Alan Wake houkuttelee nuoria kasvuyrittäjyyteen

Lukioiden liikeideakilpailulla haetaan asennetta ja globaaleja kasvutarinoita
Lokakuussa 2010 lukiolaisille käynnistyi liiketoimintakilpailu, jonka tavoitteena on innostaa nuoria ohjelmistoalalle ja kasvuyrittäjyyteen sekä lisätä työelämävalmiuksia. Ohjelmistoyrittäjät ry ja Teknologiateollisuus ry houkuttelevat lukiolaisia yrittäjyyden maailmaan Wake Up! -kilpailulla, jossa rohkaistaan luovaan ajatteluun, konkreettisen liiketoimintasuunnitelman ideoimiseen ja sen vakuuttavaan myymiseen. Kilpailun keulakuvana on pelifirma Remedyn kuuluisa hahmo Alan Wake.
Wake Up! -liiketoimintakilpailu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kilpailu tähtää nuorten yrittäjämäisen asenteen kasvattamiseen, ja samalla sillä haetaan aitoja aihioita globaaleiksi kasvutarinoiksi. Kilpailuun osallistuvat tiimit rakentavat valitun teknologian hyödyntämiseen perustuvan liikeidean ja konkreettisen liiketoimintasuunnitelman potentiaalisesta kasvuyrityksestä. Vakuuttava myyminen on keskeistä: tiimit valmistavat liikeideastaan presentaation, jonka finalistit esittävät kilpailun raadille joko livenä, reaaliaikaisesti verkossa tai videotallenteena.
– Suomalaisella huomisen kasvuyrittäjällä - tämän päivän lukioikäisellä - on teknologia jo geeneissään. Haluamme konkreettisesti osoittaa nuorille, että ohjelmistoala ja -yrittäjyys ovat mainioita uravaihtoehtoja, ja samalla lisätä myös muiden kuin yrittäjiksi aikovien yrittäjämäistä asennetta työelämässä. Sitä tarvitaan lisää kaikkialla yhteiskunnassamme, Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Jaakko Salminen sanoo.
Lukioiden yrittäjyyskasvatus liian vähäistä
Kasvufoorumin hankkeena järjestettävä Wake Up! -kilpailu tukee lukion opetussuunnitelman tavoitteita ja antaa opettajille välineet yrittäjyys- ja teknologiakasvatukseen. Kilpailua varten tehtiin yrittäjyyskasvatusta koskeva vaikuttajakysely 437 suomalaislukion opettajalle ja rehtorille, joista 104 vastasi.
Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys -kokonaisuus on ollut kirjattuna lukion opetussuunnitelman perusteisiin jo vuodesta 2003 alkaen. Siitä huolimatta 58 % vastanneista opettajista ja rehtoreista koki, ettei lukio-opiskelijaa perehdytetä yrittäjyyteen opiskelun aikana riittävän hyvin. Opettajat kaipasivat myös opetusmateriaalia etenkin markkinointiin ja myyntiin (63 %) sekä markkina-alueen ja asiakkaan määrittelyyn (62 %). Vastanneista 86 % oli kiinnostunut osallistumaan kilpailuun.
Kilpailu käynnistyy lokakuussa
Kilpailuun voi osallistua syys- tai kevätlukukaudella opettajan johdolla; kilpailuaika jatkuu helmikuun puoliväliin saakka. Wake Up! sopii osaksi vaikkapa yhteiskuntaopin kurssia. Lukiolaiset osallistuvat kilpailuun maksimissaan viiden hengen tiimeissä, joissa roolin saa niin toimitus-, talous- kuin markkinointijohtajakin. Tiimi voi pyytää mentorikseen kokeneemman alan osaajan joko omien, opettajan tai Kasvufoorumin verkostojen kautta. Voittajat palkitaan XBox-pelikonsoleilla ja muhkeilla Alan Wake -pelipaketeilla.
– Keskeistä on harjoitella konkreettisesti työelämässä tarvittavia taitoja - kyseessä ei missään nimessä ole pelkkä kirjallinen harjoitus. Esimerkiksi virtuaalityöskentelytaidot ovat osa kilpailua. Tiimit voivat toimia verkossa ja hyödyntää työskentelyssään myös sosiaalista mediaa vaikka testaamalla liikeideaansa Facebookissa, Salminen painottaa.
Suunnannäyttäjänä Alan Wake ja muita menestyjiä
"Suomessa on useita lupaavia peliyrityksiä ja niiden ohjelmistotuotteisiin verrattavia, monistettavia mediatuotteita. Peliala on esimerkillisen kansainvälistynyt; sen liikevaihdosta jo noin 90 prosenttia kertyy ulkomailta ja tuo vientituloja Suomeen. Pelillisyys parantaisi käyttäjäkokemusta myös varsinaisella ohjelmistoalalla", Teknologiateollisuus ry:n tietotekniikka-alan johtaja Jukka Viitasaari uskoo.
Kilpailussa on mukana esimerkkiyrityksiä inspiroimassa nuoria oman liikeidean suunnittelussa. Yksi yrityksistä on Remedy, jonka tunnettu pelihahmo Alan Wake toimii kilpailun keulakuvana.
– Alan Waken avulla suomalainen peliteollisuus luo parhaillaan menestyvää, kansainvälistä kasvutarinaa. Hyvä idea, laadukas toteutus ja yritteliäisyys kantavat pitkälle. Hahmo sopii kilpailuumme erinomaisesti; koko elämän voi nähdä pelinä, jonka suuntaan ja valonlähteisiin jokainen voi itse vaikuttaa. Itse peliteollisuudessakin on runsaasti kasvupotentiaalia, Salminen perustelee.
Ohjelmistoyrittäjät ry ja Teknologiateollisuus ry pitävät tärkeänä, että ammatinvalintaansa pohtivat nuoret saavat havainnollisen käsityksen mahdollisuuksistaan menestyä kasvuyrittäjänä riittävän ajoissa.
– Yrittäjyyskasvatukselle ei valitettavan usein ole tarpeeksi sijaa lukioiden opetussuunnitelmissa. Haluamme edistää yrittäjyyskasvatuksen lisäämistä kouluissa. Jotta Suomen kansainvälinen kilpailukyky olisi tulevaisuudessa entistä vahvempi, tarvitsemme uusia, globaalista kasvusta innostuneita yrityksiä ja myös myönteisempää asennoitumista yrittäjyyttä kohtaan juuri nyt, Salminen toteaa.
Lisätietoja:
Johtaja Jukka Viitasaari, puh (09) 192 3393 tai 040 823 5507
jukka.viitasaari(at)teknologiateollisuus.fi