AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Uusia osaajia tarvitaan

Työvoiman kysynnän ja tarjonnan muutokset ovat seuraavien 10–15 vuoden aikana suuremmat kuin vuosikymmeniin Suomen taloushistoriassa. Työssä käyvien suomalaisten määrä vähenee vauhdilla, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja työelämästä poistuu enemmän työntekijöitä kuin sinne tulee. Ensimmäisen kerran Suomen työelämästä poistui ihmisiä enemmän kuin sinne tuli vuonna 2004.

Pahimmillaan tilanne on vuosina 2011–2014, jolloin eläkkeelle jää eniten ihmisiä. Työhallinnon arvioiden mukaan vuosina 2000–2015 Suomen työvoimasta poistuu noin miljoona henkilöä. Vuonna 2025 meillä on noin 250 000 työikäistä vähemmän kuin nyt, ja puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta enemmän kuin nyt.

Työelämään tarvitaan ennen kaikkea uusia nuoria osaajia. Koulutusjärjestelmää kehittämällä voidaan vaikuttaa siihen, että ihmisille on tarjolla koulutusta vastaavaa työtä ja ihmisillä on osaamista, jota työelämä tarvitsee ja jolle on käyttöä.

Eläkkeelle siirtymisen lisäksi koulutusaikojen pidentyminen, kouluttamattomien nuorten osuus, rakenteellinen työttömyys ja työmarkkinoilta poistuminen ennen vanhuuseläkeikää lisäävät työvoimapulaa tulevaisuudessa. Erityisesti ammattitaitoisesta osaajista on pulaa.

Nousukauden alkaessa tarvitaan ammattitaitoisia työntekijöitä, joiden saatavuudesta pitää huolehtia myös taantumassa, jolloin organisaatioiden haasteena on ammattitaidon ja osaamisen säilyttäminen ja parantaminen. Erityisen tärkeää on, että lamasta huolimatta nuoret pääsevät mukaan työelämään ja kehittämään siellä ammattitaitoaan.

Työntekijöiden tarpeen odotetaan kasvavan monilla toimialoilla. Eniten kasvua on odotettavissa sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa, kiinteistöpalveluissa, majoitus- ja ravitsemusalalla ja kaupan alalla.

Viimeksi päivitetty 13.06.2011  
Tekstiversio sivusta