Etusivu Kehitä opetustasi OpeTET OpeTET Yleisradiossa
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

OpeTET Yleisradiossa 

Olin opeTET:issä YLE TV-2:n studioilla Tampereen Tohlopissa 6.–7.4.2010. Media-ala ylipäätänsä kiinnostaa ja erilaisten sanomalehtiaiheisten koulutusten jälkeen ajattelin tutustua sähköiseen mediaan.

Taksilla lukittujen porttien sisäpuolelle ja vahtimestarille ilmoittautumisen jälkeen odottelin, kunnes vastuuhenkilöni tuli minua noutamaan. Tekeillä oli kolmiosainen Euroviisujen esikatselu -ohjelma, joka minunlaiselleni euroviisuharrastajalle sopi loistavasti. Ohjelmat kuvattiin ns. virtuaalistudiossa, joka otettiin käyttöön juuri tuota ohjelmaa tehdessä. Tästä syystä kaikki oli aika lailla uutta talon väellekin. Työaika oli tiistaina 11–19 ja keskiviikkona 9–17, keskellä pidettiin tunnin ruokatauot.

Jaana Pelkonen ja Mikko ”Peltsi” Peltola juonsivat, kamera-  ja äänitysmiehet olivat studiossa ja me muut olimme virtuaalistudion ohjaamossa. Sain seurata ohjaajan, äänitarkkailijan, mikserin, graafikon, käyttömestarin, leikkaajan ja kahden kuvaussihteerin saumatonta yhteistyötä. Samalla näin, kuinka ohjaamosta ollaan yhteydessä toisessa tilassa työskenteleviin juontajiin. Juonnot, vuorollaan kaikkien osallistujamaiden kilpailulauluista tehdyt videot ja niihin tehdyt grafiikat muotoutuivat osanen kerrallaan kokonaisuudeksi, valmiiksi 48 minuutin ohjelmaksi. Henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja rentoa ja työkiireidensä keskelläkin kertoivat mielellään työstään ja esittelivät minulle muitakin paikkoja, kuten suurta ohjaamoa ja toisia studioita.

Monen ammattilaisen työpanosta tarvitaan

OpeTETistä sain aika kattavan kuvan TV-ruudun toiselta puolelta. Ohjelmien lopputeksteissä vilahtavat ammattinimikkeet tulivat tutuiksi ja tiedän, että ohjelman tekoon tarvitaan todella monen  oman alansa ammattilaisen työpanos. Valmistelutyötä on monella heistä ollut jo paljon ennen varsinaisia kuvauksia ja kuvausten jälkeen monella työ kuvatun materiaalin kanssa vielä jatkuukin. Eli hyvän lisän mediakasvatukseen sain luokkaan mukaan vietäväksi.  Kansainvälisyyskasvatus sai piristysruiskeen, jo pelkästään 39 maan kilpailukappaleiden ja videoiden sekä eri kielten muodossa. Näin myös, miten monenlaista kontaktia eri puolille Eurooppaa kuvaussihteeri yhden päivän aikana otti Oslon pariviikkoista kisamatkaa valmistellessaan. Äidinkielen, vieraiden kielten, musiikin ja kuvataiteen eri osa-alueiden hallinta on tärkeää.

Ryhmätyötaidot korostuivat. Monenlaisissa kokoonpanoissa erilaiset ryhmät ja tiimit toimivat milloin virallisemmin, milloin taas kahvipöytäkeskusteluissa. Ryhmätyötaidot ovat luokassa (- ja opettajanhuoneessa!) jatkuvan harjoittelun kohteena ja se onkin työelämässä todella keskeinen osa-alue. Hurjaa vauhtia kehittyvä tekniikka ja tietotekniikan monipuolinen osaaminen ovat myös jatkuvan opettelun aihe kaikkialla työelämässä, olipa työpaikkana YLE, koulu tai joku muu työpaikka. Perusta oppilaiden (tieto)tekniikkaosaamiselle luodaan kotona, koulussa ja oheiskasvattajien toimesta ja oppilailla on mahdollisuus saada monipuolisemmat (tieto)tekniikkavalmiudet kuin koskaan ennen.

Kokemusten jakamista omassa koulussa

Pienille ekaluokkalaisilleni kerron heille sopivassa muodossa TV-työn erilaisista ammateista ja kerron heille ”open jänniä juttuja” TETpäivien varrelta. Pidin kolmelle alimmalle luokalle päivänavauksen kokemuksistani. Kiinnostuneina oppilaat kuuntelivat, enkä puhujana huomannut lainkaan ajankulkua. Asiaa olisi vielä toiseenkin päivänavaukseen.

OpeTET -jakso oli ainakin tässä tapauksessa sopivan pitkä, kuvaukset kestivät juuri tuon kaksi päivää. Toisena päivänä kuvaukset saatiin valmiiksi alkuperäisen klo 17 sijasta jo klo 14.30, juuri ennen kuin minun piti lähteä junalle, joten ajoituskin oli kohdallaan. Itse en varsinaisesti päässyt tekemään mitään konkreettista ohjelmanteossa, mikä olikin ainoa miinus. Ohjelman asiasisällön tekemiseen harrastuneisuuden kautta tullut tietomääräni olisi riittänyt, mistä mainitsin jo TETpaikkaa hakiessani.

Voin suositella kaikille OpeTETtiin osallistumista. Pari päivää avasi ainakin minun silmiäni näkemään toisenlaista työympäristöä ja työkulttuuria. Kun näkee ja kokee erilaista, saa virikkeitä ja ajatuksia omaan työhönsä. On vain uskallettava lähteä liikkeelle tutuista arkipäivän ympyröistään kohti seikkailua. Onhan se jännittävää lähteä toisten ihmisten työpaikalle, jossa ei voikaan ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta silloin juuri kannattaakin lähteä OpeTETtiin. Kaiken kaikkiaan Opo-hankkeen ja YLEn väelle iso kiitos todella kiinnostavasta kaksipäiväisestä! Peli on avattu ja toivottavasti jatkoa seuraa!

PS. Opin myös ammattislangia. Nyt tiedän, mitä tarkoittaa tegullinen / teguton, Metro, värkky, HOD…

Kirjoittaja: Janne Turunen, luokanopettaja
Perhon kirkonkylän koulu

 

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta