Opetin.fi tukee kouluja opetuksen kehittämisessä kohti tulevaisuuden työelämää.

Opetinta ylläpitää Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Nuorten taloustaidot esille kilpailuilla

12.1.2017

Lukiolaisten taloustietämästä mittaava Talousguru-kilpailu järjestään tänä vuonna 20. kerran. Juhlavuoden kunniaksi perinteisen kilpailun rinnalla järjestetään nyt myös #Tubetatonni-haaste kaikille yli 15-vuotiaille.

Lukiolaisten valtakunnalliseen Talousguru-kilpailuun on ilmoittautunut tänä vuonna 126 lukiota. Kouluilla järjestetään 18.1. alkukarsinnat, joista selviää 14 kilpailijaa Helsingissä pidettävään finaaliin. Kaksipäiväisessä finaalissa mitellään ensin kirjallisessa osiossa ja toisena päivänä suullisessa väittelyssä. Voittaja selviää 3.3. juhlaseminaarissa Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla.

Loppukilpailun kolme parasta taloustietäjää palkitaan rahapalkinnoin. Finalisteille on tarjolla myös suoria opiskelupaikkoja korkeakouluissa. Vuoden 2016 voittaja Maija Löyskä valitsi opiskelupaikan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

─ Kilpailu kannusti minua ottamaan selvää taloudesta ─ kilpailu oli mielessä jo pidemmän aikaa ennen kuin osallistuin ja opin matkan varrella paljon. Lisäksi kilpailun tuoma näkyvyys toi minulle kesätyöpaikan ja monia tilaisuuksia tavata suomalaisia talouselämän vaikuttajia, esimerkiksi kansanedustajia ja liike-elämän johtohahmoja, joiden kanssa oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia. Suurin hyöty kilpailusta oli kuitenkin luultavasti opiskelupaikka kauppakorkeakoulussa ilman pääsykokeita. Ja näyttäähän se kivalta ansioluettelossakin, tiivistää Löyskä kokemustaan.

Taloudenhoito tärkeä taito vuosikymmenestä toiseen

Kilpailua järjestävät tahot pohtivat jo 20 vuotta sitten ja edelleenkin, miten henkilökohtaisilta taloudellisilta katastrofeilta voitaisiin välttyä ja miten tulevat sukupolvet ymmärtäisivät raha-asioiden hoitamisen merkityksen vanhempiaan paremmin. Perinteisen kilpailun rinnalle on kehitetty nyt uusi vaihtoehto.

#Tubetatonni-videobloggauskilpailu haastaa kaikki yli 15-vuotiaat kouluasteesta ja elämäntilanteesta riippumatta pohtimaan omia taloustaitojaan. Vloggauksen aiheita voivat olla esimerkiksi omat rahat, kokemukset rahankäytöstä sekä hyvässä että pahassa, tai opit rahankäyttöön liittyen. Nuoria vloggaamiseen haastaa videollaan tubettaja TJCG (katso video alta).

Kilpailuaika on 1.1.-24.2.2017. Palkintona on kilpailun nimen mukaisesti 1000 euroa. Kampanja huipentuu 3. maaliskuuta molempien kilpailujen finaaliin ja Sanomatalon Mediatorilla Helsingin Sanomien kanssa järjestettävään yleisötilaisuuteen, jossa talousgurut ja tubettajat haastavat finanssialan johtoa.

Lisätietoja ja osallistumisohjeet osoitteessa http://www.finanssiala.fi/talousguru

Talousosaamisen Talousguru-kampanjan järjestävät Finanssialan Keskusliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Yhteistyössä ovat mukana myös Taloustoimittajien yhdistys, Helsingin Sanomat sekä Suomen Lukiolaisten Liitto.

 

Kuva: 123rf.com