Kuvataiteen yrittäjyyskasvatusta yläkoulussa
Aila Berg, kuvataideopettaja, Jokirannan koulu, KiiminkiYrittäjyyskasvatukseen liittyviä tehtäviä, yläkoulun 7lk
Neljän tehtävän kokonaisuus
Yritys: kauhukabinetti, Disneylandiin verrattava yritys
1. Suomalainen muotoilu

Tutustuimme videon avulla suomalaiseen muotoiluun. Videon lisäksi puhuimme kiiminkiläisestä Lovi –tuotteesta, posiolaisesta Pentikistä, oululaisasta Colmio –keinutuolista.
Tehtävä: Suunnittele istuin kauhukabinetin hahmolle. Tässä vaiheessa selitin, millainen yritys kauhukabinetti olisi. Sanoin esimerkkejä, kauhukabinetissa voisi olla huone vaikkapa Draculalle, velholle, noidalle, aaveelle, combille jne., lisäksi siellä tietysti olisi wc ja kahvila.
Kukin oppilas olisi nyt muotoilija ja minä kauhukabinetin omistajana tilaan heiltä istuimen kauhukabinettiin. Aluksi kunkin oppilaan piti suunnitella neljä erilaista isuinta ja miettiä millaiselle kauhuhahmolle istuin on tarkoitettu. Me sitten yhdessä päättäisimme, mikä suunnitelluista istuimista olisi paras ko. tarkoitukseen.
Lyijykynä ja A4-paperi
2. Piirrä suunnittelemasi istuin siihen ympäristöön, mihin se on tarkoitettu.

Tässä oppilas suunnittelee jo kokonaisuutta.
A3, puolipeitevärit
3. Suomalainen kuvanveisto (Ville Vallgren, Wäinö Aaltonen ja Oskari Jauhianinen)
Kauhukabinetissa on tietysti myös matkamuistomyymälä. Oppilaan pitää mallintaa se hahmo, mille hän on suunnitellut istuimen ja huoneen. Hahmo voisi olla myynnissä esimerkiksi pehmoleluna.
Tehtävä: savifiguuri
4. Mainonta/graafinen suunnittelu
Tutustumme mainonnan keinoihinTällä kertaa oppilaat ovat työssä mainostoimistossa ja tilaan heiltä kauhukabinetille mainoksen tai he voivat mainostaa suunnittelemaansa istuinta sille kohderyhmälle, mille istuin on tarkoitettu, esim. velhoille.
Toteutustapa vaihtelee. Vaihtoehtoja video, nettimainos, pylväsmainos, lehtimainos
Aikaisemmin toteutettuja projekteja:
• Olemme suunnitelleet joulukortteja, joita on painettu ja myyty.
• Koulun sisustuksen suunnittelukilpailu
• Koulun pihasuunnittelukilpailu
• Koulun pöytästandardin suunnittelukilpailu
• Luokkaretken rahoittamiseksi kaikissa kouluissa tehdään monia yrittajyyteen liittyviä projekteja.








