Etusivu Yrittäjyys Yritysten rooli Yksityinen sektori osana sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää
AddThis Social Bookmark Button

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Tulosta

Yksityinen sektori osana sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää

Yksityinen sosiaalipalvelusektori on kasvanut nopeasti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Kasvusta kertoo esimerkiksi palveluntuottajien määrän kehitys. Toimipaikkoja on nyt noin 3 300 eli yli neljä kertaa enemmän kuin 1990-luvun alussa.

Yksityisistä toimipaikoista neljä viidesosaa toimii jollakin näistä neljästä toimialasta: asumispalvelut, lasten päivähoito, lasten ja nuorten sijaishuolto sekä kotipalvelut. Yksityisiä palveluntuottajia toimii kuitenkin kaikissa sosiaalipalveluissa ja ne tuottavat muun muassa päivätoimintaa, päihdehuoltoa sekä ikääntyneiden ja vammaisten laitoshoitoa.

Tuotetuista palveluista (asiakasmääristä ja hoitopäivistä) laskettuna yksityisen tuotannon osuus on sosiaalipalveluissa suurin ensi- ja turvakotitoiminnassa, lapsiperheiden kotipalveluissa, palveluasumisessa, lasten ja nuorten sijaishuollossa sekä päihdehuollon laitos- ja asumispalveluissa. Näissä kaikissa palveluissa yksityiset palveluntuottajat tuottavat yli puolet palveluista. Järjestöillä on suurin osuus ensi- ja turvakodeissa, päihdehuollossa, vanhusten ja vammaisten laitoshoidossa, päivä- ja työtoiminnassa sekä palveluasumisessa. Yritysten osuus on suurimmillaan lasten ja nuorten laitos- ja perhehoidossa, lasten päivähoidossa ja kotipalveluissa.

Yksityisiä terveydenhuollon palveluntuottajia oli hieman yli 3 000 ja itsenäisiä ammatinharjoittajia arviolta noin 13 000 vuonna 2004.

Yksityisten terveyspalvelujen tuottajien yleisin toimiala on fysioterapia. Vuonna 2004 fysioterapiaa tarjosi yli 1 400 tuottajaa. Toiseksi yleisin toimiala oli lääkärin vastaanottotoiminta (noin 1 000 tuottajaa). Sen jälkeen yleisimmät alat olivat työterveyshuolto ja laboratoriotoiminta. Suhteellisesti eniten on viime vuosina lisääntynyt työterveyshuoltoa antavien palvelujen tuottajien määrä.

Tuotetuista palveluista laskettuna yksityisen sektorin osuus on suurin fysioterapiassa ja hammashuollossa. Nämä alat mukaan lukien yksityiset palveluntuottajat tuottavat noin kolmasosan kaikista avohoitokäynneistä. Sairaaloiden vuodeosastohoidosta yksityiset palveluntuottajat tuottavat noin neljä prosenttia.

Oheisessa kalvosarjassa lisää tietoa:
Yksityinen sektori sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmässä

 

 

Viimeksi päivitetty 16.04.2009  
Tekstiversio sivusta