Etusivu Menestystarinat Benecolin uusi nousu
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Benecolin uusi nousu

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Ingmar Wester ei yritäkään peitellä tyytyväisyyttään. Lähes pari kymmentä vuotta kestänyt työ Benecolin brändin ja kasvistanoliesterin hyväksi on viimein kääntymässä voiton puolelle. 

- Voidaan hyvin unohtaa vanhat, vuosikymmenen takaiset uutiset Benecolin huonosta menestyksestä. Kaikilla markkinoilla ei ole menestytty alkuperäisten odotusten mukaisesti.

Poikkitieteellisen tutkimuksen tuloksena syntynyt Benecol on menestystuote, sillä Benecol-tuotteita löytyy ympäri maailman jo 29 eri maasta. Viimeisin lanseeraus toteutui Thaimaassa vuoden 2008 lopulla. Raisio vie nyt omin voimin eteenpäin maailman valloitusta hyödyntämällä laajaa partneriverkostoaan. 

- Benecol oli 1990-luvun puolivälin Suomessa valtakunnan ykkösuutinen. Yhdysvalloissa se hukkui valtavaan uutismassaan, yli 250 TV-kanavan viidakkoon. Meille kävi samalla tavoin kuin monelle muullekin suomalaiselle tuoteinnovaatiolle lännen suurilla markkinoilla.

Raisio Oyj:n Ainesosat -yksikön tutkimus- ja kehitystyötä johtava Wester myöntää erilaisten kulttuurien vaikeuttavan terveyttä edistävien elintarvikkeiden markkinointia. Yhdysvaltalaiset esimerkiksi popsivat rasvaisia ruokia ja alentavat kolesterolitasoaan lähinnä pillerien avulla.  

- Benecol-tuotteiden kysyntä oli Suomessa aluksi niin suuri, ettei sitä kyetty tyydyttämään. Muualla samanlaista imua ei sen sijaan saatu aikaan.  

Wester kokee Raision kuitenkin vielä olevan vasta tien alkupäässä terveellisten elintarvikkeiden markkinoinnissa. Parhaiten Benecol on menestynyt ulkomailla Isossa-Britanniassa ja Puolassa, se on näissä maissa kolesterolia alentavien elintarvikkeiden markkinajohtaja.

- Henkilökohtaiseen terveyteen panostavien kuluttajien määrä kasvaa tasaiseen tahtiin muissakin maissa kuin Suomessa. Yhtäältä kilpailu on tiivistynyt, toisaalta kansainvälisten elintarvikealan jättien mukanaolo parantaa myös Benecol-tuotteiden uskottavuutta.

Myyntilupien saaminen ei luonnu tänäkään päivänä helpolla eri puolilla maailmaa. Wester kertoo kynnysten ylittämisen olevan kovan työn takana esimerkiksi Aasian maissa, minne Benecol parasta aikaa pyrkii. Kasvistanoliesterin valmistusmenetelmän keksinyt Wester on esitelmöinyt aiheesta eri puolilla maailmaa, viimeksi Maltalla.

- Suomen etuna on muiden maiden kadehtima eri tieteenalojen välinen yhteistyö ja byrokraattisten raja-aitojen puuttuminen. Verkottuminen on meille itsestäänselvyys.

Raisio tuottaa kasvistanoliesteri -ainesosaa monenlaisiin kuluttajatuotteisiin, joita Raision Elintarvikeyksikkö valmistaa Suomen markkinoille. Vain Benecol-tuotteissa on kolesterolia alentavaa kasvistanoliesteriä.

- Benecol-tuotteissa käytettävä kasvistanoliesteri tehdään pääosin mäntyöljystä saatavasta kasvisterolista (kasvien kolesterolista) ja rypsiöljystä. Suomalaiseen innovaatioon perustuva ja kolesterolia alentava ainesosa valittiin äskettäin maailman merkittävimpien ravitsemukseen ja terveyteen liittyvien keksintöjen joukkoon.

Kuluttajat luottavat suomalaiseen keksintöön. Maailmanlaajuisesti Benecol-tuotteita ostettiin viime vuoden aikana noin 60 miljoonaa kertaa. Lisäksi Raision Ainesosat -yksikön toiminta on viime vuosina ollut erittäin kannattavaa. Koska yli 20 vuotta kestänyt tutkimustyö edelleen jatkuu, on Raisiossa tarjolla työtä kemistien ohella muun muassa myös lääkäreille.

- Tutkimus- ja kehitysyksikköön palkattavat eivät saa olla samasta ”uunista”. Uusi ja erilainen tutkija tuo mukanaan tuoreita virikkeitä.

 

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta