Opetin.fi tukee kouluja opetuksen kehittämisessä kohti tulevaisuuden työelämää.

Opetinta ylläpitää Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Kun taloudenhoidon nuorena oppii, sen myös vanhana taitaa

12.4.2017

Pirjo K Kuusela

Alle 25-vuotiaista nuorista miehistä 16 prosentilla on maksuhäiriömerkintä. Merkintä on voinut syntyä esimerkiksi maksamattomien vuokrien ja puhelinlaskujen takia. Jos näin moni nuori on liemessä taloutensa kanssa, ei liene turhaa todeta, että jo nuoresta pitäen on hyvä ymmärtää talouden perusteita, kuten rahan arvo, korko ja inflaatio. Näistä perustaidoista kehittyvät yhteiskuntavalmiudet, mahdollinen kiinnostus yrittäjyyteen sekä liiketoimintataidot. Vähintäänkin niillä vältetään ylivelkaantuminen ja maksuhäiriömerkinnät.

Taloustaitoja myös opettajille

Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan lapsille ja nuorille annetaan talousopetusta jo neljännestä luokasta alkaen. Hyvä! Talousopetus ei kuitenkaan ole jokaisen luokanopettajan vahvimpia taitoja. Millaista tukea tai koulutusta he saivat ennen uuden opetussuunnitelman voimaantuloa? Yrityskylän opettajakoulutuksista saadun palautteen perusteella talousopetuskoulutusta olisi voinut olla tarjolla enemmänkin. Uudenlaista oppimateriaaliakaan aiheeseen ei vielä ole alakouluille saatavissa laajalti siten, että sitä voitaisiin hyödyntää ajassa kiinni olevana materiaalina.

Ennen Yrityskylä-päivää 6. luokkalaiset saavat 10 tuntia valmistavaa opetusta muun muassa taloudesta ja yhteiskunnassa toimimisesta. Tätä opetusta varten luokanopettajat saavat lyhyen koulutuksen, joka sisältää myös pankin edustajan puheenvuoron. Puheenvuoro koostuu oman talouden perusasioista, kuten kuukausitulojen ja -menojen laskemisesta sekä siitä, mitä tapahtuu, jos laskut jäävät maksamatta. Nämä ovat juuri niitä perusasioita, joiden mennessä pieleen kertyy monesti vyyhti, joka kertautuu muissakin elämäntilanteessa ja hankaloittaa esimerkiksi puhelinliittymän, vuokra-asunnon, vakuutuksen tai jopa työpaikan saamista.

Opettajilta saamiemme palautteiden mukaan tämä puheenvuoro pitäisi esittää kaikkien lasten ja nuorten vanhemmille sekä opettajille.

Finanssialan asiantuntija vierailulle kouluun

Niin Yrityskylään valmistautuessa kuin Nordean kouluvierailuilla lähdetään yleensä liikkeelle talouden peruskäsitteistä, kuten koroista ja veroista, ja edetään omaan taloudenhallintaan omakohtaisten esimerkkilaskelmien kautta. Nuoret ovatkin kommentoineet, että laskelmien tekeminen on ollut hyvä juttu ja että ”ensimmäisen kerran konkretisoitui, miksi ei kannata ostaa aamuin illoin latte-kahvimukia mukaan”, kuten eräskin nuori nainen totesi. Vuosikulutuksessa päivittäisestä latte-kahvista kertyy jo melkoinen summa rahaa, jonka voisi käyttää ehkä fiksumpiinkin kohteisiin.

Ensimmäisen kerran konkretisoitui, miksi ei kannata ostaa aamuin illoin latte-kahvimukia mukaan.

Juuri lasten ja nuorten talouslukutaidon kasvattamisella on suuri merkitys, paitsi nuorten omalle tulevaisuudelle, myös koko yhteiskunnallemme. Suomessa toimivilla pankeilla on maailmanluokan huippuosaamista finanssialasta, jota voidaan hyödyntää myös koulujen käyttöön. Koulujen kannattaakin hyödyntää finanssisektoria, ja pyytää rohkeasti puheenvuoroja oppitunneille ja vierailumahdollisuuksia pankkeihin. Samalla lisätään sekä merkityksellistä yhteistyöstä eri yhteiskunnan toimijoiden kesken että tehdään yhdessä tulevaisuuden Suomea.

Nordea jalkautuu Suomi 100 -juhlavuotena kouluihin edistämään lasten ja nuorten taloustaitoja. Opettaja, ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä talouspuheenvuoroa koulutunnille alakoulusta korkeakouluun pirjok.kuusela(a)nordea.com tai anu.pitkanen(a)nordea.com tai paikallisen Nordean konttorin kautta.

Pirjo K Kuusela

Yhteiskuntavastuujohtaja

Nordea

Kirjoittaja toimii Nordea Personal Banking FI yhteiskuntavastuujohtajana. Hänen vastuullaan on lasten ja nuorten talouslukutaidon kehittäminen sekä yrittäjyyden tukeminen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Twitterissä @PirjoKKuusela.