelämään kohdistuvia odotuksia ja arvostuksia. Työn voi yleisellä tasolla todeta merkitsevän suomalaisille toimeentuloa, sosiaalisia suhteita sekä oman identiteetin ja osaamispääoman rakentamista. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, millainen on hyvä työpaikka. Työpaikalta toivotuin ominaisuus on työyhteisön myönteinen ilmapiiri. Yhdeksän kymmenestä (90 %) pitää tärkeänä, että työpaikalla vallitsee hyvä henki ja viihtyisä työympäristö. Näiden luominen edellyttää hyvää esimiestyötä. Valtaosa (85 %) näkeekin esimiehen innostavuuden ja reiluuden tärkeänä työpaikan ominaisuutena. Hyvällä esimiehellä on siis väliä.

Työnohjauksen ammattilehti Osviitassa 01/10 Anne-Liisa Palmu-Joronen pohti johtamista. Hänen mukaansa nykyisessä johtamismallissa eli tehokkuusjohtamisessa korostuvat mittareilla, tavoitteilla ja valtuuttamalla johtaminen.  Tällöin vain se, mitä mitataan, huomioidaan. Esimerkiksi korostamalla yksilötavoitteita, korostetaan yksilökeskeistä toimintaa ja yhdessä tekemisen merkitys vähenee. Valtuuttamalla johtamisessa puolestaan ongelmaksi saattaa tulla rajojen puute, jolloin työntekijät jäävätkin organisaatiossa heitteille. Palmu-Joronen korostaakin artikkelissaan, että meidän on aika siirtyä kehityksessä eteenpäin ja omaksuttava kestävää kehitystä tukeva ihmisjohtaminen, luottamusjohtaminen. Esimiehen tärkein työkalu on hän itse. Jos esimies ei tunne itseään, hän ei näe sitä, millainen hän on johtajana. Johtamistaitoihin tulee lukea itsensä ja omien toimiensa reflektointi.

Mistä on hyvät esimiehet tehty? Kuuntelemisesta, tukemisesta, luottamuksesta, alaistaitojen edistämisestä, perustehtävän määrittämisestä, tunnetavoitteiden ymmärtämisestä, työnteon raamien mahdollistamisesta, viestinnän osaamisesta - muun muassa. Tärkeä kysymys lienee myös se, miten on hyvät esimiehet tehty? Miten oppia osallistava arjen johtaminen, toimivien käytänteiden edistäminen visioiden, mission ja yhteisten arvojen suuntaisesti? Ydinasioihin keskittymisen ja työvälineiden eli muun muassa kehityskeskustelujen, tiimiohjauksen ja työnjaon organisoinnin rinnalla esimiesten on tarpeen tarkastella omaa toimintaa ja lisätä itsetuntemusta. Esimiestaitoa on esimerkiksi keskittyminen siihen, millaisia tunteita ja työpaikan pelisääntöjä esimies itse välittää työyhteisöön.

Diacor tarjosi mahdollisuuden rehtoreille tutkia omia esimiestaitojaan reksiTET-päivässä. Ohjelmassa oli mm. esimiehelle olennaiset sitouttamisen taidot sekä vastuullinen ja eettinen johtajuus. Valitettavasti osallistujamäärä jäi niin alhaiseksi, että päivä peruuntui, mutta mahdollisuus dialogiin tulee uudestaan syksyllä. ReksiTET antaa tilaisuuden reflektoida omaa johtajuuttaan vertaisryhmässä, mutta myös eri toimialajohtajien kanssa. Se on oiva mahdollisuus tarkastella ja kehittää omia esimiestaitojaan ja oppia itsestä uutta. Siitä on hyvät esimiehet tehty.   

Kun voittaa jossakin asiassa Suomen mestaruuden, voi siitä syystäkin olla ylpeä. Suurin osa suomalaisista ei voi koskaan sanoa, että on tähän saavutukseen yltänyt. Huhtikuun lopulla Oulussa leivottiin taas joukollinen uusia Suomen mestareita. Ammattitaidon mestareita.

Skills Finland ry:n organisoimat Taitaja SM sekä Taitaja9 -kilpailut pyrkivät edistämään suomalaista huippuosaamista. Parhaiten menestyvillä on mahdollisuudet päästä mittaamaan osaamistaan Euroskills ja Worldskills -kilpailuissa. Näissä menestyminen vaatii jo todellista huippuosaamista, sillä esimerkiksi Aasian maissa ammattitaitokilpailuihin panostetaan todella paljon.

Toinen keskeinen tavoite, missä organisaatio on myös hyvin onnistunut, on ammatillisen koulutuksen maineen kohotus. Kun kilpailujärjestelmää alettiin kehittää reilut 20 vuotta sitten, oli ammatillinen koulutus huonommassa maineessa. Tänä päivänä koulutuksen maine ja suosio nuorten keskuudessa on parempi. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja edelleenkin on olemassa paljon vääriä ennakkokäsityksiä. Siksi sen merkitys ammatillisen koulutuksen profiilinnostajana on edelleen suuri.

Kilpailemisen dilemma

Suomalaisessa koulujärjestelmässä ja yhteiskunnassa kilpaileminen mielletään usein negatiiviseksi asiaksi. Puhutaan kaikki pelaa –mentaliteetista, jossa yksilön hyviä suorituksia ja lahjakkuutta ei saa liikaa korostaa. Totta toinen puoli, mutta kasvatammeko tällä tavoin innovatiivisia ja itseään kehittäviä nuoria? Saammeko niitä huippuosaajia, joita elinkeinoelämä kaipaa? Kasvatammeko yritteliäitä ja erilaisiin tilanteisiin mukautuvia kansalaisia?

Mielestäni kilpaileminen oikealla tavalla sovellettuna on erinomainen väline myös koulumaailmaan. Se motivoi, palkitsee ja opettaa käsittelemään myös pettymyksiä. Siitähän oikeassa elämässäkin on usein kyse. Kilpaileminen ei ole toisten nöyryyttämistä, vaan pyrkimystä oman parhaansa tekemiseen. Se antaa myös mahdollisuuden oman lahjakkuuden kehittämiseen.

Suomalaiset ovat kilpailuhenkistä kansaa. Mielestäni niin ovat kaikki muutkin. Tietynlainen kilpailuhenkisyys on ihmisessä sisäänrakennettuna. Nuorten kanssa toimittaessa kilpailemisen hyödyntäminen vaatii erityistä tarkkuutta. Sen oikeanlainen kanavoiminen on kuitenkin mahdollisuus. Tämän todistaa myös taitaja–kilpailut.

Seuraavan kerran muuten Kuopiossa.

Olli Paavola

Taloudellinen tiedotustoimisto

Julkisen sektorin kulurakenteet ovat ankaran tarkastelun alla sekä nyt että tulevaisuudessa. Yleissivistävässä koulutuksessa punakynä(t) heiluvat, ja säästöihin kehoitetaan painokkaasti.

Säästöjen välttämättömyyttä ja tiukkaa kulukontrollia ei sinänsä kukaan varmasti kiistä. Kuitenkin kiinnittäisin huomiota yleisimpään ja helpoimpaan säästömetodiin: ns. juustohöylään.

Juustohöyläämisessä on kyse siitä, että esim. kunnan talousjohtaja , tai koulun rehtori käskee alaisiaan nuukailemaan  tasaisesti joka puolelta saman verran, että päästään yhteiseen säästötavoitteeseen. Valitettavasti juustohöylä on helpoin, ja usein myös pelkurien ratkaisu.

Kunnan/koulun/valtion johtajat joutuvat joka tapauksessa käymään kivualiaan arvokeskustelun, ja asettamaan kysymyksen: Mikä on oikeasti toimintamme kannalta tärkeätä nyt ja tulevaisuudessa. Mistä voisimme luopua kokoanaan tai osittain?

Usein lupaavat pilottikurssit ja uudet aloitteet jäävät helposti juustöhöylän ensimmäisiksi uhreiksi. Toisaalta , koulu , joka ei uudistu, joutuu jatkossakin käyttämään höylää pidemmän aikaa, kun selkeästi uusiin avauksiin  tähtäävä sisarkoulu. Koulutuksen järjestäjä joutuu priorisoimaan koulujen painotuksia, ja niille annettuja resursseja.  Täten tarkasteluna oppilaitos, jonka on kiinnostunut esim. koulu-yritysyhteistyöstä,  osoittaa preferoivansa oppilaidensa kivutonta sijoittumista työelämään. Tämä taas on koko yhteiskunnan etu.

Globaali talous asettaa nopeasti muuttuvan toimintaympäristön yrityksille. Lisäksi kansainvälinen kilpailu asettaa liiketoiminnalle suuret paineet. Työpaikat osin siirtyvät edullisempien työvoimakustannusten maihin, myös asiantuntijatehtävissä ja palveluissa.

Onko syytä vaipua epätoivoon? Onko Suomi tuhoontuomittu ja palaammeko "pettuleipäaikaan"?

Mielestäni epätoivoon vaipuminen on turhaa.  

Nyt keväällä useat eri yritykset järjestävät OpeTET tai OpoTET -valmennusta. Lisäksi kumppanuussuhteita luodaan. Käydyissä neuvotteluissa yritysten markkinointi- ja henkilöstöpäälliköiden kanssa, suomalaisen elinkeinoelämän tulevaisuus ei näytä niin mustalta kuin voisi kuvitella. Tätä viestiä yritykset tarjovat myös opettajille, joilla saattaa olla hyvinkin synkkiä käsityksiä esimerkiksi suomalaisen metsä- tai konepajateollisuuden tulevaisuudesta. 

Yritysten ja omaan henkilökohtaiseen tulevaisuudenuskoon on muutamia syitä:

1. KAIKKI TYÖPAIKAT EIVÄT SIIRRY: Tiettyjä toimintoja ei voi siirtää pois Suomesta ja Euroopasta. Nyt tarkoitan myös työtä, josta Suomi saa vientituloja. Lisäksi "teolliset palvelut" ovat vain osittain siirrettävissä Suomen ulkopuolelle ja se on jopa vientituote, kasvava sellainen.

2. SUOMALAINEN TYÖ ON KALLIS, MUTTA KUINKA KALLIS?: Työvoimakustannukset eivät ole jatkuvasti suomalaista työvoimaa vastaan, vaikka tässä on valtava haaste. Työn tuottavuus on Suomessa usein yllättävän paljon parempi kuin esimerkiksi Intiassa. Lisäksi työ ei aina karkaa kauas Aasiaan asti. Esimerkiksi Romania pystyy todella kilpailemaan työn edullisuudessa Aasian kanssa. Tietysti tässä on kyse lopulta myös markkinoiden läheisyydestä. Tuotanto siirretään usein markkinoiden luo.

3. TEHOKAS KOTIMAINEN TYÖNKULTTUURI: Suomalainen pystyy ottamaan vastuuta ja hoitamaan homman usein alusta loppuun ilman jatkuvaa esimiehen valvontaa. Tässä on kyseessä valtava säästö! Jokainen voi tehdä opintomatkan vaikka Intiaan tai Venäjälle ja todeta asian itse.

Matalan hiearkian työkulttuurissa on tuottavuuden ohella paljon etuja. Aasialaiset lentoyhtiöt ovat olleet haasteen edessä omien hierarkioidensa kanssa. Nimittäin perämies ei voi huomauttaa kapteenille lähes mistään. Tämä on aiheuttanut lento-onnettomuuksia. Että se turvallisuudesta...

Lisäksi Suomessa päätökset tehdään varsin nopeasti. "Diskuteeraaminen" on kiva juttu, mutta...

4. SUOMALAINEN KOULUTUS: Yrityksissä kehutaan suomalaista osaamista tietyin varauksin. Osataan sitä muuallakin.

Katsoin kuitenkin lisätietoa kanadalaisesta laskelmasta: Maapallon asukkaista noin 40 % osaa kirjoittaa ja 1 % suorittaa korkeakoulututkinnon. (Tämä tieto annetaan kanadalaisille sotilaille ennen lähtöä kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Tarkoituksena on osoittaa, minkälaisessa maailmassa me elämme.)

5. COMMON SENSE: Syvällisiin keskusteluihin yrityksissä en ole uppoutunut, mutta lisään oman näkökulman. Globaalissa kilpailussa päätöksentekijät ovat havahtuneet, joskin vaihtelevassa määrin, kansainväliseen verokilpailuun ja siihen, että tarvitsemme taloudellista kasvua rahoittaaksemme yhteiskunnan toimintoja, kuten eläkkeitä. Uskon ja toivon, että elinkeinoelämän toiminnan edellytyksiä tuetaan koko ajan. Ehkä Suomi ei olekaan tulevaisuudessa niin huonossa kilpailuasemassa, kuin joskus maalaillaan. Toivottavasti järki voittaa.

6. MAAILMANTALOUS ELPYY: Talouden ennustajat voivat tehdä tästä tarkemmat analyysinsa... Jonkinlainen toipumisvaihe on joka tapauksessa käynnissä. Yhdysvaltojen asema on heilahtanut, mutta kyseisellä maalla on perinteisesti nopea kyky korjata talouden katastrofeja, pois lukien 1930-luvun lama. Yhdysvaltojen taloudellinen toipuminen tasapainottaa osaltaan myös Euroopan taloutta.

Kiinan talous on toistaiseksi edelleen kasvussa. Kiinan nousu ei ole meiltä vain pois. Kasvu lisää kasvua.

7. INNOVAATIOT: Suomi ja muut länsimaat tekevät paljon innovaatioita, joilla nostetaan tuottavuutta. Esimerkiksi ohjelmistoyritykset tekevät hyvin kannattavaa liiketoimintaa myymällä tehokkuutta parantavia ohjelmistoja muille yrityksille. Innovaatioit voidaan kopioida, mutta jos on askeleen edellä, auttaa se kilpailussa.

8. HUOLTOSUHDE: Väestön ikääntyminen on valtava haaste. Yritykset kantavat asiasta huolta. Helsingin sanomien mukaan alle 15-vuotiaita oli viimeksi näin vähän vuonna 1895. Lisäksi kaikki nuoret eivät ole motivoituneita tai eivät tule ollenkaan työelämään, esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä.

Työelämässä alkaa muutaman vuoden sisällä armoton kilpailu nuorista, joilla on tutkinto ja/tai ammattiosaamista sekä asennetta. Tämä hetki voi tulla yllättävän pian, vaikka nyt asiat näyttävät mediassa usein päinvastaisilta.

Mediassa on viime päivinä huomioitu se, että syntyvyys on lisääntynyt Suomessa, vaikka se ei ehdi tuoda paljoa lohtua yritysten akuuttiin työvoimapulaan muutaman vuoden sisällä. Tämä kuitenkin lisää omaa uskoani maamme tulevaisuuteen. Akuutissa tiettyjen osaamisalueiden työvoimapulassa yritykset ovat jo nyt turvautuneet muun muassa puolalaisiin. Tarvittaessa myös työvoima on globaali ja sen myötä yritykset voivat paikkailla akuuttia työvoimapulaa tarvittaessa.

Taloudellinen tiedotustoimisto tekee erittäin arvokasta työtä saadakseen nuoret todella mukaan yhteiskunnan rakentamiseen ja innostumaan työn tekemisestä sekä työelämästä yleensä. Opettajat ovat tässä avainryhmä. Jos heitä ei saada mukaan elinkeinoelämän näkökulmiin, se ei täysin välity nuorille. Usko tulevaisuuteen on yksi tärkeä viesti. Tällä hetkellä tuntuu joskus siltä, että osa opettajista on menettänyt uskonsa Suomen tulevaisuuteen koulujen lomautusten ja lamauutisoinnin varjossa.

Mikko Hakala

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa oli tänä keväänä 100 500 hakijaa. Aloituspaikkoja on tarjolla n. 88 000. Lukioon ja ammatilliseen koulutukseen hakijoiden määrät ovat pysyneet lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna: tänä keväänä peruskoulun päättävistä 33 000 suuntaa ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen ja 32 000 lukioon. Suosituin ala oli sosiaali- ja terveysala, jonne haki yli 8 500 nuorta. Seuraavina aloina olivat ajoneuvo- ja kuljetustekniikka (6 200) ja liiketalous ja kauppa (6 000). (Opetushallituksen lehdistötiedote 9.4.2010).

Sosiaali- ja terveysalan hakijamäärät ovat olleet kasvussa. Vuonna 2009 sosiaali- ja terveysala oli myös suosituin ala. Tällöin hakijoita oli yli 7 600 nuorta, joka puolestaan oli 800 hakijaa enemmän kuin vuonna 2008. Sosiaali- ja terveysalan ammatit menestyvät myös listoilla, joissa kysytään eri ammattien arvostusta. Sosiaali- ja terveysalan arvostuksen voidaankin todeta olevan nousussa.

Hieman ennen yhteisvalinnan tulosten julkistamista saimme tietoa myös työvoiman tarpeesta Suomen taloudessa vuosina 2010 - 2025. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan jopa 120 000 työntekijän lisäys vuoteen 2025 mennessä. Sosiaali- ja terveysalalle hakeneet myös mitä todennäköisimmin työllistyvät tulevaisuudessa.

Takana aina yksilön koulutus- ja uravalinta

Kysyin muutamalta tutulta nuorelta syitä lähihoitajakoulutukseen hakeutumiselle. Osa koki, että oma valinta oli varsin selkeä. Lukio ei kiinnostanut, ja toiveena oli ihmisten kanssa tehtävä työ. Työpäivien uskotaan olevan vaihtelevia ja voi tehdä töitä lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten kanssa. Työn suurimpina myönteisinä tekijöinä olivat itse työn kokeminen tärkeänä, mielekkäänä ja merkityksellisenä. Arvot (ihminen on arvokas, inhimillinen elämä, hyvinvointi, oikeudenmukaisuus) nousivat merkityksellisiksi tekijöiksi koulutus- ja uravalinnassa.

Erilaisissa nettikeskusteluissa sosiaali- ja terveysalan arkea kuvataan kuitenkin usein myös vastakkaisin arvoin eli epäinhimillisenä kohteluna ja kiireenä. Sosiaali- ja terveysalan työssä viihtyvyyteen kuitenkin vaikuttavat tutut työhyvinnin osatekijät, kuten johtaminen, työn sisältö, oman työn autonomia ja mahdollisuus kehittyä ammatillisesti.

Työelämän kehittämisessä painopisteenä on yhä enenemissä määrin työelämän laatu ja hyvinvointi. Se on organisaatioiden kilpailuvaltti, ja arvot ja arvostukset nousevat suurempaan rooliin. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden osaaminen ja ammattitaito hyvinvoinnin eri osa-alueilla nousee arvokkaaksi pääomaksi. Samoin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten näkemys omasta työstä arvokkaana arvoperusteisena koulutus- ja uravalintana on keskeinen vetovoimatekijä.