Opetin.fi tukee kouluja opetuksen kehittämisessä kohti tulevaisuuden työelämää.

Opetinta ylläpitää Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Yrittäjähenkeä ja työelämätaitoja – TATin vinkeillä yrittäjyyskasvatuksen alkuun

4.9.2017

Yrittäjän päivää 5.9. vietetään tänä vuonna jo 20. kertaa. Päivän tavoitteena on muistuttaa yrittäjien merkityksestä osana suomalaista yhteiskuntaa sekä innostaa nuoria yrittäjähenkisyyteen. Kouluissa yrittäjyyskasvatus on saanut vuosi vuodelta enemmän jalansijaa, mutta tukea ja kehitystyötä kaivataan vielä. TAT vinkkaa hyvistä materiaaleista.

– Suomen 280 000 yrittäjää ovat juhlapäivänsä ansainneet. Laittakaa 5.9. liput salkoon ja herättäkää keskustelua yrittäjyydestä! Paikkakunnaltanne löytyy monia tunnettuja yrittäjiä ja nousevia tähtiä, heillä on paljon sanottavaa siitä, millainen positiivinen voima yrittäjyys on ja kuinka monin tavoin se vaikuttaa oman paikkakunnan työpaikkoihin, palveluihin ja tulevaisuuden näkymiin. Myös nuorilta kannattaa kysyä, miten he suhtautuvat yrittäjyyteen uravaihtoehtona, kannustaa Yrittäjän päivän liikkellepaneva voima, yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki.

Jo toisena vuotena peräkkäin TATin koko henkilökunta jalkautuu Yrittäjän päivänä yläkouluille ympäri Suomen järjestämään yrittäjyyshenkistä ohjelmaa. Yhden päivän aikana tavoitetaan lähes 1500 yhdeksäsluokkalaista. Kouluilla järjestetään yrittäjyysaiheisia työpajoja ja kuullaan yrittäjävieraiden puheenvuoroja. Yhdeksäsluokkalaiset haastetaan pohtimaan, mitä yrittäjyyden alkumetreillä tulee ottaa huomioon ja miten omia vahvuuksia voi hyödyntää.

– Lähdemme kaikkien TATtilaisten voimin liikkeelle, mutta silti joudumme sanomaan ei valitettavan monelle koululle. Tämä kertoo siitä, että yläkouluilla olisi kyllä halua ottaa vastaan yrittäjyysaiheisia puheenvuoroja, työpajoja ja muita opetussisältöjä, kunhan niitä vain muistetaan tarjota, TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen muistuttaa.

TATin vinkit yrittäjyysaiheisille oppitunneille

Poimi helpot materiaali- ja tehtävävinkit, joilla pääset alkuun yrittäjyyskasvatuksessa:

  • Yrittäjyyden alkumetrit -harjoitus: Tutustutaan pienryhmissä millaisia vaiheita ja tehtäviä liittyy yrityksen perustamiseen. Tehtävässä perustetaan kalaravintola. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät millaisia pääkohtia tai vaiheita pitää huomioida yrityksen perustamisen yhteydessä.
  • Kohderyhmäajattelu-harjoitus: Oppilaat pohtivat pienryhmissä erilaisten tuotteiden ja palveluiden kohderyhmiä. Tavoitteena on oppia ymmärtämään, että vain harva tuote menestyy jokaiselle jotakin -periaatteella.
  • Vahvuudet käyttöön -harjoitus: Oppilaat ideoivat pienryhmissä annetun teeman mukaisia yrityksiä tai tuotteita, joissa hyödynnetään kaikkien ryhmäläisten vahvuuksia. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät yhteistyön ja erilaisten osaamisalueiden merkityksen yrityksen pyörittämisessä.
  • Yrittäjätesti: Ota selvää leikkimielisellä testillä, mitä yrittäjätyyppiä sinä edustat.

 

Kuva: 123rf.com