Etusivu Kehitä opetustasi OpeTET OpoTET kirjakaupassa
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

OpoTET Lahden Suomalaisessa Kirjakaupassa 3.-4.9.2009

Suomalainen KirjakauppaPotkun lähteä opo-tettiin antoi Taloudellisen tiedotustoimiston kaupan alan koulu-coach Tuulikki Kirjavaisen sähköpostiviesti. Siinä tarjottiin mahdollisuutta lähteä opo-tettiin kirjakauppaan. Innoissani ilmoittauduin heti. Olin joitakin vuosia aiemmin ollut tetissä muovialan tehtaassa ja kokemukset olivat pelkästään myönteiset. Niinpä vilkaisu kalenteriin ja kahden päivän löytäminen sieltä riitti harkinta-ajaksi. Omassa työssäni 7-luokkien toimintapäivät olivat juuri onnellisesti ohi ja räiskälepannut, tandem-sukset sun muut romppeet raahattu varastoon. Tetit ja ohjauskeskustelut odottivat edessä päin. Oli sopiva hetki avata mieli ennen kokemattomalle ja aivot tuoreelle tiedolle.

Perimmäisen motiivin OpoTETtiin lähtemiseen löysin vähän tarkemman tuumailun jälkeen. Halusin saada kosketuksen niihin tuntemuksiin, joita 9-luokkalaisilla on, kun he lähtevät kaksiviikkoiselle työelämään tutustumisen jaksolleen. Kysyin oppilailtani, mitkä asiat heitä askarruttavat ennen tet-jaksoa ja sain mm. seuraavia vastauksia: "Jännittää, kun henkilökunnassa ei olet ketään tuttua - En yhtään tiedä mitä on edessä - En välttämättä osaa mitään tulevista töistä etukäteen - Olen kokonaan työpaikan aikuisten auttamishalun varassa - Miten varsinaiset työntekijät mahtavat suhtautua minuun - Minun pitäisi uskaltaa kysyä, mutta onkohan ihmisillä aikaa minulle." Huomasin, että samansuuntaisia asioita minäkin mietin.

Työhöntutustujan nimineulaEnsimmäisenä aamuna kävelin kauppaan, esittäydyin ja olin iloinen, kun kaikki myymälässä tiesivät tulostani. Myymäläpäällikkö oli pitänyt huolen tiedottamisesta. Henkilökunnan tilojen ja myymälän yleisesittelyn jälkeen minut ohjattiin varaston puolelle ja sain kiinnittää puserooni nimineulan "Työhöntutustuja". Tuli mukava, "joukkoon kuuluva" olo. Tämän tunteen kokevat takuulla oppilaanikin, ajattelin.


"Päätimme toimia sinun kanssasi aivan samoin kuin oppilas-tettiläisten kanssa", sanoi myymälässä pitkään palvellut ja tettiläisistä huolehtinut Seija. Olin vilpittömän tyytyväinen ja kävin innolla purkamaan kuormaa, etsimään tuotteille koorien perusteella hintoja ja ampumaan tuotteisiin hintalappuja. Työhöni sain vastotyöntekijä-Pihlalta opastusta ja työn ohessa jutustellessamme sain hyvän kuvan tavarakierrosta myymälässä, vasaton rullakkorallista sun muusta. Ihmettelin, miten pienissä tiloissa pystytään setvimään uskomaton määrä tavaraa nopeasti myymälään vietäväksi.

Toisena TET-päivänä myymäläpäällikkö-Merja, kirjaosaston vastaava Kati ja tavaraosaston vastaava Maarit kertoivat työstään, tehtävistään, koulutustaustoista, tilausjärjestelmistä ja tuotteiden esille laittamisesta. "Myymälässämme on noin 15 000 eri tuotenimikettä, henkilökuntaa on parikymmentä, ketjun myymälöitä kuutisenkymmentä, koulutuksena tradenomia, merkonomia, libristiä, markkinointi-instituutin kursseja jne." Totesin, että tällä tavoin, työn äärellä esitettynä, nuorikin pystyy omaksumaan kuulemaansa helposti.

Toisen TET-päiväni työtehtävät olivat myymälän puolella. Hyllytin mappeja ja albumeja, asettelin vihkoja, kyniä ja penaaleja myyntipöytiin ja oioin asiakkaiden pöyhimiä pinoja. Ennakkoon oletin, että nimineulan työhöntutustuja-teksti suojaisi minua asiakkaiden kysymyksiltä, mutta mitä vielä! Pääsin lukuisia kertoja testaamaan taitojani selviytyä tukalista tilanteista tuotekyselyjen keskellä. Mietin omia tettiläisiäni tässä samassa asemassa; minä käytin aikuiseen ikään ehtineen keinojani ja selvisin melko hyvin, mutta tiukkaan paikkaan joutuu nuori, jonka perspektiivi on vielä kovin lyhyt ja kosketukset työelämään vähäisiä. TET-jakson antaman kokemuksen tärkeys korostui tässäkin suhteessa entisestään.

Lähdin TETistä tyytyväisenä. Olin päässyt tutustumaan aivan uuteen maailmaan, olin oppinut paljon uutta ja saanut tehdä reilun ruumiillista työtä. Olin saanut kokea tietämättömyyden tuomaa hämmennystä sekä helpotusta tilanteista selvitymisestä. Tiedän, että osaan tämän kokemuksen jälkeen samaistua TET-harjoittelijoiden asemaan paremmin ja löydän ohjauskeskustseluihin kokemuksen tuomia painotuksia.

Lämmin kiitos Tuulikki Kirjavaiselle järjestelyistä sekä Lahden Suomalaisen Kirjakaupan henkilökunnalle antoisesta kokemuksesta ja myönteisestä suhtautumisesta.

Aulikki Hämäläinen
opinto-ohjaaja
Kukkasen koulu
Nastola

 

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta