Etusivu Menestystarinat EU:n kemikaalilainsäädäntö vaatii asiantuntijuutta
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Kemikaalidirektiivin asiantuntija


Vuonna 2006 perustettu Reachway on saavuttanut EU:ssa nopeasti johtavan aseman Reach -kemikaalidirektiivin asiantuntijana ja sen hallintaan liittyvien it-järjestelmien kehittäjänä.

Tuhansia eurooppalaisia ja satoja suomalaisia yrityksiä koskettava direktiivi säätelee ja ohjaa kemikaalien kauppaa ja jalostamista. 

- EU:n säätämien direktiivien noudattaminen vaatii asiantuntemusta, jota varsinkaan pienissä yrityksissä ei yleensä ole.
 
Reachway Oy:n toimitusjohtaja Eeva Punta tähdentää kemikaalien olevan yleisiä raaka-aineita muuallakin kuin kemianteollisuudessa. Lähes parikymmentä eri alojen asiantuntijaa työllistävä Reachway auttaa suuria ja myös pieniä yrityksiä EU:n kemikaalilainsäädännön mukaisen toimitusketjun hallinnassa ja tietojen kokoamisessa viranomaisille.

- Kemikaalin rekisteröijän tulee selvittää aineen käyttö ja riskit tuotteen koko elinkaaren ajalta aina jätteeksi asti. Reachwayn kehittämän työkalun avulla yritys suoriutuu kemikaaliasetuksen velvoitteista informaatioteknologian avulla.

Koska Reachwayn päähuomio kohdistuu muihin EU:n jäsenmaihin, kasvaa asiakkaiden määrä muualla vauhdikkaammin kuin Suomessa. Partneriverkosto kattaa tärkeimmät markkina-alueet.

- Menestys tehdään huomisen Euroopassa toisella tavalla ja uudenlaisella yhteistyöllä. Monipuolista osaamista ja eri palvelumuotoja yhdistävät asiantuntijaorganisaatiot yleistyvät ja verkostoituvat.

Helsingissä, Joensuussa ja Varkaudessa toimiva Reachway on oiva esimerkki yrityskentän muutoksesta. Yli tieteenrajojen tuotettuja palveluja tarjoava ja uusinta it-teknologiaa hyödyntävä yritys on saavuttanut johtavan aseman koko EU:n alueella.

- Kemikaalidirektiiviin liittyvän tuoteturvallisuuden ja informaatioteknologian osaajia on helpompi löytää Sisä-Suomesta ja työntekijöiden sitoutuminen yritykseen on parempi kuin Ruuhka-Suomessa.

Punta tähdentää myynnin ja markkinoinnin onnistuvan parhaiten Helsingistä käsin, parin kivenheiton matkan päässä Euroopan kemikaalivirastosta. Tuotanto- ja muut toiminta voivat sen sijaan olla muualla Suomessa.

- Pieni ja innovatiivinen yritys tarjoaa mielenkiintoisen, haasteellisen ja 2000-luvun kehityksen mukaisen työpaikan.

Pohjois-Karjalan metsäteollisuudessa työskennellyt ja Pohjois-Karjalassa edelleen asuva Punta perusti ensimmäisen yrityksensä Linnunmaa Oy:n viisi vuotta sitten. Stora Enson Uimaharjun sellutehtaan ympäristöasioiden johdosta yrittäjäksi siirtyneen Puntan ohella Reachwayllä on muitakin omistajia, joiden joukkoon lukeutuu myös yksi pääomasijoittaja.

Vielä start-up -vaiheessa olevalla ja osin Tekesin rahoituksen avulla toimivalla Reachwaylla uskotaan olevan lupaavat näkymät, vaikka taloustilanne voikin vaikuttaa väliaikaisesti sen palveluiden ja tuotteiden kysyntään.

- Kemikaaliasetusta EU:n jäsenmaissa valvovat viranomaiset pitävät huolta siitä, että yritykset täyttävät säntillisesti kemikaalien käytölle asetetut säännökset. Esimerkiksi rekisteröinnin laiminlyönti voi keskeyttää kemikaalin käytön koko arvoketjussa

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta