Verkkokauppa.comin omistaja Samuli Seppälä uskoo, että verkkokaupasta tulee koko kansan huvi
Vuonna 1993 Suomen tulevaisuus näytti mustanpuhuvalta. Lama rutisti Suomi-neitoa rajusti, työttömien määrä hipoi puolta miljoonaa ja yrityksiä ajautui ennätysvauhtia konkurssiin. Lintuvaaralainen Samuli Seppälä kirjoitti ylioppilaaksi vuoden 1993 keväällä Espoon Leppävaaran lukiosta. Edessä oli vaikea päätös; hakeako turvalliseen Kauppakorkeaan vai jatkaa harrastustaan, verkkokauppaa.
Seppälä oli jo vuoden verran tehnyt autotallibisnestä veljensä kanssa Arctecho-yrityksessä. Ideana oli myydä modeemeja modeemiyhteyksien kautta aikana, jolloin www oli vasta tuloillaan. Toiset samanikäiset pojat soittivat modeemilla Arctechon tietokoneeseen, jossa kauppaa pyöritettiin. Kauppa kävi hyvin, ja Seppälä valitsi yrittämisen.
Tarkkanenäisimmät haistavat kuulemma vieläkin viinan hajun Porkkalantalon maanalaisten kerrosten rakenteissa. Useita metrejä merenpinnan alapuolella sijaitsevassa tilassa on aikaisemmin toiminut Alkon pullottamo. Ruoholahden rantaan on sata metriä, mutta varaston kiviseinää puristaa merivesi.– Seinän takana on niin kova paine, että vesi tihkuu toisinaan rakenteista sisään. Onneksi merivettä vastassa ovat ensin Keskon varastot ja vasta sitten meidän, Verkkokauppa.comin omistaja ja toimitusjohtaja Seppälä, 30, rauhoittelee.
Ruoholahden ostoskeskuksen tiloihin levittäytyy Suomen suurin tietotekniikkakauppa Verkkokauppa.com 10000 liikeneliöllään. Ruoholahden lisäksi Verkkokauppa.comilla on myymälä Tampereella.
Toiminnan taustalla on edelleen Arctecho-yritys, mutta kuluttajalle näkyvä nimi on Verkkokauppa.com, joka otettiin käyttöön 1998. Velikin on edelleen töissä yhtiössä, mutta Samuli pyörittää bisnestä.
Verkkokauppa.comin myynti oli viime vuonna noin 90 miljoonaa euroa ja tulos 1,7 miljoonaa. Yhtiö työllistää 170 henkeä ja sen tuotevalikoimassa on kymmeniätuhansia eri artikkeleita. Sen tavoitteena on kilpailla täysiä Gigantin, Expertin, Markantalon ja Onoffin kaltaisten ketjujen kanssa.
– Verkosta tulee noin puolet myynnistämme ja toinen puolet myymälästä, Seppälä kertoo.
Verkkokauppa.com saattaa pyörittää myös euroissa laskettuna Suomen suurinta nettikauppaa. NetAnttila ja HobbyHall eivät paljasta nettikauppansa myyntilukuja.
– Asiakaskuntamme profiili on muuttunut rajusti. Aluksi asiakkaat olivat nuoria nörttejä, jotka tajusivat, että täältä saa halvalla. Nyt asiakkaita on laidasta laitaan isoäideistä nuoriin miehiin. Pian kaikki suomalaiset ostavat netistä, Seppälä kertoo.
Pirun tehokas tapa myydä mitä tahansa tavaraa, kuuluu Seppälän arvio nettikaupasta. Asiakas voi verkossa tutustua tuotteeseen, tarkistaa saatavuuden ja saa puhelimeen tekstiviestillä tietoa toimituksesta.
– Kun ihmiset vertaavat hintoja, he huomaavat nettikaupan edullisuuden, Seppälä sanoo.
Myymälätilat ovat kuitenkin oleellinen osa Verkkokauppa.comin menestystä. Hätäisimmät käyvät hakemassa tuotteet suoraan liikkeestä tai käpistelemässä niitä ennen ostopäätöstä.
– On hyvä, että meillä on myös liiketila, missä tuotteet ovat näytillä. Onhan se haaste näyttää tuotteet asiakkaalle netissä niin, että sen perusteella voi tehdä ostopäätöksen. Verkkokauppa sopiikin parhaiten ennalta tunnettuihin kalliisiin tuotteisiin ja erityisesti hintakriittisiin tuotteisiin kuten digikameroihin tai kovalevyihin, Seppälä analysoi.
Asiakkaiden käyttäytymistä seurataan tarkasti. Samuli pyörittää koneellaan kymmenen tuntia päivässä statistiikkaa myymälästä, nettimyymälästä ja kilpailijoista.
– Meillä on itse rakennettu järjestelmä, jota pyörittävät omat koodarimme, joista osa on matemaatikoita. Siellä on valtavasti tietoa ostokäyttäytymisestä, siitä mitä asiakkaat ostavat, mitä aikovat ostaa ja mitä katselevat.
Myymälöiden lämpöanturat puolestaan välittävät tietoa siitä, miten ihmiset liikkuvat myymälöissä.
Tietokonetuotteiden ja elektroniikan myynti on jatkuvaa taistelua kutistuvien katteiden kanssa. Hintakilpailu on armotonta ja hinta on lähes ainoa kriteeri, joka asiakasta kiinnostaa. Kova taistelu asiakkaista näkyy suhteessa kilpailijoihin, joihin välit ovat viileät.
Taulutelevisiot, digiboksit, pelikonsolit, dvd-soittimet, digikamerat ja puhelimet ovat ikuisia hittituotteita. Joulun hittituotteista Verkkokaupassa on usein monen viikon jonotuslistat. Seppälän kotoa löytyy myös pelikonsoli kytkettynä huikeaan taulutelevisioon. Jotain iloa yrittäjyydessäkin.
Ja on siitä ollut muutakin iloa. Espoossa asuva Seppälä on rakentanut talon meren rannalle Kirkkonummelle. Mies arvostaa rauhaa. Hän ei esimerkiksi halua, että häntä valokuvataan lehteen.
– En halua, että joku tunnistaa minut kadulla. Julkisuudesta ei ole mitään hyötyä, tulee vain lisää mainosmyyjien puheluita. Kyläkauppa Keskinen on ääriesimerkki siitä, miten homma voi mennä pieleen. Minä en halua miksikään nettikauppias Seppäläksi.
Esimerkiksi vain yksi Seppälän entisistä naapureista tiesi, missä hän on töissä. Se paljastui vahingossa, kun naapuri oli hakemassa 90 sentin hintaista tarjousminijääkaappia myymälästä ja törmäsi yrittäjään.
Seppälä ei ole nostanut kovin aktiivisesti rahaa yhtiöstään, vaan panostanut ennen kaikkea liiketoiminnan ja varaston kasvattamiseen. Velkaa yhtiöllä ei ole koskaan ollutkaan.
– Motivaatio tulee muista jutuista, on makeeta voittaa kilpailijoita, kisata hinnoissa ja miettiä tapoja tehdä tätä kauppaa ihan eri tavalla. Ja tyytyväinen olen, kun miettii, mistä on lähdetty liikkeelle.
Teksti: Mari Flink, Taloussanomat








