Skenaario on huomisen käsikirjoitus - tänään
Skenaarioista löydät erilaisia näkemyksiä siitä, mihin suomalainen yhteiskunta on kehittymässä ja millaiseen maailmaan opettajien tulisi oppilaitaan valmistaa. Osioon kootaan visionäärien mietteitä vaihtoehtoisista tulevaisuuden suunnista, joita oppilaiden kanssa voi pohtia esimerkiksi eri aineiden oppitunneilla. Voit myös itse osallistua keskusteluun Tulevaisuuden Suomesta.
Skenaario-termi on alun perin teatterin ja elokuvan yhteydessä käytetty termi ja sillä tarkoitetaan näytelmän toiminnallista käsikirjoitusta. Näyteltävän tekstin vuorosanojen lisäksi skenaariokäsikirjoitus sisältää myös ohjeet toiminnasta, valaistuksesta ja kuvakulmista näytelmän ohjaajalle, näyttelijöille, kuvaajille ja lavastajille. Lisäksi siinä kuvaillaan yleisellä tasolla mm. näyttelijän paikkoja näyttömällä, liikkeitä ja kulisseja.
Skenaariot tulevaisuuden käsikirjoituksina
Tulevaisuuden tutkijoiden piirissä skenaario-käsitteellä on kaksikin erilaista merkitystä. Ensinnäkin skenaarioajattelu on näkökulma, jossa tulevaisuutta ei nähdä yhtenä jo valmiiksi määrättynä ja toteutuvana todellisuutena, vaan usean erilaisen vaihtoehtoisen tulevaisuudentilan mahdollisuutena.
Skenaario kuvaa asioiden mahdollista kehityskulkua: vaihe vaiheelta etenevää tapahtumasarjaa, joka liittää tulevaisuuden nykyhetkeen. Yrityksen, koulun tai minkä tahansa organisaation kannalta skenaario voi olla tulevaisuuden käsikirjoitus, jolla hahmotellaan organisaation tulevaisuuden toimintaympäristö (=näyttämö kulisseineen), ja organisaation ja sen kilpailijoiden ja/tai yhteistyökumppaneiden toimenpiteet näissä ympäristöissä (=liikkeet ja repliikit näyttämöllä) tavoitteiden saavuttamiseksi (=juonen toteuttaminen).
Skenaariot eivät ennusta tai pyri heijastamaan menneitä kehityskulkuja tulevaan. Ne ovat keskenään erilaisia kuvauksia vaihtoehtoisista ja mahdollisista tulevaisuuksista, joilla on loogisesti ymmärrettävä ja uskottavantuntuinen juoni. Skenaariot tuleekin nähdä yhteisesti jaettuina, toimintaan innostavina vaihtoehtoina, työkaluina. Tällöin skenaarioilla pyritään kehittämään näkemystä toivottavasta tulevaisuudesta sekä siitä, miten sen toteutumista voidaan valinnoilla ja päätöksillä edistää.
Järkeä sekasotkuun
Tulevaisuudentutkimuksessa käytetty toinen skenaarion merkitys kattaa skenaariomenetelmät ja skenaariotyöskentelyn. Skenaariotyöskentely käsittää joukon skenaarioiden laatimisen menetelmiä. Skenaariomenetelmällä tutkitaan nykyhetkeä, siinä vallitsevia virtauksia, ja etsitään myös heikkoja signaaleja. Skenaarion laadinnassa käytetään hyväksi eri tieteiden tutkimustuloksia ja niiden sekä tutkijoiden omaa näkemystä ja kuvittelukykyä. Skenaariomenetelmillä tuotetaan kuvauksia siitä, mikä tulevaisuudessa on mahdollista, ehdollisesti mahdollista, todennäköistä ja mikä kartettavaa tai toivottavaa. Tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä skenaarioiden tuottamiseen ovat esimerkiksi morfologinen skenaariotyöskentely ja tulevaisuustyöpajat tai –verstaat.
Aikamme ominaispiirre on muutoksen kiihtyvä nopeus, joka aiheuttaa epävarmuutta ennusteisiin ja tulevan suunnitteluun. Tutkittukin tieto voi olla keskenään ristiriitaista. Skenaariomenetelmät tarjoavat keinoja tutkia tulevaisuuden tiloja erilaisten epävarmuuksien vallitessa. Skenaarioilla voidaan luoda jonkinlaista järjestelmällisyyttä lisääntyvän informaation aiheuttamaan sekavuuteen ja jäsennellä siitä ymmärrettäviä kokonaisuuksia.
Skenaatioajattelun lähteitä:
Teksti: Jarmo Matala-aho, Taloudellinen tiedotustoimisto








