Helmikuussa ilmestynyt Kun koulu loppuu – tutkimus kertoo mitä yläkouluikäiset nuoret ajattelevat logistiikka-alasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden...
Ammattiosaajille löytyy töitä logistiikka-alalla. Logistiikka ja huolinta ovat kehittyviä aloja, joilta löytyy monipuolisia uravaihtoehtoja. Kuljetuspuolella autonkuljettajille olisi kysyntää jo nyt,...
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT käynnisti yhteistyössä Vantaan ammattiopisto Varian kanssa Logistiikka Roadshown lokakuun alussa.
Roadshown tarkoituksena on tuoda logistiikka mahdollisimman lähelle...
Rakkautta & Anarkiaa –festivaalit starttaavat syyskuussa 25. kertaa. 20.–30.9.2012 aikavälillä tullaan näkemään yli 200 leffaa Helsingin eri elokuvateattereissa. Suurin osa näistä leffoista...
14-vuotias Venla Jokivuori kertoo, että tämä on jo toinen kesä kun hän on DHL:n Tullimiehentien toimistolla kesätöissä. Hän on siis jo ehtinyt päästä kesätyön makuun kahtena...
Nuoret ja työelämä – kaksi eri maailmaa?
Logistiikka- ja huolinta-alalle halutaan lisää nuoria. Logistiikkapalvelualalla riittää töitä ja tavoitteena on, että nuoret tunnistavat...