Käytä ääntäsi -vaalijulistekilpailu
Taloudellinen tiedotustoimisto tilasi Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun osastolta vaalijulisteita syyskuussa 2010. Julisteiden tavoitteena oli vahvistaa nuorten kiinnostusta poliittista päätöksentekoa kohtaan, lisätä nuorten äänestysaktiivisuutta ja saattaa nuorten mielipiteet poliittiseen keskusteluun.
Julisteiden suunnittelu toteutettiin ohjattuna opiskelijatyönä. Työ oli osa 3. ja 4. vuosikurssin yritysyhteistyöopintojaksoa. Ohjaajana toimi graafisen suunnittelun opettaja Eero Aulio. Julisteita suunniteltiin yhteensä 24 kappaletta.
Nuorisofoorumissa 14.12.2010 äänestettiin nuorten mielestä paras vaalijuliste. Äänestykseen päässeet julisteet oli valittu esikarsinnan kautta, johon osallistuivat mm. Taloudellisen tiedotustoimiston kummiluokat Rauman Lyseon peruskoulusta ja Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukiosta.
Voittajajulisteen suunnitteli Saara Sihvonen. Hän halusi saada aikaiseksi jotain sellaista, joka saisi nekin nuoret äänestämään, joita politiikka ja vaalit eivät kiinnosta.
– Järkevästi ajatellen äänestämisenhän kyllä pitäisi kiinnostaa. Eduskuntavaaleissa, niin pieneltä asialta kun ne kuulostavatkin, päätetään niin valtavasta määrästä isoja asioita, että jonkin niistä on pakko kiinnostaa, Saara sanoo. Julisteen otsikoksi muodostui Kiinnostaako? Saara arvelee, että moni kävelee tämänkin vaalijulisteen ohi, mutta uskoo kuitenkin löytyvän myös niitä, jotka jäävät tutkimaan, mistä on kyse.
– Luulisi, että nämä katsojat löytäisivät kuvien joukosta jonkin, joka kiinnostaisi heitä ihan oikeasti, hän jatkaa.
Voittajatyö painetaan vaalijulisteiksi ja postitetaan kaikille toisen asteen oppilaitoksille aktivoimaan nuoria äänestämään kevään 2011 eduskuntavaaleissa. Julisteiden parhaimmisto on nähtävillä Nuorisofoorumin nettisivuilla.








