Käyttäjätunnus Salasana
 
X

OpetIn

Käyttäjän Jukka Mäntymaa blogi

Nuoret ovat Marsista ja työelämä Venuksesta

May 4, 2012 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

 
Kevään merkit näkyvät jälleen ympärillämme. Lumi on sulanut, ensimmäiset leskenlehdet kukkivat ja lintujen laulu säestää aamuja. Työelämässä kevät tarkoittaa kesätyöntekijöiden esiinmarssia.
 
Nuoret pääsevät käärimään hihansa ja soveltamaan koulun oppiaineita työelämään – näin sen ainakin kuuluisi mennä.... Näytä koko viesti

Suomalaiset saippuapalat

March 7, 2012 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

, , , ,

 
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi helmikuun alussa selvityksen, jonka mukaan syrjäytymisen ytimessä on 32 500 ulkopuolista nuorta. He eivät ole rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi ja ovat nuoria, joita ei näy tilastoissa. Heistä on käytännössä mahdotonta saada otetta – he ovat kuin saippuapaloja.
 
Erityisen huolestuttavaa on heikko-osaisuuden periytyminen.... Näytä koko viesti

Opinto-ohjaus ohjaa sorateille

February 22, 2012 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (5)

Helsingin Sanomissa oli tänään juttua lukion opinto-ohjauksesta. Koulutuksen arviointineuvoston tekemään arviointiin oli vastannut 10 000 vuonna 2007 ylioppilastutkintoon ilmoittautunutta. Aineisto oli kerätty kahden vuoden aikana, joten valtaosa vastaajista opiskeli jo korkeakoulussa.
 
Arviointi moittii lukion opinto-ohjausta, joka ei auta opiskelijoita valitsemaan oikeita lukiokursseja. Moitteita ohjaus saa myös siitä, ettei se auta... Näytä koko viesti

Playing with the band, playing in solo, playing without sheet music

February 2, 2012 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

, , , , ,

Oivallus project was launched in 2008 and now after three years the project has come to end. Coordinated by the Confederation of Finnish Industries the Oivallus project has sought answers to the following questions: What will the future professionals be like? What kind of education will prepare people for work in the 2020’s? I downloaded and printed the final report from the project’s website and took it home as a bedtime story.
As we have seen before, future is a big question... Näytä koko viesti

Euroopan tulevaisuus Kataisen silmin

January 13, 2012 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (1)

 
Vaasan yliopistossa järjestettiin keskustelutilaisuus Euroopan tulevaisuudesta. Aamun tähtivieras, pääministeri Jyrki Katainen oli täsmällisesti paikalla. Tilaisuuden alkaminen venyi viitisen minuuttia, sillä tulijoita riitti seisomapaikoille asti.Kuulijakunnassa oli edustettuna luonnollisesti kaupunginjohtaja ja paikallisten tiedotusvälineiden edustajat. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata yliopisto-opiskelijoiden hyvä edustus yleisön... Näytä koko viesti

Yrityskylä-terveisiä Seinäjoelta!

November 7, 2011 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

Yrityskylän toiminta Seinäjoella on täydessä vauhdissa. Kylään on päässyt tutustumaan jo satoja oppilaita ja lukuisa joukko erilaisia vieraita niin kaupungin organisaatiosta kuin elinkeinoelämän puolelta. Yrityskylä-projekti Seinäjoella on ollut menestys. Tuntuu hyvältä olla mukana jossakin sellaisessa, josta säteilee positiivsta energiaa. Kylä on saanut paljon positiivista palautetta - toiminnalle on selkeästi... Näytä koko viesti

Chefen sporrar och kommunicerar öppet med generation Y

October 12, 2011 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

, , , , , ,

 
Ekonomiska Informationsbyrån och T-Media gjorde en undersökning i hur man leder unga och hur de ungas arbete borde organiseras. Undersökningsmaterialet samlades in elektroniskt under maj och juni månad 2011. Sammanlagt 1734 elever, från gymnasier, yrkesläroanstalter, högskolor samt unga som redan var i arbetslivet, svarade på enkäten. De unga var i åldern 17-29 år.
 
I allmänna diskussioner kan man ofta höra... Näytä koko viesti

Pompottelu kielletty – nuoret eivät ole superpalloja

September 19, 2011 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

, , , , , ,

 
Laiska, laiskempi, nykyajan nuori – tai niinhän te johtajat luulette. Nuoret eivät selviydy armeijasta, koska Facebookin käyttö on säännösteltyä – tai niinhän te johtajat luulette. Y-sukupolvea on mahdotonta johtaa työpaikalla, mutta heidän käsiinsä pitäisi luottaa Suomen tulevaisuus?
 
Mitä jos vika onkin johtajissa ja heidän johtamistapansa on vanhentunut? Eihän kukaan... Näytä koko viesti

Yrittäjyyttä voi myös opettaa

September 5, 2011 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (0)

 
Tänään on juhlapäivä, jonka merkiksi Suomen liput liehuvat ympäri maata. Tänään vietetään Yrittäjän päivää. Hyvinvointivaltion ylläpito ja kehitys nojaa yritysten tarjoamiin työpaikkoihin ja kerättyihin veroihin. Yritykset ovat toimivan yhteiskunnan perusta.
 
Kahdella vaasalaisella yläkoululla on rikottu rutiineja. Päivänavauksen on pitänyt paikallinen... Näytä koko viesti

Ovatko Englannin nuorisomellakat mahdollisia Suomessa?

August 24, 2011 / Jukka Mäntymaa   Kommentit (2)

, , , , , ,

 
Uutiset ovat välittäneet huolestuttavaa kuvaa Englannin katumellakoista. Yleinen pahoinvointi sai nuoret tarttumaan töiden sijaan kiviin, metalliputkiin ja tulitikkuihin. Turhautuneisuus ja tyytymättömyys purkautuvat väkivaltaan ja kauppojen ryöstelyyn.
 
Taustalla ovat suomalaisestakin yhteiskunnassa tutut ilmiöt: työttömyys, sosiaalinen eriarvoisuus ja syrjäytyminen. Voiko vastaavaa tapahtua täällä?... Näytä koko viesti