Opetin.fi tukee kouluja opetuksen kehittämisessä kohti tulevaisuuden työelämää.

Opetinta ylläpitää Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Suomen yhteisöllisin koulu haussa

6.2.2017

TATin Meidän paras koulu! -kilpailu etsii Suomen suvaitsevaisinta, oppivaisinta ja yhteisöllisintä peruskoulua. Koulua, joka on aktiivinen toimija omassa ympäristössään. Kilpailu muistuttaa myös Suomi 100 -juhlavuoden tärkeästä teemasta, yhdessä tekemisestä.

Jokaisessa koulussa on jotain erityislaatuista. Usein puhumme koulun hengestä, joka jää elämään oppilaisiin ja opettajiin, joskus jopa vanhempiin. Kuulostaa hienolta: ”Meidän koulu oli paras!”

– Koulu on tärkeä paikka, jossa nuoresta kasvaa ja kehittyy pitkälti se, mitä hän tulee olemaan. TAT haluaa nostaa esille peruskoulujen myönteistä yhteisöllisyyttä, kuvailee TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen.

Meidän paras koulu! -videokilpailu on käynnissä koko kevään ajan. Kilpailuvideoita myös nostetaan esille opetin.fi:ssä. Voittaja julkistetaan palkintotilaisuudessa 30.8.2017. Yhteisöllisin koulu saa työnsä tueksi 15 000 euroa.

Kohderyhmä: Perusopetuksen yläkoulut ja yhtenäiskoulut

Näin mukaan: Tehkää koulun yhteishenkeä korostava video, jonka pituus on enintään kaksi minuuttia. Videon tekemisessä kannattaa hyödyntää koko kouluyhteisöä ja mahdollisuuksien mukaan myös vanhempia. Toimittakaa valmis videolinkki osoitteeseen taloudellinen.tiedotustoimisto(a)tat.fi.

Kilpailuaika: 6.2.–31.5.2017

Kilpailun järjestävät yhteistyössä TAT ja Suomen Opinto-ohjaajat ry.

Lue lisää kilpailusta TATin sivuilta.